Marjo-Riitta Helle kertoo videolla koronarokoteen myyntilupaprosessin vaiheista.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin koronavirustilanne on Manner-Suomen paras. Alueella on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Koronakartan mukaan vain neljä uutta tartuntaa kuluneen kahden viikon aikana. Hieman yli 40 000 asukkaan alueen ilmaantuvuusluku on vain 10.

Edellisellä viikolla 516 testistä vain 0,2 prosenttia on ollut positiivisia. Lähes kaikki tartuntaketjut on onnistuttu jäljittämään.

– Emme totta kai ole lintukodossa. Kyllä se tulee meilläkin leviämään. Olemme antaneet ennakoivia ohjeita, mitä ihmiset voisivat itse pohtia, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sanoo.

Sosteri on antanut tiistaina uuden suosituksen. Ulkopaikkakunnilta Itä-Savoon jouluksi saapuville nuorille aikuisille ja opiskelijoille suositellaan kymmenen päivän omaehtoista karanteenia ennen matkaan lähtemistä.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin koronavirustilanne on Manner-Suomen paras. Kuva Savonlinnasta. MOSTPHOTOS

– Tavallaan, että ihmiset huomioisivat sen mahdollisuuden. Pääkaupunkiseudulla tilanne on aika hankala. Tartunnan voi saada mistä vain, Luukkonen sanoo.

Suositus koskee kaikkia Suomen alueita, jotka ovat kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Kyseessä on siis suositus. Luukkonen täsmentää, että kyseessä on toivomus, että ihmiset noudattaisivat suositusta elämäntilanteensa mukaisesti.

Itä-Savossa on jo aiemmin annettu kehotus välttää vapaa-ajan matkustamista Uudellemaalle ja muihin kiihtymis- tai leviämisvaiheen kaupunkikeskuksiin. Vastaavasti suositus pätee Itä-Savoon kohdistuvaan vierailuun kyseisiltä alueilta.

Yleisötilaisuuksia koskee suositus, että yli 50 hengen tilaisuuksia ei järjestettäisi. Juhlissa kuten ylioppilasjuhlissa on suositeltavaa porrastaa vieraiden saapuminen niin, ettei kotona ole kerralla yli kymmentä vierasta. Alueella on laaja maskisuositus.