logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Anna Muhonen on tehnyt 16 vuotta sarja­kuvia lapsille ja nuorille: Ensimmäiset rankatkin aiheensa hän ammensi metalli­musiikki­harrastuksestaan

Sarjakuva ei ole enää aikoihin ollut leimallisesti lastenkulttuuria. Varsinkin suomalainen sarjakuva on lähinnä aikuisten taidemuoto. Siksi Anne Muhonen on harvinaisuus. Hän on julkaissut kuusitoista lasten- ja nuorten sarjakuvakirjaa.

Muhonen aloitti vuonna 2003 Ada-sarjalla, jota ilmestyi neljä osaa. Teineille suunnatun sarjan päähenkilö oli goottirocktyttö.



Sarjassa Muhonen käsitteli raskaitakin aiheita, muun muassa itsemurhaa. Adaan Muhonen ammensi omasta metallimusiikin harrastuksestaan. Keikoilla tuli käytyä pari kertaa viikossa.

”Tuska-festivaalille pitää päästä vieläkin ainakin yhtenä päivänä”, hän toteaa.



”Yhden kaverin kanssa olimme miettineet jo aiemmin tyttörokkaria, joka ei tarvitsisi jätkiä. Sitten menin vähän vahingossa Katja Tukiaisen sarjakuvakurssille Taideteollisen avoimella puolella. Ennen sitä en lukenut sarjakuvia, paitsi lapsena Aku Ankkaa ja lukiossa löysin Sandmanin”, Muhonen muistelee.

Tukiainen tunnetaan nykyään kuvataiteilijana, mutta aluksi hän sai mainetta sarjakuvilla. Aiemmin Muhonen oli kirjoitellut novelleja, mutta ne jäivät tietokoneen pöytälaatikkoon.

Sarjakuva tarjosi hänelle kuten monelle muulle tavan yhdistää tarinat ja kuvat. Ensimmäisen Adan Muhonen julkaisi omakustanteena, kuten monet myöhemmistäkin teoksistaan.



Adan jälkeen Muhonen julkaisi sarjakuvapäiväkirjan Sydänääniä (2007), jossa kertoi omasta odotusajastaan. Sen jälkeen hänen sarjakuviensa yleisö nuoreni. Muhonen on keskittynyt lastensarjakuviin.

”Kun sain omia lapsia, aloin tehdä sarjakuvia lapsille. Universumin avaimen kehittelin osittain heidän kanssaan. Ei se eronnut kovin paljon muista. Ehkä olen itsekin sen verran lapsellinen. Siitä opin vielä paremmin, että rakenteen ei tarvitse olla tiukka vaan mitä vain voi tapahtua milloin vain.”

Muhosella on 12-vuotias poika ja seitsemänvuotiaat kaksos­tytöt. ”He sanovat tykkäävänsä sarjakuvistani, mutta eivätpä he kai voisi muutakaan sanoa.”



Uusimman sarjakuvakirjansa Kesä, jona opin soittamaan ukulelea Muhonen julkaisi viime vuonna. Sen päähenkilö Ode ei ole enää ihan pikkulapsi, potee jo särkynyttä sydäntä. Ainakin toistaiseksi se jää Muhosen viimeiseksi sarjakuvaksi.

”Lastensarjakuvista ja niiden tarpeesta puhutaan usein nätisti, mutta eivät ne sitten kuitenkaan oikein pääse esille eikä niille ole valmiita markkinoita. Sarjakuvissa on iso työ, johon nähden tienestit jäävät olemattomiksi”, Muhonen harmittelee.



Sitä paitsi hänellä riittää muita töitä. Viime vuosina Muhonen on kuvittanut eri kirjoittajien lastenkirjoja. Parhaillaan hänellä on työn alla niitä neljä ja lisäksi äidinkielen tehtäväkirjan kuvitus. Muhonen arvelee, että lastenkirjojen myynti ei ole laskenut ainakaan yhtä paljon kuin muiden.

”Ainakin niitä julkaistaan paljon ja vielä kaiken ikäisille. Ehkä lasten lukukampanjat ovat tehonneet. Monilla tosin lukeminen vähenee iän myötä. Kaksostyttöni lukevat vielä paljon, mutta pojalla se on jo vähentynyt.”


Ensi vuodeksi Muhosella on tekeillä ensimmäinen oma kuvitettu lastenkirja. Sillä ei ole vielä nimeä, mutta aiheena asenteiden vaikutus omaan ja muiden käytökseen.

”Tykkään, että lapsille tarjotaan joku sanoma, mutta en halua alleviivata tai moralisoida.”

Muitakin uusia tuulia Muhosen työssä puhaltaa. Hän on ajautunut viime aikoina katutaiteeseen ja tekee Länsimäkeen alikulkutunneliin teosta alueen paikallishistoriasta. Samaa tyyliä hän aikoo käyttää kirjassaan.

Muhonen on myös ottanut työtavoissaan askeleen nykyaikaan ja siirtynyt piirtämään tietokoneella, kuten melkein kaikki muutkin sarjakuvataiteilijat ja kuvittajat.

”Olin vannoutunut perinteisten kynän ja paperin kannattaja, mutta tietokoneella työskentelee nopeammin, kun skannaaminen jää pois. Korjauksia on helpompi tehdä ja kynä liukuu näytöllä paremmin kuin paperilla”, Muhonen tunnustaa.


Themes
ICO