Wide ContentPlaceholder
Luotsikatu Katajanokalla on ainutlaatuinen jugendnäyttämö. Kadun varrella on useita nähtävyyksiä. Kuva: Mika Ranta / HS
Helsingissä on kuutisensataa jugendrakennusta. Ne luovat kaupunkiin ilmiön, jonka merkitystä ei täysin ymmärretä.
Kun matkailija istahtaa turistibussin penkkiin ja lähtee Helsinki-kierrokselle, hän todennäköisesti odottaa näkevänsä Senaatintorin, Temppeliaukion kirkon ja Alvar Aallon arkkitehtuuria.
Tietysti täytyy myös työntää pää Sibelius-monumentin putkeen ja ottaa hassu kuva.
Pääkaupungin jugendrakennukset häviävät helposti kilpailussa matkailijoiden huomiosta. Kaikki eivät ole sellaisista edes kuulleet, ja helsinkiläisetkin saattavat kulkea merkittävien jugendrakennusten ohi huomaamattaan.
Helsingin jugend on kuitenkin erityinen ilmiö, jota sietää rummuttaa ja jonka merkitystä ei täysin ymmärretä vieläkään. Tätä mieltä on Arkkitehtuurimuseossa tutkimus- ja tietopalvelupäällikön viransijaisena työskentelevä Petteri Kummala.
Petteri Kummala Kuva: Anni Koponen
”Minusta ei ole lainkaan liioittelua väittää, että Helsingin jugend päihittää naapurimaiden vastaavat ja pistää kampoihin myös Riialle, joka on onnistuneesti brändännyt itsensä jugendkaupunkina. Helsinki ei selvästikään ole tässä suhteessa ymmärtänyt potentiaaliaan.”
Kummala on jugendin asiantuntija. Hän on ollut kirjoittamassa aiheesta myös Helsingin jugend -nimistä arkkitehtuuriopasta, joka ilmestyi vuonna 2019.
On aika lähteä jugendkierrokselle Helsingin kantakaupunkiin.
Helsingissä on arviolta 600 jugendrakennusta. Latvian Riiassa niitä on hieman enemmän, noin 800. Kummalan mukaan Helsinki erottuu silti edukseen rakennustyyppien ja arkkitehtuurin lähestymistapojen laajuudella ja laadulla.
”Suomalaiset arkkitehdit olivat latvialaisille arkkitehdeille esikuvia. Suomalaiset myös työskentelivät Riiassa, ja jokunen suomalaisten suunnitelma on toteutettukin sinne. Vastaavaa vaikutusta ei ollut toiseen suuntaan.”
Helsingissä on kokonaisia jugendkaupunginosia, kuten Katajanokka, joka on valtaosin varhaisempaa jugendia 1900-luvun alusta. Jugendrakennuksia Katajanokalla on viitisenkymmentä.
Kummala pitää etenkin Luotsikatua jopa maailman mittakaavassa poikkeuksellisena. Katu tarjoaa upean läpileikkauksen jugendin asuinarkkitehtuurin kehittymisestä.
”Yhtäkään alkuperäistä rakennusta ei ole purettu, toisin kuin esimerkiksi Ullanlinnan Huvilakadulla, jota paljon hehkutetaan ja joka onkin hieno. Mutta Luotsikatu on jugendin ilmenemismuodoiltaan monipuolisempi. Kadun varrella on useita helmiä.”
Heti kadun alkupäässä on vastassa tunnetun kolmikon Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen ensimmäinen jugendasuinrakennus: linnamainen Tallbergin talo vuodelta 1898. Sen pyöreiden tornien on sanottu inspiroineen kirjailija Tove Janssonia. Ne muistuttavat etäisesti Muumitaloa.
Luotsikatu 1:n tornien sanotaan inspiroineen Tove Janssonia Muumi-tarinoita luodessaan. Kuva: Mika Ranta / HS
Huomattavaa on myös, että arkkitehdit olivat talon valmistuessa iältään vasta noin kahdenkymmenenviiden.
Nyt rakennus on arvoasuntojen täyttämä asunto-osakeyhtiö Helsingin Luotsilinna, joka kunnostettiin perusteellisesti muutama vuosi sitten.
Tien toisella puolella on Selim A. Lindqvistin vaaleanvihreä huvilamainen herkku, Aeolus eli tuulten jumalan talo vuodelta 1903. Sen vieressä katseita kerää Gustaf Estlanderin luomus, joka tunnetaan Tove Janssonin lapsuudenkodista ja taidemaalari Hugo Simbergin ateljeeasunnosta.
Tallbergin talo vasemmalla ja Aeolus oikealla toimivat portteina Katajanokan jugendkortteleihin. Kuva: Mika Ranta / HS
Seuraavassa risteyksessä odottaa näyttävä Eol (1903), niin ikään Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen kynästä. Talossa ihastuttaa veikeä ulko-ovi ja hauska parveke. Samassa risteyksessä on Werner von Essenin, Emanuel Ikäläisen ja Kauno Kallion Norma (1904), jonka kulmaa komistaa muhkea tornimainen osa.
Kirsikkana kadun päässä on eri muotoisista taloryhmistä koostuva Lindqvistin Wellamo (1904).
Eolissa on kutkuttavia yksityiskohtia, kuten pitkä parveke, joita näkee harvemmin vanhoissa taloissa. Kuva: Mika Ranta / HS
Ulkonemat ja tornit vuorottelevat Luotsikadun rakennuksissa kuten Normassa. Kuva: Mika Ranta / HS
Wellamo Luotsikadun päässä koostuu eri muotoisista taloryhmistä. Kuva: Mika Ranta / HS
Katseltavaa Katajanokalla riittäisi pidemmäksikin aikaa, mutta me siirrymme nyt Eiraan. Sen rakennuskannassa on runsaasti myöhäisjugendia, ja asemakaava on jugendia parhaimmillaan, Kummala sanoo.
Naapurista Ullanlinnasta hän nostaa esimerkiksi vähemmän tunnetun Villa Johannan Laivurinkadulla. Huvila jää helposti Eiran sairaalan varjoon. Liikemies ja mesenaatti Uno Staudinger rakennutti talon Johanna-nimiselle puolisolleen vuonna 1905. Rakennuksen suunnitteli Selim A. Lindqvist.
”Siinä jopa katukiveys talon edessä noudattelee kokonaistaideteosta.”
Jugendhuvila Villa Johanna jää helposti Eiran sairaalan varjoon Laivurinkadulla. Kuva: ARI-VEIKKO PELTONEN
Kummala kertoo, että kaavoituksen osalta myös Etu-Töölö on puhdasta jugendia, vaikka rakennukset ovat suurelta osin 1920-luvulta ja tulosta ensimmäisestä Suomessa järjestetystä asemakaavakilpailusta vuosilta 1898–1899.
”
”Jugendilla oli myös olennainen identiteettiä rakentava vaikutus venäläistämispolitiikan ikeessä.”
Onni Tarjanteen suunnittelema Kansallisteatteri valmistui vuonna 1902. Graniitista ja vuolukivestä rakennetun julkisivun innoittajia olivat amerikkalaiset esikuvat. Kuva: Kalle Koponen / HS
Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema Kansallismuseo vihittiin käyttöön vuonna 1916. Kuva: Valtteri Heinonen / HS
Esittelyjä eivät liiemmin kaipaa Onni Tarjanteen Kansallisteatteri (1902) Kluuvissa tai Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen Kansallismuseo (1916) Etu-Töölössä. Ne ovat todennäköisesti tunnetuimpia jugendrakennuksia Helsingissä ainakin kulttuuri-instituutioista.
Kansallismuseota voi Kummalan mielestä pitää kansallisromanttisen jugendin lippulaivana: siinä on vaikutteita erilaisista rakennuksista keskiaikaisista kivikirkoista linnoihin.
Ideana myös oli, että museon kokoelmat ja arkkitehtuurin vaikutteet kulkevat teemallisesti yhdessä, eli esimerkiksi kirkkotaide sijoitetaan keskiaikaista kirkkoa muistuttavaan osaan.
”Jugendilla oli myös olennainen identiteettiä rakentava vaikutus venäläistämispolitiikan ikeessä. Siksi kansallisromantiikka on tärkeä ja näkyvä osa jugendia, mutta vain yksi sen ulottuvuuksista.”
Jugendarkkitehtuuria näkee Helsingissä monipuolisesti erityyppisinä rakennuksina, ehkä yllättävissäkin paikoissa. Esimerkki kirkollisista jugendrakennuksista on Lars Sonckin Kallion kirkko (1912) ja jugendtehtaista Lindqvistin Suvilahden voimala (1909).
Lars Sonckin suunnittelema graniittinen Kallion kirkko valmistui vuonna 1912. Kaupunginosan maamerkissä on viitteitä klassismiin. Kuva: Valtteri Heinonen / HS
Selim A. Lindqvist suunnitteli Suvilahden voimalaitoksen, joka otettiin käyttöön vuonna 1909. Turbiinihallin esikuvina olivat saksalaiset voimalat. Kuva: Kari Pullinen
Kierros päättyy keskustan kaduille, joiden liikerakennuksista Kummala nostaa esiin Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen suunnitteleman Pohjolan talon (1901) Aleksanterinkadulla sekä Sonckin Pankkitalon (1908) Eteläesplanadilla ja Pörssitalon (1911) Fabianinkadulla.
”Pohjolan talossa kansallisromanttinen koristelu on villeimmillään, ja talossa on myös yksi hienoimpia jugendportaikkoja, mitä olen ikinä nähnyt”, hän sanoo.
”Peikkoja, menninkäisiä ja muita outouksia sisältävä kuvaohjelma kuvasti vitsauksia, jotka koituvat kohtaloksi sille, joka ei ota vakuutusta. Huikeaa markkinointistrategioiden varhaiskylvöä.”
Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema Pohjolan talo vuodelta 1901 edustaa jugendin kansallisromanttista tyyliä. Kuva: Mika Ranta / HS
Pohjolan talon veistosten aiheet ovat Kalevalasta. Kuva: Mika Ranta / HS
Lars Sonckin suunnittelemassa Pankkitalossa vuodelta 1908 on viittauksia jo klassismiin. Kuva: Mika Ranta / HS
Yksityiskohta Pankkitalon ovesta. Kuva: Sirpa Räihä
Myös Pörssitalon suunnitteli Lars Sonck. Se valmistui vuonna 1911. Kuva: Valtteri Heinonen / HS
Pilkettä silmäkulmaan tuo myös Kasarmitorin laidalla seisova keltainen Agronomitalo, joka hämmästytti kaupunkilaisia jo yli sata vuotta sitten. Arkkitehti Bertel Jungin kerrotaan arvostelleen Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen käsialaa ja pohtineen, voiko lopputulosta edes kutsua arkkitehtuuriksi.
Rakennuksessa on erilaisia hauskoja yksityiskohtia, kuten sammakko, joka kannattelee päänsä päällä pylvästä muistuttavaa rakennelmaa.
Rakennus tunnettiin alun perin Lääkärien talona. Nimensä se sai ammattikunnalta, jonka edustajat asuttivat taloa sen valmistuttua vuonna 1901. Nimi vaihtui, kun Agronomiliitto osti rakennuksen vuonna 1953.
”Lääkärien talo on lähes koristeettomana rohkea uudistava veto vielä hyvin kansallisromanttisesti sävyttyneeseen jugendin vaiheeseen, jossa herkuteltiin ornamenteilla”, Kummala sanoo.
Keltainen Agronomitalo eli entinen Lääkärien talo sijaitsee Ahvenen korttelissa Kasarmitorin laidalla. Senkin suunnittelivat Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Rakennus valmistui vuonna 1901, ja julkisivussa on hauskoja yksityiskohtia. Kuva: Sirpa Räihä
Läheisellä Korkeavuorenkadulla katse hakeutuu Sonckin suunnittelemaan Helsingin puhelinyhdistyksen taloon. Se on Kummalan mukaan ”jugendin joutsenlaulu”, joka testaili monimuotoisen ja hyvän maun rajoja.
”Luonnonkiven käsittelyssään siinä on yksi hienoimmista julkisivuista suomalaisessa jugendissa.”
Helsingin puhelinyhdistyksen talo Korkeavuorenkadulla testailee monimuotoisen ja hyvän maun rajoja. Kuva: Mika Ranta / HS
Mutta mistä Helsingin jugend -ilmiö kumpuaa? Tyylisuunnan huippukausi osui Helsingissä 1800–1900-luvun vaihteeseen – ajankohtaan, jolloin kaupunki kasvoi nopeasti.
”Samaan aikaan sattui nousemaan kokonaan uusi arkkitehtien sukupolvi, johon osui poikkeuslahjakkuuksia ja joka pääsi päästämään luovuutensa valloilleen”, Kummala kertoo.
”Teollistumisen kautta rikastunut uusi porvaristo tai ylempi keskiluokka antoi toimeksiantoja ja halusi samalla erottua vanhasta aatelista myös arkkitehtuurilla.”
Tämä nosti monet kantakaupungin talot piirtäneet nuoret herrat kansainvälisiin parrasvaloihin, jotka eivät ole sammuneet vieläkään.
Artikkelin lähteenä on käytetty myös Jonathan Moorhousen teosta Helsingin jugendkorttelit sekä Moorhousen, Michael Carapetianin ja Leena Ahtola-Moorhousen teosta Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895–1915.
