Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Avoimeen työpaikkaan ollut vain kolme hakijaa: Pohjois-Savossa työvoimapulaa yritetään helpottaa rekrytointitapahtumilla

Pohjois-Savon työvoimapulaa pyritään helpottamaan rekrytointitapahtumien kautta, joissa työnantajat ja työntekijät kohtaavat.

Työntekijöitä ja työnantajia on yritetty yhdistää esimerkiksi Savon ammattiopistolla järjestetyn rekrytointitapahtuman avulla.
Työntekijöitä ja työnantajia on yritetty yhdistää esimerkiksi Savon ammattiopistolla järjestetyn rekrytointitapahtuman avulla.

Puhtausalaa opiskeleva Melaine N'guessan Epse Silvast, 36, tulee valmistumaan alalle, jolla riittää töitä.

– Haluaisin töihin esimerkiksi terveysasemalle, päiväkotiin tai kouluun. Pidän puhtauspalvelualasta siksi, että töissä näkee, mitä on tehnyt, Silvast kertoo työhaaveistaan.

Hän muutti Länsi-Afrikasta Suomeen 5 vuotta sitten, ja on nyt työharjoittelussa Savon ammattiopiston opinnoissaan.

Melaine N'guessan Epse Silvast kertoo, että hän sijoittui ammattiopiskelijoiden SM-kilpailussa eli Taitaja-kilpailussa keväällä hopeasijalle oman alansa kilpailuissa. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Puhtausalan työllistymisnäkymät ovat hyvät, mutta Pohjois-Savossa on laajemminkin monella alalla pulaa osaavasta työvoimasta. Savon yrittäjien mukaan maakunnassa on tarvetta työntekijöistä niin suorittavissa työtehtävissä kuin asiantuntijatason töissä.

– Yrittäjät etsivät työntekijöitä ja osaajia kissojen ja koirien kanssa. Tilanne on ollut tämä jo useamman vuoden, eikä se tule ainakaan helpottumaan, koska paljon on eläköityviä työntekijöitä lähivuosina,summaa Savon yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren.

Aikio-Tallgrenin mukaan joissakin yrityksissä työvoimapula on noussut yrityksen kasvun esteeksi.

Avoimia työpaikkoja on ollut ajoittain vaikea täyttää

Puhtausalalla on huomattu työntekijäpula.

– Työpaikkoja on ollut välillä vaikea täyttää. Aika paljon on maahanmuuttajia meidän työnhaussa, kertoo ISS:n siivouspalveluiden esihenkilö Anne Sutinen.

Sutisen mukaan hyvä suomen kielen taito ei ole yrityksen työtehtävissä välttämätön, mutta suomen kieltä on tärkeää osata jonkin verran. Joissakin työtehtävissä pärjää englannin kielellä.

– Teemme asiakaspalvelutyötä myös siivouspuolella, joten usein välttävä suomen kielen taito tarvitaan. Meidän pitää pystyä kommunikoimaan asiakkaan kanssa, mutta myös asiakkaan asiakkaan kanssa, Sutinen kertoo.

Rekrytointitapahtuma maahanmuuttaneille opiskelijoille. Savon ammattiopistossa myös maahanmuuttaneiden opiskelijoiden opiskelukieli on suomi, joten suomen kielen taito kehittyy opintojen aikana ja ammattisanastokin tulee tutuksi.  Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Muun muassa ruoka- ja kiinteistöhuoltopalveluistaan tunnetulla Servicalla tilanne näkyy työpaikkojen hakijamäärissä.

– Avoimiin työpaikkoihin tulee noin kolmesta kolmeenkymmeneen hakemusta. Me haemme yleensä työntekijöitä vakituiseen työsuhteeseen. Vuorotyökohteet ovat olleet haasteellisia viime aikoina, kertoo Teija Vuontisjärvi, rekrytointikoordinaattori Servicalta.

Rekrytointitapahtumat työnantajien ja työntekijöiden avuksi

Tällä viikolla Pohjois-Savossa työntekijöitä ja työnantajia on yritetty saada löytämään paremmin toisensa erilaisissa rekrytointitapahtumissa. Tänään torstaina järjestettiin eläkeläisten työllistämiseen tähtäävä tilaisuus Kuopiossa ja alkuviikosta taas maahanmuuttaneille opiskelijoille suunnattu rekrytointitapahtuma Savon ammattiopistolla.

Soufiane Arouhane opiskelee kiinteistönhoitajaksi Savon ammattiopistossa. “Toivon, että löydän valmistuttuani töitä nopeasti. Ensin kuitenkin suomen kieli, sillä se on tärkeä", Arouhane pohtii. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Savon yrittäjien toimitusjohtajan mielestä etenkin eläkeläisten työllistämiseen liittyy käyttämätöntä potentiaalia.

– Työpaikoilla keitetään läksiäiskahvit, kun joku eläköityy, mutta entä jos silloin puhuttaisiin osaajan jatkorekrytoinnista esimerkiksi osa-aikaisesti? Osa-aikainen työpaikka voisi olla hyvä eläkeläiselle ja yritykselle, jos työntekijällä on jaksamista vielä, Paula Aikio-Tallgren tuumii.

Lue lisää:

Kun työntekijä jää eläkkeelle, hiljainen tieto monesti katoaa – moni ammattilainen tahtoisi jakaa tietojaan ennen eläkekahveja