Finland

Awak Kuier iloitsee, että sai viettää äitienpäivää kotona – pian Suomen korislähettiläs tekee historiaa naisten NBA:ssa: ”Otan roolin vastaan”

Awak Kuier kertoi odotuksistaan ensimmäiselle WNBA-kaudelle.

Awak Kuier italialaisen Ragusan paidassa huhtikuussa.­

Suomen naiskoripallon kirkkain tähti, tuleva WNBA-koripalloilija Awak Kuier, 19, kertoi keskiviikkona odottavansa innolla lentoa Yhdysvaltoihin. Sen tarkka ajankohta on kuitenkin vielä auki.

Dallas Wings, joka varasi Kuierin suomalaisittain historiallisesti naisten NBA:han toisella varausvuorolla, aloittaa kautensa perjantaina 14.5.

Kuier on yhä Suomessa hoitamassa viisumiasioitaan kuntoon. Ainakin vielä maanantaina prosessi oli kesken Yhdysvaltojen päässä.

– Yritän päästä lähtemään mahdollisimman nopeasti. Viisumin kanssa on ollut ongelmia, mutta lähiaikoina pitäisi päästä lennolle, Kuier kertoo ja arvioi, että voisi päästä lentämään Pohjois-Amerikkaan jo tämän viikon viikonloppuna.

Talvikauden Kuier pelasi Italian Ragusassa. Se oli hänen ensimmäinen ammattilaiskautensa, ja päättyi vapunaattona välierätappioon Famila Wuber Schiolle.

Italiassa Kuier kertoo oppineensa paljon ammattilaisuudesta ja pelikovuudesta.

Hän iloitsee, että on ehtinyt nyt Suomeen palattuaan tavata perhettään. Kuier sai muun muassa viettää äitienpäivää äitinsä kanssa.

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti odottaa saavansa peliminuutteja heti ensimmäisellä kaudellaan WNBA:ssa.

– Siellä on niin kokeneita pelaajia ja ”staroja”, että olisi kiva päästä heti kokeilemaan, miten pärjää. Myös treeneissä on kovia pelaajia, että sekin kehittää.

Kuierin lisäksi Dallasia edustaa toinenkin pelaaja, joka pelasi talven Ragusassa, yhdysvaltalainen Isabelle Harrison.

– Siistiä, että on joku joka osaa kertoa, millaista se on. Isabelle on tosi läheinen, Kuier sanoo.

Awak Kuier pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa Ragusassa 9,2 pisteen ja 6,7 levypallon keskiarvolla.­

Energiseltä ja iloiselta Kuierilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa myös, jännittääkö USA:han menossa enemmän koripallo vai kentän ulkopuoliset asiat.

– Vähän molempia, mutta enemmän korispuoli, että miten pärjää. Uskon, että muuten elämässä menee hyvin, sillä osaan englantia hyvin ja mukaudun hyvin eri paikkoihin.

Lisääntyneestä julkisuudesta Kuier ei ole hämmentynyt.

– Se on plussaa, että ihmiset seuraa naisten koripalloa, ja on tosi siistiä, että ihmiset ovat kiinnostuneita. Ei se vaikuta minun pelaamiseen kuitenkaan. Otan ihan hyvällä, jos olen Suomessa koripalloilun lähettiläs ja yritän olla esimerkki, otan roolin vastaan.

Kukaan suomalainen ei ole koskaan aiemmin pelannut maailman ykkösliigassa WNBA:ssa. Ennen Kuieria sarjaan oli suomalaisista varattu vain Taru Tuukkanen vuonna 2001. Hän ei kuitenkaan koskaan pelannut WNBA:ssa.

Kuierilta kysyttiin, miten suuria hänen tietonsa mukaan ovat erot WNBA:n ja eurokoripallon välillä.

– Kyllä sen eron todellakin näkee, mutta jo Euroopassa sai vähän makua, millaista WNBA:ssa tulee olemaan. Olen kuullut, että tahti on kovempi, mutta uskon, että pärjään hyvin. Jännittää, mutta olen enemmän innoissani.

Awak Kuier maajoukkueen harjoituksissa kesäkuussa 2020.­

Kuier kertoo olleensa jo paljon yhteyksissä seuran sekä tulevien joukkuekavereidensa kanssa sekä katsoneensa tarkalla silmällä harjoitusotteluita.

– Vähän vaikea vielä sanoa omasta roolista, kun en tiedä, miten mukaudun joukkueeseen, mutta tuon ainakin sellaista nuoren pelaajan energisyyttä.

Naisten NBA:ta pelataan miesten NBA:sta poiketen kesällä. Kausi alkaa siis tällä viikolla ja päättyy lokakuussa. Näin WNBA ei joudu kilpailemaan pelaajista muun maailman arvokkaiden sarjojen kanssa, ja iso osa WNBA-pelaajista viettääkin talvet Euroopassa tai esimerkiksi Kiinassa.

Osaltaan tämä toki kertoo naisten ammattiurheilun arvostuksesta Yhdysvalloissa verrattuna miehiin – naispelaajat edustavat vuoden aikana useampaa seuraa saadakseen tuloja.

Myös Kuier arvioi, että aikoo jatkossakin pelata talvet Euroopassa.

Football news:

Pau Torres: Spain will do everything to reach the next round of the Euro. You need to believe in yourself
Enrique pro 1:1 with Poland: I expected more superiority from Spain. No one said that it would be easy
Rodri ob 1:1 with Poland: We are very disappointed. The pitch was not in the best condition, but this is no excuse
Alvaro Morata: Spain had a chance to beat Poland. I am grateful to Luis Enrique for his trust
Kozlowski broke the Euro record by playing for Poland at 17 years and 246 days. He surpassed Bellingham
For the first time since 1996, Spain has no wins after two rounds at the Euro. Then it reached the playoffs
Alba-player of the match Spain - Poland. He has 1 selection and 83 accurate passes