Elokuva-arvostelu | Dokumentti purkaa valkokankaalle heijastuvia valtasuhteita

Brainwashed perustuu elokuvantekijä Nina Menkesin omaan luentoon, jota hän on pitänyt niin yliopisto-opiskelijoille kuin elokuvafestivaalien yleisöille.

Dokumentti

Brainwashed: Sex-Camera-Power. Ohjaus Nina Menkes. 107 min. K16. ★★★

Yhdysvaltalaisdokumentti Brainwashed: Sex-Camera-Power puhuu asioista, jotka jokainen elokuvia katsova tuntee nahoissaan. Naiset ovat useammin katseen kohteita, kameralla yksittäisiksi ruumiinosiksi paloiteltuja objekteja. Miehet katsovat naista, he ovat useammin toimijoita ja kokonaisia henkilöhahmoja.

Kuten elokuva- ja tv-tekijä Joey Soloway dokumentissa sanoo, näitä asioita on kuitenkin hyvä sanoa ääneen. Ei riitä, että ne ovat jossain eetterissä, epämääräisesti yleisessä tiedossa. Silloin niistä tulee helposti näkymättömiä ja luonnollisia.

Ja näin on käynyt, vaikka teoreetikko Laura Mulvey kirjoitti elokuvan sukupuolittuneesta katseesta jo 1970-luvulla. Tämä original gangster, kuten häneen dokumentissa viitataan, on yksi monista nimekkäistä haastateltavista. Akateemista supertähteä tutumpi lienee kuitenkin näyttelijä Rosanna Arquette ja ehkä myös tekijät Catherine Hardwicke (Thirteen, Twilight) ja jo mainittu Soloway (tv-sarjat I Love Dick, Transparent).

Puhuvien päiden joukosta pistää esiin dokumentaristi itse. Brainwashed perustuu elokuvantekijä Nina Menkesin omaan luentoon, jota hän on pitänyt niin yliopisto-opiskelijoille kuin elokuvafestivaalien yleisöille. Hänen puheestaan nähdään otteita pitkin dokumenttia.

Muodoltaan teos olisi tylsä – asiantuntijalausuntojen ja luennon vuorottelu – ellei mukaan olisi leikattu hillitöntä määrää elokuvaotteita. Niissä vilahtavat lopulta dokumentin tunnetuimmat nimet: Alfred Hitchcock, Martin Scorsese, Sofia Coppola ja niin edelleen.

Näytteiden kautta dokumentti tarjoaa pikakurssin kuvasuunnittelusta. Valaistus, rajaus ja kameran liike kertovat omaa metaviestiään siitä, ketä katsotaan ja miten. Menkes avaa yhtälöä selkeästi ja tarjoaa monelle katsojalle varmasti ahaa-elämyksiä.

Sotkuisemmaksi dokumentti käy, kun kuvakerronta liitetään työelämässä tapahtuvaan syrjintään ja seksuaalisen ahdistelun kulttuuriin. Asiat ovat epäilemättä vuorovaikutuksessa, mutta välillä syy-seuraussuhteita vedetään suoriksi. Esimerkiksi klippi Yale-yliopiston nuorukaisten raiskaushoilotuksista tuntuu irralliselta.

Menkes tarjoaa perinteisiä valtasuhteita heijastavien valtavirtateosten vastapainoksi omia taide-elokuviaan, joita ei ole Suomessa juuri nähty. Rinnastus tuntuu epäsuhtaiselta.

Dokumentaristin omakohtaisen surun kuitenkin tunnistaa. ”On mahdollista rakastaa elokuvia ja samalla todeta, että ne eivät rakasta takaisin”, kuten Anu Silfverberg toteaa samoja aiheita käsitelevässä, erinomaisessa kirjassaan Sinut on nähty (2020).

Käsikirjoitus Nina Menkes. Tuottajat Nina Menkes, Cecily Rhett, Dehanza Rogers, Inka Rusi.