Elokuva-arvostelu | Verimalja on suomalainen sotaelokuva ja historiallinen seikkailu, jota tehtiin talkootyönä kymmenen vuotta – Lopputulosta ei tarvitse hävetä

Verimaljassa on harrastelijaelokuvalle tyypillistä rosoa, mutta kunnianhimoa ei tekijöiltä ainakaan puutu.

Sota, draama, seikkailu

Verimalja. Ohjaus Jarno Elonen. 91 min. K16. ★★

Valkokankaille pääsee silloin tällöin kotimaisia pitkiä amatöörielokuvia; useimmiten pienimuotoisia ja kauniisti sanottuna vaihtelevantasoisia teoksia.

Black Lion Pictures -yhtiö on viime vuosina erikoistunut tällaisten elokuvien teatterilevitykseen. Nyt vuorossa on Jarno Elosen ohjaama ja Elosen sekä Pekka Rintalan käsikirjoittama Verimalja.

Se on harrastelijafilmiksi poikkeuksellinen: toiseen maailmansotaan ja moneen eri maahan sijoittuva epookki, sotadraama ja samalla vielä historiallinen seikkailuelokuva. Elonen on työskennellyt myös ammattituotannoissa, esimerkiksi visuaalisten tehosteiden parissa, mutta Verimalja on täysin talkootyönä ja omakustanteisesti tehty.

Ei siis voi sanoa, etteikö Elosella ja Rintalalla olisi kunnianhimoa. Ja kärsivällisyyttä, sillä elokuvan tuotanto kesti kymmenen vuotta.

Teknisesti Verimalja on jopa vaikuttava, kun ottaa lähtökohdat ja nollabudjetin huomioon. Tekijät ovat saaneet elokuvaan tankkeja, veneitä, vanhoja autoja, uskottavia asuja ja muuta autenttisen näköistä rekvisiittaa. Taistelukohtauksistakin on saatu yllättävän näyttäviä.

Harrastelijaelokuville tyypillisintä rosoa löytyy epätasaisista näyttelijäsuorituksista ja käsikirjoituksesta.

Kersantti Myllykoski (Marko Lampinen) palvelee 1940-luvun alussa niin sanotussa panttipataljoonassa, eli suomalaisena vapaaehtoisena natsi-Saksan Waffen SS -joukoissa. Kotiinpaluu kiinnostaisi, mutta rahapulassa Myllykoski ja tämän sotilastoverit Lahtinen (Antti Peltonen) ja Koivisto (Marko Loukaskorpi) ottavat vastaan saksalaisten tarjoaman uuden tehtävän: keskiaikaisen maljan etsintäretken itärajan taakse.

Myyttistä esinettä halajavat paitsi SS-upseerit ja takapiruna toimiva Vatikaanin piispa, myös Neuvostoliiton salainen poliisi. Kaiken keskellä Myllykoski alkaa nähdä tehtävään liittyviä unia ja näkyjä.

Maljan etsiminen tuo mieleen Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan (1989), mutta Verimalja on tyyliltään perinteistä suomalaista sotadraamaa: surumielistä, huumoritonta ja ryppyotsaista. Elokuvan alullepanija ja pääkäsikirjoittaja Rintala on kirkko- ja sotahistoriaan perehtynyt teologian maisteri, ja selvästi yrittänyt tehdä fiktiivisestä tarinasta historiallisesti uskottavan.

On tavallaan omaperäistäkin tehdä seikkailuelokuva tällä tavoin, mutta katselukokemusta se ei palvele. Vaikka Verimalja on osattu editoida kiitettävän tiiviiksi, se etenee raskassoutuisesti ja tuntuu puolentoista tunnin kestoaan pidemmältä.

Tarinasta puuttuvat myös panokset. Mitä tapahtuu, jos malja joutuu vääriin käsiin? Katsojalle ei välity, mistä jännityksen pitäisi syntyä – paitsi siitä, ketkä ohuehkoista hahmoista selviävät elossa ja ketkä eivät. Myös dialogi on tönkköä. Näyttelijöistä Marko Lampinen selviää pääroolistaan pätevästi.

Verimalja on keskinkertainen elokuva, mutta tekijöilleen silti työvoitto ja suoritus, jota ei tarvitse hävetä. Se toiminee myös käyntikorttina tuleviin elokuvatöihin: näyttönä siitä, millaista jälkeä on saatu aikaiseksi minimaalisilla resursseilla.

Käsikirjoitus Pekka Rintala ja Jarno Elonen, tuottajat Pekka Rintala ja Toni Tikkanen. Pääosissa Marko Lampinen, Antti Peltonen, Marko Loukaskorpi, Matti Toivio, Pasi Gerlander, Paavo Peltonen, Heikki Häkkä, Jarno Elonen, Jaana Joensuu.