Finland

Elokuvat | Hollywood-studio rahoittaa Jalmari Helanderin elokuvaa Lapin sodasta – jakeluoikeudet hankittu jo lähes koko maailmaan

Rare Exportsin tekijät lupaavat kansainvälisen toimintaelokuvan.

Sony Pictures on hankkinut Jalmari Helanderin käsikirjoittaman Sisun jakeluoikeudet koko maailmaan Pohjoismaita lukuunottamatta. Sopimus on suomalaisen elokuvan historiassa ainutkertainen.

Jalmari Helanderin seuraava teos on Lapin sotaan sijoittuva Sisu. Jorma Tommila näyttelee jatkosodan jälkeen kullankaivajaksi lähtenyttä Aatami Korpea, joka taistelee löytämästään aarteesta SS-tuhopartion kanssa.

”Tämä on toimintaelokuva, jossa minun ei ole tarvinnut sensuroida itseäni, vaan voin antaa mennä”, Helander kertoo.

Käsikirjoittaja-ohjaaja tunnetaan toiminnallisista ja komediallisista Rare Exportsista ja Big Gamesta. Toisin kuin Helanderin aiemmissa elokuvissa, Sisussa ei ole lapsipäähenkilöä.

Helanderin mukaan todellisen Lapin sodan kanssa elokuvalla on yhteistä vain pari asiaa.

”Vuosiluku ja tapahtumapaikka. Elokuvaa tehdään taas kansainvälisille markkinoille. Päänatsia esittää muun muassa Peaky Blinders -sarjasta tunnettu britti Paul Anderson.”

Saksalaisten rooleihin julkistetaan myöhemmin sekä suomalaisia että ainakin yksi ulkomainen näyttelijä. Tyylilajiin sopii, että elokuvan natsit puhuvat englantia.

Sisu kuvataan Lapissa syys–lokakuussa. Vaikka Helanderin aiemmatkin elokuvat sijoittuivat Suomen Lappiin, pääsee hän nyt ensimmäistä kertaa elokuvantekoon kotimaassaan.

"Minulla on kymmenvuotiaasta asti ollut unelmana tehdä toimintaelokuva Suomessa. Hieman vanhempana tajusin, miten kallista toimintaelokuvan tekeminen on”, ohjaaja sanoo.

"Suomalaisen toimintaelokuvan rahoittaminen oli pitkään absurdi ajatus. Mutta nyt eletään aikaa ja olen urallani tilanteessa, jossa iso suomalainen toimintaelokuva on mahdollinen.”

Globaalin elokuvabisneksen ylimmillä portailla on luottoa hankkeeseen. Sony Pictures on hankkinut Sisun jakeluoikeudet koko maailmaan Pohjoismaita lukuunottamatta. Sopimus on suomalaisen elokuvan historiassa ainutkertainen.

"Tällaisia diilejä, jossa Hollywood-studio rahoittaa merkittävän osan elokuvaa käsikirjoituksen perusteella, ei ole tehty Euroopassa kovin montaa, eikä Suomessa yhtään”, sanoo Sisun tuottaja Petri Jokiranta.

Sisun budjettia ei ole julkistettu. Elokuvaa rahoittavat myös Suomen elokuvasäätiö ja Business Finland. Kuvaukset Lapissa tuovat alueelle paljon rahaa. Työryhmä on kokonaan suomalainen.

"Sonylle ei ollut mikään juttu, että elokuva tehdään Suomessa”, Jokiranta sanoo.

Hänen mukaansa Helanderin näkemyksessä yhdistyvät suomalaisen sisukkuuden kunnioitus, sotaelokuvan piirteet sekä lännenelokuvan tunnelma, jota tunturi-Lappi luo.

"Toimintaelokuvaa katsomaan tuleva yleisö saa mitä toivoo. On takaa-ajoja, taisteluja ja räjähdyksiä”, Jokiranta sanoo.

"Kunniattomat paskiaiset meets Revenant on yksi kulma, millä tätä on maailmalla esitelty.”

Sisun valmistuessa vuoden 2022 lopulla Big Gamen ensi-illasta on kahdeksan vuotta. Välissä Helander on tehnyt mainoksia, televisiosarjoja ja valmistellut Jokirannan kanssa muutamia hankkeita.

Pisimmälle ehti tieteiselokuva, joka piti kuvata Kanadassa viime vuonna. Sitten iski korona.

"Valmistumattomissa hankkeissa on apokalyptista toimintaelokuvaa, komediatrilleriä – niitä on niin monta, että listaaminen kestää. Yksi käsikirjoitukseni on optioitu Yhdysvaltoihin. Muut ovat aihioita, joista voi vielä ammentaa”, Helander kertoo.

Yhdysvaltoihin myytyä käsikirjoitusta Helander ei itse ohjaa.

Sisu syntyi sisuuntumisesta. Roolitukseen asti ehtineen Kanadan-hankkeen kariuduttua Helander pusersi käsikirjoituksen muutamassa kuukaudessa.

"Ajattelin, että jos nyt en tee jotain siistiä, en enää ikinä tee elokuvia. Sisu syntyi synkissä vesissä.”

Tuotannon alkua odotellessa Helander on onnellinen.

"Voin sanoa, että I’m back.”

Football news:

Juventus will sign Santos forward Caio Jorge. Salary-1.5 million euros plus bonuses
Allegri on Juve: Ronaldo is full of enthusiasm. Dybala has a muscle problem. Kulusevski should be added
Nedved about Locatelli: Juve considers its offer fair and good
Koeman on 3-0 with Stuttgart: A great game of Barca against a strong team. We are on the right track
Mkhitaryan wants to compete with Roma for the scudetto: There will be nothing left without trophies at the end of his career
Pavel Nedved: Ronaldo is a guarantee of goals, an exceptionally valuable player. Juve is betting on him
Zozulya moved to Fuenlabrada from Segunda. His transfer to Alcorcon was disrupted because of fans who called him a fascist