Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Elon Musk kehittää aivoimplanttia, jonka aikoo asentaa myös itselleen

Maailman rikkain ihminen, Elon Musk, kertoi keskiviikkona, että hänen terveysteknologiayrityksensä Neuralink alkaa pian testata kehittämäänsä aivoimplanttia ihmisillä. Kliinisten kokeiden on tarkoitus alkaa seuraavan puolen vuoden aikana.

Asiasta uutisoineen The Guardianin mukaan miljardööri kertoi aikovansa asentaa implantin myös omiin aivoihinsa.

– Haluamme edetä äärimmäisen varovaisesti ja varmistaa, että siru toimii oikein ennen laitteen asentamista ihmiseen, Musk sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Neuralink kertoo, että yhtiön kehittämällä aivosiruteknologialla voitaisiin palauttaa näkö jopa sokeana syntyneille ihmisille. Teknologialla voitaisiin yhtiön mukaan myös palauttaa liikkumis- ja puhekyky ihmisille, joiden selkäydin on vaurioitunut, kertoo CNBC.

Yhtiöllä ei vielä kuitenkaan ole Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n lupaa tuoda kehitteillä olevaa laitetta markkinoille. Musk sanoi keskiviikkona, että suurin osa tarvittavista lupa-anomuksista on toimitettu virastolle.

Yhtiö on myös kohdannut kritiikkiä siitä, että laitetta on testattu eläimillä.

Vastuullista lääketiedettä edistävä tutkimusjärjestö Physicians’ Committee for Responsible Medicine (PCRM) on vaatinut Muskia julkaisemaan yksityiskohtia yhtiön apinoilla tehdyistä kokeista.

CNBC:n mukaan apinat kärsivät vakavia vammoja kokeissa. Yhtiön kokeet johtivat muun muassa sisäiseen verenvuotoon, halvaantumiseen, kroonisiin infektioihin, kouristuksiin sekä terveyden heikkenemiseen ja kuolemaan.

Tästä huolimatta Musk on toiveikas.

– Edistys voi aluksi vaikuttaa jopa tuskallisen hitaalta, mutta teemme kaikkemme saavuttaaksemme tavoitteemme, Musk sanoi The Guardianin mukaan.

Elon Muskin terveysteknologiaan keskittyvä yhtiö kehittää aivoimplanttia. Kuvituskuva. AOP