Suomen Palloliitto sai Huuhkajien viime lauantaisesta voitosta miljoonan euron voittobonuksen.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahden mukaan tarkkoja suunnitelmia rahojen käytöstä ei ole vielä tehty, mutta osa menee esimerkiksi pelaajille palkkiona.

”Pelaajat saavat yhden kolmasosan rahoista.”

Lahti myös muistuttaa, että kisajärjestelyistä tulee liitolle merkittäviä kustannuksia.

”Meillä on ensi vuonnakin kaksi lopputurnausta. Futsalmiehet ja Helmarit pelaavat molemmat EM-kisoissa.”

Voitosta saa siis miljoona euroa ja tasapelistä 500 000 euroa. Mahdollisissa jatkopeleissä summat vielä kasvavat. Lopputurnauspaikka tuo paljon muitakin tuloja kuin suoria bonuksia.

”Olemme saaneet hyvin kasvatettua yhteistyökumppaniverkostoa”, Lahti sanoo.

Näiden avulla on saatu tuloja, mutta myös paljon arvokasta näkyvyyttä, esimerkiksi mediassa.

Myös paitamyynti on ollut todella vilkasta ja siitä on muodostunut Lahden mukaan merkittävä tulonlähde.

”Tilasimme verkkokauppaamme pitkälti toistakymmentätuhatta pelipaitaa. Tällä hetkellä niitä on vielä jäljellä, mutta kysyntä on ollut kovaa.”

Maajoukkueen viralliset pelipaidat maksavat enimmillään reilusti yli sata euroa kappale.

Koronavuodesta huolimatta tulos oli ylijäämäinen

Palloliiton tuottobudjetti vuodelle 2020 oli 39,7 miljoonaa euroa ja kulubudjetti 35,3 miljoonaa euroa. Tuottoja kirjattiin lopulta 29,5 miljoonaa euroa ja kuluja 29,2 miljoonaa.

EURO2020-lopputurnauspaikka toi Palloliitolle 9,25 miljoonaa euroa.

”Tuosta bonuksesta jäi Palloliitolle käteen noin neljä miljoonaa euroa investoitavaksi tulevaisuuteen.”

Näiden rahojen käytöstä on Lahden mukaan jo tehty päätöksiä viime syksynä seuraavan neljän vuoden strategiaa tehtäessä.

”Lähtökohta on se, että jokaiselle neljälle vuodelle budjetoidaan miljoona euroa ylimääräistä.”

Näitä varoja käytetään esimerkiksi valmentajien koulutukseen ja harrastajamäärien kasvattamiseen koronavuoden jälkeen.

Epävarmuuden täyttämästä vuodesta huolimatta Palloliiton tulos tilikaudella 2020 oli noin 237 000 euroa ylijäämäinen. Omaa pääomaa yhtiöllä oli 2020 hieman alle 1,6 miljoonaa euroa.

Huuhkajien EM-kisojen avausottelu lauantaina Tanskaa vastaan päättyi traagisten vaiheiden jälkeen Suomen 1-0 voittoon.

Ottelun ensimmäisen puoliajan lopussa Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan ja sai kentällä elvytystä. Tanskan palloliitto kertoi eilen twiitissään Eriksenin tilan olevan vakaa ja joukkueen lääkäri vahvisti tiedotustilaisuudessa kyseessä olleen sydänpysähdys.