Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Energia | Olkiluoto 3:n käynnistyminen myöhästyy jälleen

Tuoreen arvion mukaan sähköntuotannon on määrä jatkua tiistaina 14. helmikuuta.

Polttoaineen latausta Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorissa. Kuva:  Tapani Karjanlahti / TVO

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin käynnistyminen siirtyy jälleen. Teollisuuden voima kertoo verkkosivuillaan, että voimalan sähköntuotanto jatkuu ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

”Laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortiolta saadun tiedon mukaan sähköntuotanto jatkuu 14. helmikuuta 2023 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa näin ollen maaliskuussa 2023 (18. maaliskuuta)”, TVO kertoo verkkosivuillaan.

Kyse on toisesta viivästyksestä lyhyen ajan sisään. Lauantaina TVO kertoi, että koekäyttö jatkuu perjantaina 10. helmikuuta. Tuolloin yhtiö arvioi, että reaktorin säännöllinen sähköntuotanto alkaisi 14. maaliskuuta. Tätä ennen koekäytön arvioitiin jatkuvan jo tämän viikon maanantaina.

Olkiluoto kolmonen on käynnistyessään pahasti myöhässä aikataulustaan, sillä sen piti alkaa tuottaa sähköä jo toukokuussa 2009, siis lähes 14 vuotta sitten.

Tuoreet ongelmat alkoivat syksyllä, kun voimalan turbiinilaitoksella sijaitsevien syöttövesipumppujen juoksupyörissä havaittiin säröjä. Tästä seurasi mittavia selvityksiä.

Uudelleen hajoamisen välttämiseksi Olkiluoto kolmoseen on suunniteltu aiempaa kestävämmät juoksupyörät. TVO:n mukaan sähköntuotantoa jatketaan uusien juoksypyörien asentamisen jälkeen.

"Uusien juoksupyörien asentamisen jälkeen sähköntuotantoa jatketaan demojaksolla, jonka aikana laitosyksikkö tuottaa verkkoon sähköä pääosin täydellä teholla. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa maaliskuussa 2023. Ennen Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloittamista laitostoimittaja suorittaa vielä muutamia tarkastuksia turbiinilaitoksella”, TVO kirjoittaa verkkosivuillaan.

  • OMX Helsinki PI--,--
  • Fortum--,--
  • Kone--,--
  • Neste--,--
  • Nokia--,--
  • Nordea Bank--,--
  • Sampo--,--
  • Nasdaq Composite--,--
  • Alphabet--,--
  • Amazon--,--
  • Apple--,--
  • Facebook--,--
  • Microsoft--,--
  • Tesla--,--