Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

”Epätoivottava tilanne” – tiettyjen lääkkeiden saatavuuksissa isoja haasteita

Epilepsialääke Rivatrilin haasteena on se, että lääkkeelle ei ole olemassa rinnakkaisvalmistetta.

Fimea pitää verkkosivuillaan päivittyvää listaa saatavuushäiriöistä, joiden tiedot perustuvat lääkeyrityksen toimittamiin tietoihin. Kuva:  Vesa Moilanen / Lehtikuva, Colourbox

Tiettyjen lääkkeiden saatavuuksissa on ollut viime aikoina todellisia haasteita – jopa ongelmia.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean jaostopäällikkö ja yliproviisori Johanna Linnolahti muistuttaa, että kyse ei ole mistään uunituoreesta asiasta.

– Ei tämä ole mitenkään poikkeuksellista, koska tätä on jatkunut usean vuoden ajan.

– Tavallisena kansalaisena en olisi huolissaan, sillä pääsääntöisesti lääkkeitä löytyy kaikissa ryhmissä.

Muutamia yksittäisiä poikkeuksia kuitenkin on, kuten ensisijaisesti epilepsiaan, mutta myös paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöihin käytettävä Rivatril.

Toinen lääke on aikuisiän tyypin 2 diabeteksen hoitoon käytetty Ozempic, jota pistetään ihon alle injektiona.

Myös joidenkin tiettyjen silmätippojen osalta on ollut haasteita saatavuuden suhteen.

Fimea pitää verkkosivuillaan päivittyvää listaa saatavuushäiriöistä, joiden tiedot perustuvat lääkeyrityksen toimittamiin tietoihin.

Epilepsialääke Rivatrilin haasteena on se, että lääkkeelle ei ole olemassa rinnakkaisvalmistetta.

Rinnakkaisvalmiste tarkoittaa rinnakkaista lääkevalmistetta ensimmäisenä käyttöön tulleelle valmisteelle eli niin sanotulle ”alkuperäisvalmisteelle”.

Sekä rinnakkais- että alkuperäisvalmisteessa on sama vaikuttava aine, sama määrä vaikuttavaa ainetta ja sama annostusmuoto.

Esimerkiksi särkylääke Burana on Orion Pharman tuote, jonka vaikuttava aine on ibuprofeeni. Käytännössä Buranalla on useita rinnakkaisvalmisteita toisin kuin juuri Rivatril-lääkkeellä, jolle ei ole täysin vastaavaa ole rinnakkaisvalmistetta lainkaan.

– Rivatril on pitkään ollut markkinoilla, ja mitä pidempää ollut markkinoilla, niin kilpailijat ovat hävinneet.

– Tämä on haaste myös joidenkin muiden lääkkeiden osalta.

Linnolahti muistuttaa, että esimerkiksi Rivatrilin osalta hämää myös se, että Euroopassa markkinoilla on teoriassa useitakin eri lääkkeitä, mutta ei sitten käytännössä olekaan.

Fimean jaostopäällikkö ja yliproviisori Johanna Linnolahti muistuttaa, että kyse ei ole mistään uunituoreesta asiasta. Kuva:  Johanna Linnolahden kotialbumi

Jäsenenä lääkkeiden saatavuushäiriöitä käsittelevässä eurooppalaisessa lääkeviranomaisten verkostossa oleva Linnolahti kertoo, että Rivatril-tilannetta on hämmästelty useammassa maassa.

Rivatrilin vaikuttava aine on klonatsepaami. Rivatriliä myydään Yhdysvalloissa nimellä Klonopin ja muualla maailmassa nimellä Rivotril.

– Samalla myyntiluvan haltijalla on useita samanlaisia valmisteita, mutta eri nimillä.

Ruotsissa lääkkeen nimi on Iktorivil, jolle Fimea onkin myöntänyt poikkeusluvan Suomessa tämänhetkisen tilanteen vuoksi.

– Pidempään markkinoilla olleissa lääkkeissä problematiikka on se, että vaikka myyntiluvan haltijoita voi olla useampia, voi tuotanto olla kuitenkin hyvin keskittynyttä toimitusketjuissa.

Fimean jaostopäällikkö Johanna Linnolahden mukaan hintakilpailun vuoksi erityisesti juuri rinnakkaislääkemarkkinoilla on näennäisesti eri nimet, mutta silti taustalla olevat tuotantokokonaisuudet voivat olla jopa samoja.

– Monilla firmoilla on linkkejä Euroopan ulkopuolisiin maihin, lähinnä Kiinaan ja Intiaan.

– Se tulee siitä, kun tuotantoa yritetään tehostaa, kun hinnat laskevat alaspäin.

Vaikka Rivatril ei ole suinkaan ainoa epilepsialääke, on haasteena hoidon henkilökohtaisuus.

Rinnakkaisvalmiste tarkoittaa rinnakkaista lääkevalmistetta ensimmäisenä käyttöön tulleelle valmisteelle eli niin sanotulle ”alkuperäisvalmisteelle”. Kuva:  Colourbox

– Esimerkiksi epilepsian osalta Suomessa on kaupan yhteensä 261 eri lääkevalmistetta.

– Haaste on kuitenkin siinä, että potilaille on haettu pitkään oikeaa ja sopivinta hoitomuotoa ja lääkettä.

Nyt korvaavan lääkkeen saamiseksi tarvitaan lääkärin yhteydenotto, joka voi viedä aikaa, että hoito saadaan tasapainoon.

– Todella epätoivottava tilanne, että joudutaan muuttamaan mahdollisesti pitkään, ehkä jopa vuosikymmeniä käytössä ollut lääke.

– Ja vain siksi, että valmistetta ei ole saatavilla.

Moninaiset ja tavan tallaajalle vähintäänkin sekavat syyt eivät luo uskoa siihen, että saatavuusongelmat ratkeaisivat taikaiskusta.

– Meillä on alkamassa EU:n yhteistoimintahanke, jossa pyritään keksimään ennaltaehkäiseviä toimia, jotta tilanteisiin pystytään reagoimaan paremmin.

– Pikavoittoja ei ole, mutta esimerkiksi juuri Rivatrilin korvaavia lääkkeitä on tulossa mahdollisesti joitakin pieniä määriä. Se kertynyt kysyntä on kuitenkin niin isoa, että ne loppuvat nopeasti.

Linnolahti ohjeistaa olemaan tilanteessa yhteydessä hoitavaan lääkäriin, jotta lääkehoitoa voi tarvittaessa muuttaa hallitusti.

Lääkkeiden saatavuusongelmista on kertonut aiemmin Helsingin Sanomat.