Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

F1-tähdet huolestuivat säännöistä

Fia päivitti sääntöjään.

Kansainvälinen autourheiluliitto Fia ilmoitti joulukuussa suitsivansa kuljettajien suita jatkossa tiukemmin.

Fia päivitti sääntöjään siten, että poliittisten, uskonnollisten ja henkilökohtaisten mielipiteiden esittäminen ilman etukäteen pyydettyä lupaa on kielletty. Asiasta uutisoi tuoreeltaan loppuvuodesta esimerkiksi Motorsport.com-verkkosivusto.

Sääntö on voimassa kaikissa Fian alaisissa kilpailuissa, mukaan lukien kuninkuus­luokassa formula 1:ssä.

Kauden lähestyessä F1-kuljettajat ovat kummastelleet sääntöä. Williamsia ajava Alex Albon kertoo The Guardianin haastattelussa kuljettajien olevan siitä huolissaan.

– Tiedämme, että politiikka ja näkökannat ovat herkkiä aiheita, mutta tarvitsemme Fialta selvyyden siitä, mitä he yrittävät meille sanoa, Albon sanoo The Guardianille.

Albon kuvaa tilannetta hämmentäväksi. Hän kokee Fian haluavan siirtyä pois We Race as One -hankkeesta, jossa kiinnitetään huomiota esimerkiksi kestävään kehitykseen, monimuotoisuuteen ja globaaliin epätasa-arvoon.

Albon sanoo kuljettajien kannattavan hanketta vahvasti.

– Tarvitsemme avoimen vuoropuhelun siitä, mitä Fia yrittää tehdä, mutta meidän on voitava puhua joissain tapauksissa vapaasti, Albon sanoo.

– Monet ihmiset pitävät meitä tärkeinä äänitorvina eri asioille, ja mielestäni on kuljettajien vastuulla lisätä ihmisten tietoisuutta.

Albon ei ole näkemyksensä kanssa yksin. Myös Red Bullilla kilpaileva puolustava maailmanmestari Max Verstappen on sanonut, että kuljettajien pitää antaa puhua ja että rajoitukset ovat tarpeettomia, vaikkei hän itse olekaan järin innokas ottamaan asioihin kantaa.

– En usko, että sääntö on tarpeellinen. Siinä tavallaan varmistetaan, että ihmisillä ei ole lupaa puhua, ja sen pitäisi olla sallittua. Se oli luultavasti hieman tarpeetonta, Verstappen sanoi Sky Sportsin mukaan.

F1-kausi alkaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.