Finland

HAVU penkitti pelaajan – valmentaja korvaa jo tänä iltana

Suomalaisen Counter-Striken ykkösjoukkue HAVU on päättänyt muuttaa kokoonpanoaan.

Jemi ”jemi” Mäkinen siirtyy HAVUn Counter-Strike-kokoonpanossa penkille.

Suomalainen Counter-Strike-joukkue HAVU siirtää Jemi ”jemi” Mäkisen penkille. HAVU perustelee päätöstä joukkueen heikolla suoritustasolla.

– Viimeisen kahden kuukauden aikana suorituksemme ei ole ole ollut haluamaamme tasoa. Meillä on ollut vaikeuksia päästä takaisin vuoden alun suoritustasoon ja nyt on aika etsiä muita ratkaisuja, HAVUn päävalmentaja Taneli ”disturbed” Veikkola sanoo joukkueen tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Mäkinen on penkillä ”toistaiseksi” joukkueen punnitessa vaihtoehtojaan. Veikkola korvaa hänet otteluissa kesän pelaajataukoon asti, mutta pysyvästä korvaajasta ei vielä ole tietoa.

Mäkisen rating on viimeisen kolmen kuukauden aikana ollut vain 0,87, joka on selvästi joukkueen heikoin. Vertailun vuoksi HAVUn pelinjohtajan Olli ”sLowi” Pitkäsen rating on joukkueen toiseksi heikoin eli 1,03. Pelinjohtajan roolissa matala henkilökohtainen suoritus on kuitenkin jokseenkin odotettavissa, mutta Mäkisen kaltaisen ”rivipelaajan” kohdalla alle yhden rating on käytännössä todella huono.

Lue lisää: Kolme yritystä ei riittänyt HAVUlle – jäi voiton päähän major-karsinnasta

HAVU aloitti vuoden ryminällä ja voitti Snow Sweet Snow 2 -turnauksen. Pinnacle Cupissa tuloksena oli hopeasija, ja ainoa tappio tuli maailman ykkösnimi Gambitia vastaan. Parhaimmillaan HAVU kävi huhtikuussa HLTV:n maailmanrankingin 14. sijalla, mutta sijoitus on sittemmin pudonnut sijalle 22.

Lue lisää: Entiset ENCE-pelaajat loistavat HAVUssa – ”Ilmapiiri on paljon parempi”

HAVUn ensimmäinen ottelu ilman Mäkistä pelataan jo tänään. Suomalaiset kohtaavat ENCEn kello 13.00 Funspark ULTI 2021 Europe -turnauksen pudotuspeleissä. Suomeksi pelin näyttää Elisa.

Football news:

Van Dijk on the 1st match after injury: 285 days ago, my return began. The work continues
Director of Sassuolo: Locatelli wants to go to Juventus, but Torino need to negotiate with us
Pochettino did not think about leaving for Real Madrid or Tottenham: There was always clarity in relations with PSG
Diving into the Russian Cup: the Orthodox club from Domodedovo, Krasava and Kairat is one step away from the match with the RPL team
Man City will sell midfielder Ilic to Verona for 7.5 million euros. He spent a year on loan there
Roma and Genoa agreed on the lease of Shomurodov with a mandatory purchase for 17.5+2.5 million euros. The contract will be signed on Monday
Van Dijk played for Liverpool for the first time in 9 months