Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Historia | Miekkaa luultiin jäljennökseksi, paljastui 3 000 vuotta vanhaksi – ”Yleensä tarinassa käy toisin­päin”

Yhdysvaltalaisessa Fieldin luonnon­historiallisessa museossa tehtiin erikoinen löytö.

Pronssikautinen miekka on esillä maaliskuun lopulla avautuvassa näyttelyssä. Kuva:  Fieldin luonnonhistoriallinen museo

Chicagolaisen Fieldin luonnonhistoriallisen museon kokoelmiin hankittiin lähes sata vuotta sitten pronssinen miekka Euroopasta. Miekan uskottiin pitkään olevan taitavasti tehty jäljitelmä aidosta pronssikautisesta miekasta, mutta uusissa tutkimuksissa miekka on paljastunut aidoksi, kerrotaan museon tiedotteessa.

Miekka löytyi Unkarin pääkaupungin Budapestin läheltä Tonavasta 1930-luvulla. Miekkaa ryhdyttiin tutkimaan uudelleen, kun museon tulevan näyttelyn suunnittelussa mukana olleet unkarilaiset arkeologit kiinnostuivat siitä.

Miekalle tehtiin laajoja tutkimuksia, joissa oli mukana arkeologien lisäksi muun muassa kemisti. Miekkaa tutkittaessa sen koostumuksen havaittiin olevan hyvin lähellä muita tunnettuja eurooppalaisia pronssikautisia miekkoja. Esimerkiksi tinaa ja kuparia oli samoissa suhteissa kuin aidoissa pronssikauden miekoissa. Miekan uskotaan olevan noin 3 000 vuotta vanha.

Uusi tieto yllätti museon kuraattorin William Parkinsonin.

”Yleensä tarinassa käy toisinpäin. Aitona pitämämme esine paljastuukin väärennökseksi”, hän kertoo museon tiedotteessa.

Miksi miekkaa sitten luultiin lähes vuosisadan ajan jäljitelmäksi?

”Joku kirjasi miekan tiedot väärin,” Parkinson arvelee Archaeology.orgin mukaan.

Miekka on yleisön nähtävänä maaliskuun 31. päivä avautuvassa Euroopan ensimmäiset kuninkaat -näyttelyssä.