Manchinin kaltaiset diilintekijät ovat tärkeitä demokratian taistelijoita, niin kalliiksi kuin se puoluejohdolle tulisikin, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Ville Similä.
Länsi-Virginian senaattori Joe Manchin (vas.) äänesti lopulta ympäristölakipaketin puolesta. Media haastatteli häntä äänestyksen jälkeen Washingtonissa sunnuntaina. Kuva: Ken Cedeno / Reuters
Ville Similä HS
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi sunnuntai-iltana Suomen aikaa historiallisen ympäristölakipaketin. Lakipaketti maksaa 370 miljardia dollaria, ja sen on määrä leikata Yhdysvaltain hiilipäästöjä 40 prosentille vuoteen 2030 mennessä.
Tästä kiitos kuuluu Länsi-Virginian demokraattisenaattorille Joe Manchinille. Manchin käänsi heinäkuun lopussa päänsä ja suostui antamaan äänensä lakipaketille, jonka uskottiin jo päätyneen lopullisesti roskakoriin, koska Manchin ei sitä kannattanut.
Tosin kiitos saattaa olla viimeinen asia, jonka useimmat demokraatit Manchinille suovat. Pitkälti juuri Manchinin vuoksi lakipaketti kutistui alkuperäisistä suunnitelmista, joiden piti siivittää demokraatit ja presidentti Joe Biden kansansuosioon.
Jos vertaa alkuperäiseen esitykseen, Manchinin ääni maksoi demokraateille satoja miljardeja. Manchin sai osavaltioonsa kaasuputken, demokraatit lopulta lakinsa läpi. Vesitettynäkin pakettia pidetään historiallisena.
Jopa lain nimi sorvattiin Manchinin mielen mukaiseksi: Ympäristön sijaan paketin nimessä viitataan Manchinin lempilapseen inflaationtorjuntaan.
Demokraateilla on senaatissa pienin mahdollinen enemmistö: varapresidentin ääni ratkaisee, ja hän on demokraatti Kamala Harris.
Näin tiukassa tilanteessa yksittäiselle senaattorille kasaantuu paljon valtaa. Ei tarvita kuin yksi edustaja, joka on valmis astumaan poikkiteloin puolueen kanssa. Koska demokraatit ovat halunneet näyttäytyä yhtenäisinä, eturiviin ei ole ollut ruuhkaa.
Manchinkaan ei ole änkyrä, oikeastaan päinvastoin. Manchin määritellään yleensä maltilliseksi demokraatiksi. Marraskuuhun 2021 asti Manchin äänesti 97-prosenttisesti Bidenin mielen mukaisesti.
Mutta sitten koitti hänen hetkensä.
Joulukuussa Manchin ilmoitti, ettei voi äänestää Bidenin massiivisen Build Back Better -lakipaketin puolesta. Tämä pysäytti lain, joka oli jo hyväksytty edustajainhuoneessa.
Alkuperäisessä muodossaan lakipaketti olisi maksanut peräti 1,9 biljoonaa dollaria eli 1 900 miljardia dollaria.
Lakiesitykset tulee hyväksyä samasanaisesti molemmissa kamareissa. Alkoi kuukausien iltalypsy, jos nyt kuukausien kaupankäyntiä voi sellaiseksi enää kutsua.
Kesään mennessä paketti näytti tuhoon tuomitulta. Manchin vaati kerta kaikkiaan liikaa.
Yhdysvallat on polarisoitunut valtio, ja Manchinin kaltaisia konservatiivisia demokraatteja, saati sitten liberaaleja republikaaneja, on yhä vähemmän.
Jos kaikki äänestävät puoluelinjojen mukaan, kompromisseja ei tule eivätkä asiat edisty. Siksi Manchinin kaltaiset diilintekijät ovat tärkeitä demokratian taistelijoita, niin kalliiksi kuin se puoluejohdolle tulisikin.
Tämä on idealisoitu tapa tulkita Manchinin peukaloruuvi. Raadollisemmin Manchinin voi nähdä maakaasuyhtiöiden työkaluna.
Sanomalehti The New York Timesin mukaan Manchin sai maakaasuteollisuudelta tällä vaalikaudella 277 000 dollaria vaalitukia.
”
Oli miten oli, kaasuputki kiemurtelee kohta halki Appalakkien.
Kaasuyhtiöt saivat lobbausinvestoinneilleen fantastisen tuoton. Juuri Manchin oli yhtiöille hyvä sijoitus – ainoastaan hänen kaltaisensa joustava mutta jääräpäinen oikeistodemokraatti saattaisi astua puoluelinjasta.
Manchin saikin maakaasuyhtiöiltä tukea yli kolme kertaa niin paljon tukea kuin kukaan muu kongressiedustaja.
Yhtiöt eivät ehkä unelmoineetkaan näin hyvästä lopputuloksesta. Manchin muun muassa pakotti sopimukseen ehdon, joka edistää maakaasuinvestointeja ei ainoastaan hänen kotiosavaltiossaan, vaan koko liittovaltiossa.
Siltarumpupolitiikka esitetään omien puolustamisena, ja osavaltionsa äänenä myös Manchin haluaa näyttäytyä.
Kaasuputki on myös Manchinin kotiosavaltiossa kiistelty. Asukkaat valittavat, että heidät on ohitettu päätöksenteossa, ja kaasuyhtiöt keräävät voitot, pilaavat luonnon ja häipyvät. Jälleen kerran: kuvio on tuttu jo hiilikaivosten ajalta.
Lakipaketti pitää siis vielä hyväksyä edustajainhuoneessa, jossa periaatteessa on edelleen mahdollisuus uusille iltalypsyille. Niitä ei pidetä todennäköisinä.
Presidentti Joe Biden ehti istua senaatissa peräti 36 vuotta. Moni pitää Bidenin syvimpänä olemuksena senaattorin ammattitaitoa: Biden oli klassinen diilintekijä, joka piti vastapuolueen senaattoreita enemmän työtovereinaan kuin ideologisena vastustajanaan.
Paradoksaalisesti juuri Manchin, Bidenin kaltainen vanhanaikainen käytävän yli kurkottaja, romutti presidentin alkukauden.
Mutta lopulta sopimukseen päästiin. Saa nähdä, kuinka pitkälle sen myötätuuli kantaa. Oli miten oli, kaasuputki kiemurtelee kohta halki Appalakkien.
