Finland

HS: Kirjakustantaja Heikki A. Reenpää on kuollut

Lähes satavuotiaaksi elänyt kustantaja ehti olla monessa mukana.

Heikki A Reenpää

Reenpää lahjoitti vuonna 2004 Kansalliskirjastolle yksityiskirjastonsa, johon kuului yli 20 000 nidettä. Yle

Otavan entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, professoriHeikki A. Reenpää on kuollut, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Hän kuoli 98-vuotiaana tänään perjantaina Helsingissä.

Reenpää toimi Otavan toimitusjohtajana vuosina 1968–1978 ja hallituksen puheenjohtajana 1979–2000. Hän kuului Otavaa monessa polvessa johtaneeseen Reenpään sukuun.

Poikkeuksellisen pitkän uransa aikana hän sai kokea aitiopaikalta Otavan sodanjälkeisen toiminnan ja kustannuspolitiikan monet eri vaiheet. Hän sai myös todistaa esimerkiksi perheyrityksen listautumisen pörssiin ja osakkeiden pois vetämisen pörssistä, jolloin yhtiö palautui Reenpään suvun ja Otavan kirjasäätiön täyteen omistukseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Reenpää oli keskeinen henkilö perustettaessa Eino Leinon seuraa, ja hän toimi myös Pro Karelia -kansalaisliikkeessä.

Lue myös:

Liikemiesten ajatus historiallisen Porkkalan kaupungista herättää varovaista mielenkiintoa

Reenpäät vetäytyvät Otavan liikkeenjohdosta

Football news:

Hans-Dieter flick: I Hope Alaba will sign a contract with Bayern. Our club is one of the best in the world
Diego Maradona: Messi gave Barca everything, brought them to the top. He was not treated the way he deserved
Federico Chiesa: I hope to leave my mark in Juve. We will achieve great results
The Coach Of Benfica: I don't want us to look like the current Barcelona, it has nothing
Guardiola on returning to Barca: I'm happy at Manchester City. I hope to stay here
Fabinho will not play with West ham due to injury
Ronald Koeman: Maradona was the best in his time. Now the best Messi