Jaakko Muilu HS
Valtava nautojen ammunta täyttää aurinkoisen kesäpäivän, kun ruokintakone alkaa syöttämään rehua ja Fazerin suklaakonvehteja sadoille nälkäisille naudoille.
"Kyllä ne naudat suklaasta tykkäävät”, Anni-Maria Pitkälä kertoo hymyillen.
”Sen oikein huomaa, miten ne kaivavat viimeisetkin suklaapalat rehun seasta.”
Naudanlihaa kaupan hyllyille tuottava satavuotias Pihaviriän tila Etelä-Pohjanmaan Jalasjärvellä näyttää ensi alkuun aivan tavanomaiselta eteläpohjalaiselta maatilalta. Tarkempi kurkistus navetan kupeeseen kuitenkin paljastaa, että jotain tavanomaisesta poikkeavaa on tekeillä.
Nimittäin suklaan syöttämistä naudoille. Tai tarkemmin hiehoille, eli sukukypsille mutta poikimattomille nuorille naaraspuolisille naudoille.
”Suklaa tekee hiehon lihasta tavanomaista rasvaisempaa ja mureampaa”, Juhana Pitkälä sanoo.
Suklaan syöttäminen naudoille saattaa kuulostaa ensi alkuun erikoiselta. Pihaviriän tilalla se on kuitenkin ollut arkipäivää jo yli kymmenen vuotta.
Idea innovatiiviseen ruokintaan syntyi maatilan vanhan isännän Ahti Ritolan ajatuksena. 38 vuotta tilaa ennen sukupolvenvaihdosta johtanut Ritola alkoi viitisentoista vuotta sitten kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja hyödyntää teollisuuden sivujakeita rehustuksessa.
”Jos löytyisi jokin uusi tuote, jota voisi hyödyntää”, Ritola muistelee.
Testaamisen ja kokeilemisen kautta Ritola havaitsi suklaan oivalliseksi tuotteeksi hiehojen ruokinnassa. Vuonna 2010 hän allekirjoitti Fazerin kanssa sopimuksen hävikkisuklaan käyttämisestä.
”Suklaalla on rasvan- ja lihanmakua edistävä vaikutus. Se marinoi hiehojen lihan ja tekee siitä maukkaampaa.”
Pihaviriän tilan porukkaa kolmessa sukupolvessa. Vasemmalta alkaen Anni-Maria ja Juhana Pitkälä, Sari ja Ahti Ritola sekä Kosti ja Jalmari Pitkälä. Kuva: Ville Maali / HS
Vuoden 2010 jälkeen moni asia on Pihaviriän tilalla muuttunut.
Soihtu on siirtynyt eteenpäin, kun tilan hallinta ja pääomistus on siirtynyt vuodesta 2016 alkaen Ahdin ja hänen vaimonsa Sari Ritolan tyttärelle Anni-Maria Pitkälälle ja tämän miehelle Juhanalle.
Samalla toimintaa on kehitetty ja laajennettu. Nautojen määrä on kasvanut seitsemästä sadasta tuhanteen, ja peltoala tuplaantunut. Nyt Pihaviriällä on peltohehtaareja kunnioitettavat 315.
Moni asia on kuitenkin myös säilynyt. Yksi niistä on Fazerin suklaa.
”Suklaa on erittäin energiatiivistä ravintoa. Sen energiamäärät ovat tuplat verrattuna karkeaviljaan”, Juhana kertoo.
”
”Ennen oli punainen tupa ja perunamaa ja vain toivottiin, että saisi ruoan pöytään”
Teollisuuden sivujätteiden syöttäminen tuotantoeläimille ei ole mikään uusi innovaatio. Sitä on tehty maataloudessa iät ja ajat.
Myös suklaata on syötetty naudoille niin Suomessa kuin maailmallakin. Mistään yleisestä asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.
”Itse kuulen tästä ensimmäistä kertaa”, kotieläinravitsemuksen yliopistonlehtori Anni Halmemies-Beauchet-Filleau Helsingin yliopistosta aloittaa.
Mitä suklaa sitten itse asiassa tekee naudoille?
Halmemies-Beauchet-Filleau ei osaa sanoa, onko suklaan syötöstä naudoille olemassa suoraa tieteellistä tutkimusta. Yleisellä tasolla hän kuitenkin arvioi, että suklaa voi pääosin toimia siihen suuntaan kuin Pihaviriällä ajatellaan.
”En pysty tieteellisesti asiaa vahvistamaan, mutten myöskään halua sitä ampua alas.”
Tilalla on yhteensä tuhat nautaa. Suklaata jokainen nauta saa 300 grammaa päivässä. Kuva: Ville Maali / HS
Mitenkään pääosassa hiehojen ruokavaliota suklaa ei ole. Hiehot saavat syödäkseen kahdeksasta kymmeneen kuiva-ainekiloa murkinaa päivässä. Tästä määrästä suklaan osuus on 300 grammaa.
”Määrä on suhteellisen pieni, eikä sillä ole mitään dramaattista vaikutusta hiehoihin, Halmemies-Beauchet-Filleau sanoo.
Kaiken kaikkiaan Halmemies-Beauchet-Filleau pitää suklaan käyttöä hiehon ruokinnassa hyvänä asiana.
”Pidän myönteisenä, että hyödynnetään kaikki teollisuuden sivuvirrat.”
Pihaviriän tilalla käytettävä suklaa on Fazerin tehtailta tulevaa hävikkisuklaata. Hävikkisuklaata syntyy esimerkiksi silloin, kun tuotantolinjan alku- tai loppupäässä syntyy vajaa- tai ylipainoisia suklaalevyjä, mitä ei voida ottaa myyntikäyttöön.
Fazer Suomen viestintäjohtaja Liisa Eerola kertoo, että hävikkituotteiden uusiokäyttäminen on osa Fazerin vastuullisuustoimintaa.
”Ensisijaisesti pyrimme vähentämään jätettä. Mutta kun jätettä tulee, se pyritään ensin uusiokäyttämään omassa tuotannossamme. Sen jälkeen jäte, jota emme itse pysty käyttämään, menee jatkokäyttöön eläinrehun tuottajille. Viimeisenä keinona on kompostoiminen.”
Vastuulliseen toimintaan pyrkimisestä huolimatta niin suklaalla kuin naudanlihalla on korkea hiilijalanjälki.
Eerolan mukaan Fazerilla ei tehdä ekologista arviointia siitä, minkälaiseen eläintuotantoon heidän hävikkisuklaansa menee. Ylijäämäsuklaat toimitetaan rehutuottajille, jotka jakelevat suklaan eteenpäin.
”Tuotehan on siinä vaiheessa jo olemassa. Kaikista pahin on, että se menisi kokonaan hävikkiin. Mutta tämä on kyllä erittäin hyvä kehityskohde meillekin.”
Hävikkisuklaata tulee Pihaviriän tilalle sekä puolivalmiiden tuotteiden että sulaneen suklaan muodossa. Kuva: Ville Maali / HS
Pihaviriän kahvipöydässä ilmastokysymykset nostattavat ristiriitaisia tuntemuksia.
”Paljon meteliä ristiriitaisesta asiasta, mihin minulla ei ole suurta mielenkiintoa enkä ole muodostanut selvää kantaa”, Ahti Ritola aloittaa.
Tilan nuorempi polvi on kuitenkin vanhan isännän kanssa hieman eri mieltä asiasta. He uskovat vahvasti tekojen ja tieteen voimaan ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.
”Ilmastojalanjäljen laskeminen kuuluu toimintaamme. On kuitenkin vielä paljon asioita, mistä olemme hyvin tietämättömiä. Kuten siitä, miten peltojen hiilensidontaa lasketaan – siihen ei yksinkertaisesti ole riittävän selkeitä metodeja olemassa”, Anni-Maria Pitkälä sanoo.
Hän painottaa, että tila tekee oman osansa hiilijalanjäljen pienentämisessä. Naudanlihantuotanto on kuitenkin heille elanto, jonka avulla he saavat laskunsa maksettua ja pöydän katettua.
”Emme ole täällä puunuijien kanssa muutosta vastaan. Ihan sivistyneitä ihmisiä olemme”, Juhana Pitkälä sanoo.
Pihaviriän tilalla on toki muutakin mielenkiintoista kuin vain suklaalähetyksiä täynnä olevat navetat sekä keskustelu ilmastonmuutoksesta.
Rakennemuutoksen ja maatalouden ahdingon läpi käyneessä Suomessa on ylipäänsä pieni ihme, että Pihaviriän kaltainen tila edelleen porskuttaa.
Eikä vain porskuta, vaan menestyy ja kasvaa.
”Maa- ja karjatalous on ammattimaistunut ja yritteliäistynyt valtavasti. Kun katsoo näitä meidänkin nuoria, niin he ovat korkeakoulun käyneitä yrittäjiä”, Ahti Ritola miettii.
”Ennen oli punainen tupa ja perunamaa ja vain toivottiin, että saisi ruoan pöytään. Nyt toimintaa kehitetään ja ruokaa tuotetaan tuhansiin pöytiin”, Sari Ritola jatkaa.
