Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Itäraja | Mies myi koko omaisuutensa 2 000 kilometrin päässä Suomesta – Pian hän ilmestyi Jouni Suppolan kyläkaupalle

HS selvitti, miten itärajan yli tullaan salaa Suomeen. Monet luvattomat rajanylittäjät kertovat Suomeen saapumisensa syyksi vaikeudet lähtömaassa.

Maastopukuinen mies saapui luvattomasti Venäjältä Suomeen Lappeenrannan Ylämaalla 14. kesäkuuta 2020. Ylitetty raja-aita näkyy kuvassa taustalla, ja miehen jättämä kengänjälki on merkitty kolmella kepillä. Kuva:  Rajavartiolaitos

Parikkalan

Parikkalan Uukuniemen kyläkaupan yhteydessä toimivaan baari-kahvilaan astui kaksi vuotta sitten tavanomaisesta poikkeava kulkija. Oli heinäkuinen perjantai-ilta ja kello 19.15.

Keski-ikäiseltä vaikuttanut mies oli aiemmin samana päivänä kävellyt maastossa Venäjältä Suomeen ilman, että viranomaiset olivat havainneet valtionrajan ylitystä. Sitä ennen hän oli taittanut matkaa kertomansa mukaan yli viikon jalkaisin ja polkupyörällä Pietarista kohti Suomea.

”Mies kertoi työntekijällemme, että hän hakee turvapaikkaa ja haluaa viranomaiset paikalle. Työntekijämme tarjosi kahvia, mutta hän otti teetä ja yritti maksaa ruplilla. Hän sai kuitenkin juoman ilmaiseksi. Mies oli hyvin rauhallinen ja odotti, kun rajavartiosto tuli paikalle”, muistelee tuolloinen kauppias Jouni Suppola.

Seuraavana arkipäivänä mies kertoi kuulustelussa, miten ja miksi hän ylitti viranomaisten tietämättä itärajan maastossa.

Itärajalta on Parikkalan Uukuniemen kyläkaupalle linnuntietä noin viiden kilometrin matka. Rajan ylittänyt turvapaikanhakija saapui jalkaisin kaupalle 17. heinäkuuta vuonna 2020. Valokuva on otettu myöhemmin samassa kuussa tuona vuonna. Kuva:  Arttu Muukkonen

Viranomaisten tietoon tulee säännöllisesti luvattomia itärajan ylityksiä. Rajavartiolaitos tiedottaa usein yksittäisistä luvattomista ylityksistä, mutta julkisuuteen ei yleensä päädy tietoja tapausten taustoista.

Rajanylitystilanne on Venäjän sotatoimien vuoksi erityisen ajankohtainen juuri nyt.

HS selvitti Kaakkois-Suomen rajavartioston esitutkinta-aineistojen perusteella, mitä Venäjältä maastorajan yli Suomeen saapuneet ovat itse kertoneet rajanylityksistään ja miten he ovat jääneet kiinni.

Selvityksessä ovat mukana Uukuniemen kyläkaupalle saapuneen sekä neljän muun miehen tapaukset. Nämä viisi miestä kävelivät maastossa itärajan yli Lappeenrantaan ja Parikkalaan vuosina 2019–2021.

Rajavartiolaitos selvittää kiinni jääneiden rajanylittäjien reittejä muun muassa jälkiä haistelevan koiran avulla. Yhden ylittäjän kengänjälki löytyi raja-aidan läheltä kesäkuussa 2020. Kuva:  Rajavartiolaitos

Miten rajanylitykset tapahtuivat?

Uukuniemen kyläkaupalle saapunut mies lähti kertomansa mukaan liikkeelle noin puolitoista viikkoa ennen Suomeen saapumistaan noin 2 000 kilometrin päästä kotikaupungistaan Venäjältä. Hän myi koko omaisuutensa ennen matkaa.

Mies lensi ensin Pietariin. Tarkoituksena oli jatkaa sieltä matkaa johonkin länsimaahan, jolla ei olisi kytköksiä Venäjään. Kohteeksi valikoitui Suomi.

Mies kertoi ostaneensa Pietarissa internetin välityksellä viisivaihteisen polkupyörän ja lähteneensä polkemaan kohti Lahdenpohjaa Suomen rajan läheisyydessä.

Pyörämatka sinne kesti miehen muistikuvien mukaan 5–6 päivää. Matkalla hän nukkui makuupussissa metsässä ja tienvarressa.

Lahdenpohjassa mies teki hankintoja rajan ylitystä varten.

Matkaevääksi valikoitui lihasäilykkeitä ja leipää. Sekatavarakaupasta löytyi voimapihdit raja-aidan leikkaamista varten.

Mies lähti kertaalleen pyörällä Lahdenpohjasta kohti Suomea mutta palasi takaisin yhdeksi yöksi, koska arveli ihmisten pitävän häntä epäilyttävänä.

Seuraavalla yrityksellä mies kertomansa mukaan hylkäsi pyörän Lahdenpohjan jälkeen ja siirtyi kävelemään. Jossain vaiheessa ennen rajaa hän havaitsi hetkellisesti kiertävänsä ympyrää.

”Kävelin pääasiassa teitä ja polkuja pitkin, joskus kävelin myös maastossa. Yhden yön vietin tuolla matkalla Lahdenpohjasta Suomeen”, mies kertoi Kaakkois-Suomen rajavartioston kuulustelussa.

”Yövyin metsässä makuupussissa lähellä jokea. Löysin paikan, joka oli tallottu ja joka oli tasainen. Epäilen, että se on karhun tekemä taukopaikka, ei ihmisen.”

Mies otti matkapuhelimellaan ruutukaappauksia Googlen satelliittikartasta ja hyödynsi niitä kävellessään kohti Suomea. Apuna oli myös kompassi.

Kartalla näkyvät punaiset suorakulmiot osoittavat niitä alueita, joista mies oli ottanut puhelimellaan talteen ruutukaappauksia Googlen satelliittikartasta. Kuvassa näkyvan punaisen pisteen kohdalla mies ylitti Suomen rajan. Kuva on peräisin Kaakkois-Suomen rajavartioston esitutkinta-aineistosta. Kuva:  Rajavartiolaitos

Mies näki ennen valtionrajaa muun muassa metsästäjien leiripaikan, joitakin autoja ja yhden polkupyöräilijän. Pyöräilijä kysyi mieheltä, onko hän karkaamassa Suomeen.

”Kerroin miehelle, että olen tavallinen turisti, joka matkailee täällä.”

Mies myönsi kuulustelussa ylittäneensä maastorajan jalkaisin mahdollisesti pari tuntia ennen kyläkaupalle saapumista. Rajavartioston koirapartio selvitti, että hän oli ylittänyt rajan Niukkalan Salokylän alueella 500 metrin päässä rajamerkistä II/111.

Myös muut rajan ylittäneet miehet ovat esitutkinta-aineistojen mukaan hankkineet matkaa varten samankaltaisia apuvälineitä kuin Uukuniemelle saapunut mies. Heillä on ollut mukanaan muun muassa kompassi, Googlen karttasovellus, paperikartta, kaukoputki, veitsi, säilykkeitä, maastopuku ja katkaisupihdit raja-aidan leikkaamista varten.

Yksi rajanylittäjistä kuvaili kuulustelussa valtionrajan ylitystä näin: ”Sitten oli puutolpat ja piikkilankaa. Ei kovin korkeat. Siinä oli myös siivottu alue. Jonkin piikkilangan leikkasin. Leikkasin sen, koska muistaakseni menin aidasta läpi.”

HS:n selvitysaineistossa mukana olevista viidestä rajanylittäjästä vain yksi myöntää saaneensa apua muilta Suomeen saapumisessa.

Kyse ei ollut kalliista ihmissalakuljetuksesta, vaan mies kertoi maksaneensa elokuussa 2021 noin 115 euroa automatkasta Moskovasta Suomen rajan tuntumaan. Kyydissä oli kolme muutakin Suomeen pyrkinyttä henkilöä.

Mies kertoi jatkaneensa matkaa jalkaisin metsiä pitkin Suomeen, kunnes Suomen viranomaiset ottivat hänet kiinni. Hän ei tiedä, mitä kolmelle muulle henkilölle kävi.

”Kun jäin kiinni, en tiennyt, olinko silloin Suomessa vai jäinkö kiinni venäläisille.”

Rajavartiolaitos on merkinnyt kuvaan ympyrällä tarkan kohdan, josta yhden rajanylittäjän epäillään astuneen itärajan yli Suomeen kesällä 2020. Kuva:  Rajavartiolaitos

Miksi rajanylittäjät saapuivat Suomeen?

KaikkiA viittä rajanylittäjää yhdistää se, että he kertoivat lähteneensä matkaan kokemiensa vaikeuksien vuoksi. Osa niistä liittyy Venäjän viranomaisiin.

Uukuniemen kyläkaupalle saapunut mies luonnehti kuulustelussa tilannettaan Venäjällä kestämättömäksi.

Hän kertoi kirjoittaneensa nettiin artikkeleita Venäjän sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä ehdotuksia niiden muuttamiseksi. Miehen mukaan viranomaiset ilmoittivat hänelle, että häntä tullaan syyttämään kirjoitusten vuoksi julkisesta kehotuksesta terrorismiin sekä kehotuksen levittämisestä internetin avulla.

Toinen rajanylittäjä kertoi kuulustelussa vastustavansa Venäjän järjestelmää ja tulleensa siksi hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Lisäksi hän kertoi viranomaisten syyttävän häntä rikoksista tekaistuilla perusteilla.

”Venäjän viranomaiset vainosivat minua, ja heillä oli tarkoitus tappaa minut. Minua kidutettiin ja pahoinpideltiin [salattu kohta esitutkinta-aineistossa] elokuussa 2019”, mies kertoi.

”Minut pakotettiin Venäjällä huumausainerikoksiin”, mies perusteli Suomeen saapumista.

Kolmas mies kertoi alkaneensa suunnitella lähtöä Venäjältä olosuhteiden muututtua vaikeiksi korona-aikana. Hän oli saapunut aiemmin toisesta maasta Venäjälle velkojen takia. Mies kertoi aikoneensa mennä Venäjältä Suomen kautta Ruotsiin, jossa hänen tuttavansa oli luvannut auttaa häntä hankkimaan työn.

Neljäs mies kertoi saapuneensa Venäjälle toisesta maasta, koska poliisi kiusasi häntä siellä useita kertoja viikossa. Miehen mukaan hänet tuomittiin lähtömaassa hevosen tappamisesta, vaikka hän ei ollut tehnyt sitä.

”Olin ajatellut aluksi jäädä Venäjälle, mutta kuulin siellä Suomesta ja päätin tulla tänne turvapaikanhakijaksi”, hän kertoi.

Viides mies mainitsi Suomeen saapumisensa syyksi ongelmat Venäjän viranomaisten ja rikollisten kanssa.

”Minut pakotettiin Venäjällä huumausainerikoksiin. Minun piti myydä siellä huumausaineita, mutta en halunnut tehdä niin. Jos olisin kieltäytynyt, minut olisi surmattu”, mies kertoi.

Uukuniemen kyläkaupalle saapunut mies ja kolme muuta rajanylittäjää hakivat Suomesta turvapaikkaa. Sen vuoksi heidän nimensä ja kansalaisuutensa on salattu Rajavartiolaitoksen esitutkinta-aineistoista.

Osa rajanylittäjistä on tai vaikuttaa olevan esitutkinta-aineistojen ja HS:n muista lähteistä saamien tietojen perusteella venäläisiä, mutta osa on lähtöisin muista maista.

Maastopukuinen mies ilmestyi talon pihalle ja pyysi asukasta kutsumaan poliisin.

Miten rajanylittäjät jäivät kiinni?

Viidestä rajanylittäjästä viranomaiset ottivat oma-aloitteisesti kiinni kolme.

Yhdessä tapauksessa Kaakkois-Suomen rajavartiosto on salannut esitutkinnasta tiedon siitä, miten se sai hälytyksen rajanylittäjästä. Koirapartio otti hälytyksen jälkeen miehen kiinni.

Toisessa tapauksessa rajanylittäjä tallentui Rajavartiolaitoksen teknisen valvonnan kameraan. Koirapartio löysi tämänkin miehen nelisen tuntia myöhemmin.

Kolmannessa tapauksessa miehen havaittiin ylittävän itärajan yöllä kello 3.22, mutta esitutkinta-aineistosta ei selviä, miten havainto tehtiin. Koirapartio otti miehen kiinni runsaat kaksi tuntia ylityksen jälkeen.

Kaksi muuta rajanylittäjää ilmoittautui viranomaisille itse ylityksen jälkeen. Toinen heistä on Uukuniemen kyläkaupalle saapunut mies. Toinen puolestaan ilmestyi maastopuvussa erään talon pihalle ja pyysi asukasta kutsumaan poliisin.

Kukaan viidestä rajanylittäjästä ei joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen rajanylityksestä, vaikka Rajavartiolaitos epäili heitä valtionrajarikoksesta.

Neljän rikosepäilyt raukesivat, koska he hakivat Suomesta turvapaikkaa. Valtionrajarikoksesta ei saa lain mukaan tuomita ulkomaalaista, joka hakee pakolaisuuden perusteella turvapaikkaa tai oleskelulupaa.

Viidettä rajanylittäjää vastaan nostettiin syyte, mutta syyttäjä luopui lopulta siitä, koska mies oli jo käännytetty takaisin Venäjälle.

Miten Venäjän sotatoimet ovat vaikuttaneet tilanteeseen?

Venäjän

Venäjän sotatoimet Ukrainassa eivät ole ainakaan toistaiseksi aiheuttaneet sitä, että suurta määrää luvattomia rajanylittäjiä olisi tullut Venäjältä Suomeen. Rajavartiolaitos on lisännyt valvontaa vallitsevan Venäjän tilanteen vuoksi.

Rajavartiolaitoksen mukaan itärajan yli on tänä vuonna saapunut luvattomasti Suomeen kaikkiaan 26 henkilöä. Määrä on hieman tavallista suurempi mutta ei ainutlaatuinen.

”Tilanne on yhä vakaa ja rauhallinen. Arviomme on, että tilanne jatkuu sellaisena lyhyellä aikavälillä. Turvallisuusympäristössä tapahtunut muutos on kuitenkin niin raju, ettei voi mennä takuuseen, että tilanne jatkuu tällaisena myös pitemmän ajan kuluessa”, sanoo Rajavartiolaitoksen tilanne- ja riskianalyysikeskusta johtava Mikko Lehmus.

Valtaosa maastossa rajan yli Suomeen tulleista on Venäjän kansalaisia.

”Kesän ja syksyn aikana saapuneiden venäläisten motiivi liittyy tarpeeseen paeta asepalvelusta. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy. Taustalla voi olla myös esimerkiksi elämäntilanteeseen ja parempien elinolojen etsintään liittyviä syitä”, Lehmus sanoo.

Lehmus ei halua arvioida, kuinka suuri osa luvattomista rajanylittäjistä välttää kiinni jäämisen. Hän uskoo, että määrä on varsin pieni.

Itärajalle aletaan ensi vuonna rakentaa 380 miljoonaa euroa maksavia esteaitoja. Ne sijoittuvat 200 kilometrin matkalle nykyisten rajanylityspaikkojen lähettyville.

Rajavartiolaitoksen mukaan tulevat esteaidat auttavat sekä yksittäisten rajanylitysten paljastamisessa että mahdollisten suurempien saapujamäärien hallinnassa.

Aiheeseen liittyvää