Tuoreissa tutkimuksissa on selvinnyt uutta myös kaakaon merkityksestä mayoille. Tutkijan mukaan suuri osa siitä, mitä olemme luulleet tietävämme mayojen kulttuurista, on ylipäätään menossa uusiksi.
Kaupunkivaltioiden väliset sodat, ylikansoitus ja kuivuus – ne on päätelty pääsyiksi siihen, miksi nykyisen Etelä-Meksikon alueella ja Keski-Amerikan pohjoisosissa kukoistanut mayojen korkeakulttuuri hiipui.
Varmaa selitystä ei kuitenkaan ole. Aikakauden loppu saattoi olla monen muunkin tekijän summa. Yksi oli ehkä kauppareittien muuttuminen, toinen ympäristön rapautuminen muistakin syistä kuin pitkään kestäneiden kuivien kausien takia.
Frontiers in Environmental Science (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistu tuore kansainvälinen tutkimus lisää mahdollisten syiden joukkoon ympäristömyrkyn, elohopean.
Tutkimuksen mukaan joidenkin rauniokaupunkien maaperän elohopeapitoisuudet ylittävät turvarajat edelleen moninkertaisesti.
Elohopealle altistuminen varsinkin sikiöaikana tai vauvana on vaarallista elimistölle, etenkin aivoille ja hermostolle. Tutkijat pohtivat, olivatko elohopean seuraukset yksi naula mayojen klassisen ajan korkeakulttuurin arkkuun.
Sen selvittämiseksi pitää jatkotutkimuksissa analysoida myös ihmisjäänteiden elohopeapitoisuuksia, sanoo tutkimusta johtanut Australian katolisen yliopiston (siirryt toiseen palveluun) geologian apulaisprofessori Duncan Cook.
– Suurta osaa siitä, mitä olemme luulleet tietävämme mayoista, kirjoitetaan tällä vuosisadalla ripeästi uuteen kuosiin, Cook sanoo.
Maagista hoitoa moneen vaivaan
Tutkimuksen mukaan muinaisten mayakaupunkien maaperän saastuminen johtui sinooperimalmista saadun punavärin pitkäaikaisesta hyödyntämisestä. Se altisti mayat elohopealle.
Luonnossa elohopea on yleensä sitoutuneena mineraaleihin, eikä siitä silloin ole vaaraa. Toisin käy, kun ihminen puuttuu peliin. Ympäristöön vapautunut elohopea ei katoa ravintoketjusta tuhansiin vuosiin.
Elohopeaa on käytetty eri puolilla maailmaa vuosituhansien ajan lääkkeenä moneen vaivaan, etenkin ihosairauksiin ja 1400-luvulla roihahtaneeseen kuppaan. Monen muunkin pahan on uskottu väistyvän metallilla, joka epäilemättä on vaikuttanut maagiselta, koska se on viileänäkin juoksevaa ja liikehtii silmin nähden lämpötilan mukaan.
Suomen kansanperinteessä elohopeaan on turvauduttu muun muassa syyhyn ja kaihin parantamiseksi ja täiden häätämiseksi. Luunmurtuman on uskottu korjaantuvan elohopeahörpyllä ja kasvojen kaunistuvan muutamalla pisaralla elohopeaa lähdevedessä.
Yksilö saattoi kärsiä moisista hoidoista, mutta varsinainen ympäristömyrkky elohopeasta tuli, kun sitä alettiin valmistaa teollistumisen aikana suurissa mitoissa.
Sinooperin elohopea saadaan eroteltua rikistä kuumentamalla murskattua malmia ilmavirrassa, jolloin elohopea höyrystyy erilleen ja voidaan tiivistää talteen.
Tällainen pasuttaminen on ikivanhaa teknologiaa, mutta muinaisten mayojen jäljiltä siitä ei ole löytynyt mitään todisteita. He eivät myöskään käyttäneet metalliesineitä. Teräaseet tehtiin piikivestä ja laavalasista. Euroopassa metalliesineet edelsivät arkeologisten löytöjen perusteella kykyä valmistaa elohopeaa.
Silti joidenkin mayakaupunkien maaperästä on löytynyt analyyseissä niin paljon elohopeaa, että kenttäarkeologit ovat saaneet neuvon pukeutua suojavaatteisiin.
Pari vuotta sitten yhdysvaltalainen Cincinnatin yliopisto julkaisi tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan mayat kärsivät elohopean vuoksi ainakin juomaveden puutteesta.
800-luvun kuivuudet painoivat Tikalin mahtikaupungin väkiluvun laskuun ja lopulta autioittivat kaupungin. Tutkimuksissa pääteltiin lopun koituneen siksi, että neljän keskeisen vesialtaan vesi oli muuttunut juomakelvottomaksi elohopean ja sinilevän vuoksi.
Mayojen klassinen ajanjakso päättyi toisen vuosituhannen alussa, ja Espanjan sotilaat valtasivat viimeisen mayavaltion pääkaupungin Nojpeténin vuonna 1697. Mayoja kuitenkin elää yhä siellä, missä esivanhempiaankin: nykyisissä Meksikossa, Guatemalassa, Belizessä, Hondurasissa ja El Salvadorissa. Noin 30 mayakielellä on viitisen miljoonaa puhujaa.
Veren väri oli pyhä
Sinooperi on antanut ihmisten käyttöön punaista väriä kautta aikain monissa kulttuureissa, mutta mayoille verenpunainen väri oli aivan erityinen, koska he uskoivat ihmisen sielun voiman olevan veressä, kertoo Cincinnatin yliopiston geoarkeologi Nicholas Dunning Frontiersin uutissivustolla (siirryt toiseen palveluun).
Kun mayakulttuuri nousi kukoistukseen kolmannella vuosisadalla, sinooperista saatu punainen pigmentti oli jo yleisessä käytössä sekä jauheena että maaleissa. Niitä käytettiin niin esineiden punaamiseen ja seinien maalaamiseen kuin hautajaisissa ja muissa riiteissä.
Myös elohopeaa on löydetty astioista, tunneleista ja maahan haudattuna.
Pasuttamisteknologian lisäksi mayoilta kuitenkin puuttui elohopean ja punavärin raaka-aine. Heidän sydänmaidensa kalkkikivisessä maaperässä ei ollut sinooperimalmia.
Sitä ja sen jalosteita lienee tuotu kauppareittejä pitkin satojen kilometrien päästä, joskin todisteet kaupasta ovat vielä löytymättä.
Arkeologisten tutkimusten perusteella Keski-Amerikan olmeekit aloittivat sinooperimalmin kaivamisen hyvinkin yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Tutkimuksen aineistona oli maanäytteiden analyysejä kymmeneltä arkeologiselta kaivauspaikalta eri puolilta mayojen maita. Näytteet ovat peräisin klassisen mayakulttuurin ajalta vuosilta 250–1100.
Elohopeaa löytyi kaikista näytteistä yhtä aluetta lukuun ottamatta. Vain nykyisessä Belizessä sijaitsevan Chan b'in maaperä osoittautui puhtaaksi.
Näytteiden elohopeapitoisuudet vaihtelivat 0,016 ppm:stä peräti 17,16 ppm:ään. Ppm tarkoittaa näytteen miljoonasosaa. Elohopean turvarajaksi on nykyisin määriteltu 1 ppm.
Kaakaota köyhillekin
Mayoja nakertaneesta myrkystä heidän keksimäänsä arvojuomaan, kaakaoon. Sen on oletettu olleen eliitin rituaalijuoma, jonka käyttöä vartioitiin tarkkaan, sillä kaakaon jäänteitä on aiemmin löydetty vain luksusastioista seremoniapaikoilta ja haudoista.
Vanhimmat kemialliset todisteet (siirryt toiseen palveluun) kaakaon juomisesta ovat nykyisestä Puerto Escondidosta Meksikosta yli kolmen vuosituhannen takaa. Mutta kuka kaakaota joi? Uusi tutkimusmenetelmä keikauttaa vastauksen uuteen valoon.
Tiedelehti PNASissa (siirryt toiseen palveluun) ilmestyneen Kalifornian Santa Barbaran yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tutkimuksen aineistona oli 54 saviastiankappaletta eri puolilta El Pilarin muinaista mayakaupunkia. Puolessa kappaleista oli kaakaon kemiallinen sormenjälki.
Kappaleita saatiin talteen kaikenlaisista asumuksista ja naapurustoista, ei vain eliitin jäljiltä. Löydöt ovat kaupungin kukoistuskaudelta vuosilta 600–900.
Jokapäiväisenä juomana tutkijat eivät kaakaota edelleenkään pidä. Se kuului rituaaleihin, mutta uusien analyysien perusteella riitteihin pääsivät osallistumaan kaikki kansankerrokset. Kaakaon juomiseen näyttävät kelvanneen niin ruukut ja kulhot kuin lautaset.
Monitieteellisyys osoitti voimansa tässäkin tutkimuksessa – siten löytyi neula heinäsuovasta, kuten kemian professori Mattanjah de Vries muotoilee. Hän on pitkäaikainen DNA-tutkija.
– Tajusin, että jotkin yhdisteet, joita olemme etsineet merkkeinä elämän syntymisestä maapallolle, käyvät myös kaakaon biomarkkereiksi. Osaamme löytää neulan heinäsuovasta, jos tiedämme, miltä neula näyttää.
Sirpaleiden sisäseinämiin jääneet alkaloidit – teobromiini, kofeiini ja varsinkin teofylliini – olivat varma merkki kaakaosta, de Vries kertoo.
Tutkimuksen toinen tekijä, arkeologi Anabel Ford, haluaa seuraavaksi selvittää, ketkä kaakaopuita viljelivät ja oliko heillä sen vuoksi erityinen pääsy myös juoman ääreen.
Ford löysi Guatemalan ja Belizen rajalla sijaitsevan El Pilarin (siirryt toiseen palveluun) 1980-luvulla ja on sen jälkeen tutkinut perusteellisesti kaupunkia, jossa asuttiin 1 800 vuotta. Kukoistavimmillaan siellä oli 20 000 asukasta.
Teobromiinin ja kofeiinin yhdistelmä osoittautui kiistattomaksi biomarkkeriksi myös yhdysvaltalais-meksikolaisessa tutkimuksessa, joka julkaistiin alkuvuonna Journal of Archaelogical Science: Reports (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.
Jukatanin niemimaan pohjoisosien ilmasto ei sinällään ole suotuisa kaakaopuille. Siellä on kuitenkin painanteita, joissa kosteus, tuulettomuus ja varjoisuus yhdistyvät tavalla, jonka arkeologit päättelivät ihanteelliseksi mikroilmastoksi kaakaopuulehdoille.
He ottivat maaperänäytteitä analysoidakseen, mahtoivatko muinaiset mayat olla samaa mieltä. 11 painanteesta yhdeksässä tärppäsi.
Varmemmaksi vakuudeksi joissakin oli myös jälkiä kaakaon voimalla pidetyistä seremonioista, kuten raunioituneita alttareita. Ja kuinka ollakaan, uhrilahjojen joukossa oli pieniä savesta muotoiltuja kaakaopapuja.
Tulossa Areenaan 17.10:
Historia: Mayojen salaisuudet. Brittisarjassa perehdytään siihen, mitä uusi tekniikka kertoo mayojen historiasta.
