Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kahvin hinta laskussa – käänne voi olla tulossa

Hintojen nousukurjuudessa näkyy yksi valonpilkahdus: Kahvin hinta on laskenut. Taivaalle on kuitenkin kerääntynyt synkkiä pilviä.

Brasilian satonäkymät heiluttavat kahvin hintaa Suomessakin. Kuva:  Paula Kaskimaa / IS

Melkein kaikki hinnat ovat nousseet, mutta kahvin hinta on alentunut. Taloussanomien tammikuun ruokakorivertailussa Juhla Mokka -suodatinkahvin hinta oli 8,4 prosenttia alempi kuin huhtikuussa. Suurin lasku oli tullut talven aikana.

Myös Ruotsissa on havahduttu tilanteeseen. Matpriskollen-sivuston toimitusjohtaja ja perustaja Ulf Mazur kertoo Expressen-lehdessä, että kahvin hinnat laskevat Ruotsin kaikissa suurissa vähittäiskauppaketjuissa.

Hinnan lasku koskee hänen mukaansa useimpia suuria kahvimerkkejä. Se on useimmiten noin 10 kruunua eli hieman alle 0,90 euroa kilolta.

Kuluttajahintojen lasku voi kuitenkin jäädä väliaikaiseksi. Pauligin raaka-ainehankinnoista vastaava András Koroknay-Pál kertoo, että suurin kuluttajan juoman kahvin hinnan heiluttaja on kahvin futuurihinta maailmanmarkkinoilla.

Kahvin hinta lähti nousemaan jo vuonna 2021 eli selvästi ennen Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamaa inflaation kiihtymistä. Tuolloin syynä oli halla Brasilian kahviplantaaseilla.

Brasilia on maailman suurin kahvintuottajamaa. Siellä kasvaa 40 prosenttia markkinoille tulevista kahvipavuista.

Viime vuonna kahvin futuurihinta raaka-ainepörssissä laski reippaasti, koska Brasilian ensi kesänä korjattava sato näytti onnistuvan erittäin hyvin.

– Nyt taivaalle on tullut synkkiä pilviä. Sadosta ei näytäkään tulevan niin hyvä kuin aikaisemmin on arvioitu, Koroknay-Pál sanoo.

Raakakahvin hinta on hänen mukaansa noussut parissa kuukaudessa jo miltei 20 prosenttia. Silti sen futuurihinta on yhä selvästi alempi kuin vuosi, puolitoista sitten.

Vielä on mahdotonta sanoa, millaiseksi hinta lopulta muodostuu. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kevään aikana kahvipaketin halpeneminen tyssää.

– Kuluttajahinnat seuraavat usean kuukauden viiveellä maailmanmarkkinahintaa. Jos ostamme tänään kahvia Brasiliasta, menee useampi kuukausi, ennen kuin se on suomalaisten kupissa.

Paulig ei ota kantaa kahvin hintaan kaupoissa, sillä kaupat ja kahvilat vastaavat itsenäisesti kahvin hinnoittelusta.

Pauligilta lähtevän kahvin hinnasta suurin menoerä on raakakahvi, mutta siihen vaikuttavat myös pakkausmateriaalien ja energian hinnat ja kuljetus- ja työvoimakustannukset.

Kahvifutuurit ovat Koroknay-Pálin mukaan ylipäätään erittäin volatiileja. Arvailu satonäkymistä ja suuret spekulantit voivat heiluttaa päivänkin sisällä melkoisesti. Niinpä Koroknay-Pál ei lähde arvioimaan, mihin kahvin hinta asettuu.

– En minä eikä kukaan muukaan voi ennakoida kahvin tulevaa maailmanmarkkinahintaa.

Kuluttajien käytöskin voi heiluttaa hintaa. Suomalaiset ovat vakaata kahvikansaa, eivätkä yleensä tingi juomastaan edes lama-aikana. Sen sijaan muualla ei olla yhtä vannoutuneita.

Koroknay-Pál kertoo, että maailmassa kahvin kulutus on normaalisti kasvanut prosentin, puolentoista tahtia. Korkean inflaation aikana kasvu on tyssännyt. Nyt on nähtävissä käänne ja alalla odotetaan, että kysyntä palaa kasvu-uralle.

Jos kysyntä kasvaa, eikä tuotanto pysty seuraamaan perässä, hinta voi nousta.

Kolmas kahvia kallistava tekijä voi olla mahdollinen dollarin vahvistuminen euroa vastaan. Maailmanmarkkinoilla kauppaa nimittäin käydään dollareissa.