Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kansanedustajalla harvinaisen epäonninen matka Vaasaan – ”Meinasi usko mennä”

Anders Adlercreutzin (r) epäonneksi junaliikenteen lisäksi pysähtyi hetkellisesti myös VR:n korvaava bussi.

Kuva:  Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva, Kimmo Räisänen

Junaliikenne on tänään takkuillut pahasti. Maanantaiyönä katkenneen kaapelin takia liikenne seisahtui Tampereen ja Riihimäen välille, ja osa vuoroista korvattiin linja-autoilla. Väylävirasto kertoi aamupäivällä, että kaapelin katkeamisen syyksi epäillään ilkivaltaa.

Finntraffic ilmoitti junaliikenteen uudelleenkäynnistymisestä noin yhden aikaan päivällä.

Osansa junayhteyksien viivästymisestä sai Rkp:n kansanedustaja Anders Adlercreutz. Hän ei pelkästään ollut omasta aikataulustaan jäljessä, vaan junayhteyttä korvaavasta bussistakin hajosi rengas.

– Piti lähteä Vaasaan. Tihutöiden takia rata poikki Riihimäellä. Bussiin siis sieltä Tampereelle. Moottoritiellä rengasrikko. Uusi bussi tilalle. Pääsenkö ikinä Vaasaan? Adlercreutz kirjoitti Twitterissä.

Adlercreutz lähti Jorvaksesta aamulla Helsinkiin, jossa hän vaihtoi Vaasan-junaan. Riihimäeltä juna ei enää kulkenut eteenpäin.

– Noustiin junasta, siellä sitten oli bussi. Siinä vaiheessa, kun bussin rengas puhkesi moottoritiellä, meinasi usko mennä, että pääseekö ikinä perille, kansaedustaja kertoo Ilta-Sanomille.

Moottoritieltä joukon tuli hakemaan uusi bussi, joka vei matkustajat Tampereelle. Tampereella Adlercreutz odotti junaa ”kohtalaisen pitkään”, kunnes pääsi ihmispaljouden seassa Seinäjoen-junaan.

Seinäjoella matka tyssäsi jälleen.

– Ajatuksena oli vaihtaa toiseen junaan, mutta sitä junaa ei sitten ollutkaan. Siellä odotettiin sitten bussia jonkun aikaa, ja sillä sitten pääsin Tervajoelle.

Tervajoella Adlercreutz hyppäsi kaverinsa auton kyytiin. Kello 17 aikaan hän oli vielä matkalla Vaasaan.

Junakaaoksesta huolimatta kansaedustaja ei vaikuttanut olevan pahoillaan. Hän arvioi myöhästyneensä aikataulustaan noin kolme tuntia.

– Pahemminkin olisi voinut mennä.

VR pärjäsi hänen mukaansa vaikeassa tilanteessa hyvin.

– Ystävällistä palvelua, eivätkä matkustajatkaan tuntuneet olevan kovinkaan näreissään, vaan ihmiset olivat selvästi vielä vähän lomatunnelmissa ja suhtautuivat rauhallisesti muuttuneisiin suunnitelmiin, Adlercreutz kertoo.