Finland

Kirkko | Vanhoillislestadiolaisuus sulkee muita kirkon jäseniä pois: ”Tekee kipeää kuulla, etten kuulu uskovaisten joukkoon”

Vanhoillislestadiolaisuus sulkee muita kirkon jäseniä pois: ”Tekee kipeää kuulla, etten kuulu uskovaisten joukkoon”

Kirkon raportti: Hengellinen väkivalta kätkeytyy rakenteisiin, joista yksi merkittävimmistä on Suomen suurimman herätysliikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden, asema seurakuntana seurakunnan sisällä.

Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen on tutkinut vanhoillislestadiolaisuutta. Hän arvioi herätysliikkeen aseman luterilaisen kirkon sisällä muodostavan rakennelman, jossa lymyää hengellistä väkivaltaa.­

Jo pienenä koululaisena Kuusamossa Tuomo Törmänen sai kuulla koulukaveriltaan joutuvansa helvettiin.

Nyt Törmänen, 35, on Taivalkosken kirkkoherra ja lääninrovasti. Hän peilaa kokemustensa pohjalta Kirkkohallituksen tuoretta raporttia, jossa annetaan ehdotuksia hengellisen väkivallan torjumiseksi. Raporttiin haastateltiin kirkkoherroja eri puolilla maata.

Vanhoillislestadiolaisuuden vahvasta pitäjästä Kuusamosta kotoisin oleva Törmänen haluaa puhua avoimesti kansankirkon suhteesta suurimpaan herätysliikkeeseen.

Hän nostaa esiin myös, miten vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon suhde mahdollistaa hengellisen väkivallan. Törmäsellä on tekeillä lestadiolaisuudesta myös väitöskirja.

Kysymys on mitä suurimmassa määrin Törmäselle myös henkilökohtainen.

”Tekee kipeää kuulla vanhoillislestadiolaisuuden piiristä olevani ”uskoton” eli ”ei-uskovainen”.

Raportin kirjoittaneet Kirkkohallituksen asiantuntija Johanna Hurtig ja Lapin yliopiston politiikantutkija Aini Linjakumpu toteavat, ettei hengellisen väkivallan ongelmia voi mielekkäästi ratkaista ilman uskonnollisia yhteisöjä, vaikka asia onkin niille arkaluonteinen.

Tutkijat peräävät myös kirkon vastuuta. Suurimpana hengellisenä toimijana sen on oltava aktiivinen ratkaisujen luomisessa.

Tutkijat eivät puhu yksittäisestä herätysliikkeestä, vaan yleisesti hengellisestä väkivallasta, joka on painostamista ja hengellisten merkitysten hyödyntämistä ihmisten ohjaamiseen.

Taustalla ovat yhteisölliset rakenteet, jotka mahdollistavat väkivallan. Ihmisiä ulkopuolelleen sulkevissa yhteisöissä hengellisen väkivallan riski on sekä sisäpuolella että rajalla.

Törmänen on kokenut vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla erityisen kipeästi ne teologiset kysymykset, jotka poissulkevaa rakennetta pitävät yllä.

Tällainen on esimerkiksi oppi siitä, kuka voi pelastua. Siinä puhutaan Törmäsen mielestä isommasta asiasta kuin naispappeus tai samaa sukupuolta olevien avioliitot.

”Kyseessä ovat kirkon perustavimmat opetukset. Miten kirkossa voi olla sallittua opettaa, että vain yhden liikkeen sisällä on pelastus? Piispojen vaikeneminen on huolestuttavaa ja kuvaa kirkon ilmapiiriä.”

Liikkeessä vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistyksillä on omat tilat, puhujat, päiväkerhot, rippikoulut, diakoniatyö ja seurat sekä oma johto. Omiin rippikouluihin se hakee lupaa tuomiokapituleilta joka vuosi erikseen.

Törmänen ajattelee, että yhtenä keinona myös tuomiokapitulien olisi kannettava vastuuta päätöksistään.

”Liikkeen piirissä harjoitetaan omaehtoista hengellistä elämää, erillään paikallisseurakunnasta. Lestadiolaisnuorten ei tahdota osallistuvan seurakunnan rippikouluun tai nuorisotyöhön, vaan liikkeen omaan toimintaan. Syy on minullekin pappina sanottu avoimesti: seurakunnassa opetetaan väärin.”

Törmänen itse ei ole koskaan kuulunut herätysliikkeisiin, vaan hahmottaa asiaa kirkkoherrana, luterilaisena teologina ja lestadiolaisuuden tutkijana. Väitöskirjassaan hän tarkastelee lestadiolaisuuden ja kommunismin kohtaamista Pohjois-Suomessa vaaran vuosina 1944–1948.

Pappina Törmänen on huolestunut siitä, mitä vanhoillislestadiolainen liike aiheuttaa liikkeestä eroon joutuville sekä niille, jotka ovat aina olleet liikkeen ulkopuolella.

Pohjois-Suomessa ihmiset herkästi miettivät omaa uskoaan suhteessa herätysliikkeeseen.

”Ihmiselle tulee kokemus, että ei hänen uskonsa ole minkään arvoinen. Kun tavallinen, uskossaan epävarma seurakuntalainen tulee kirkkoon, tilanne ei ole hyväksyttävä, jos hän joutuu papin saarnan vuoksi kokemaan, ettei ole oikea kristitty.”

Linjakummun ja Hurtigin mielestä lähtökohdat uusien ratkaisujen saamiseksi käyttöön ovat hyvät, sillä turvallinen hengellisyys on kaikkia yhdistävä tavoite.

”On vaikea uskoa, että kenenkään intresseissä olisi vahingoittaa toisten hengellisyyttä – inhimillisesti herkkää ja yksityistä aluetta”, sanovat Linjakumpu ja Hurtig.

Tietyllä tavalla tilanne on kuitenkin lukossa.

”Lukon ymmärtää, kun pohtii, miksi hengelliseen tilaisuuteen mennään. Ei sinne mennä kuuntelemaan puhetta väkivallasta tai sen ratkaisusta, vaan olemaan pyhän äärellä.”

Ikävistä asioista on kuitenkin Hurtigin mielestä puhuttava ja valaistava hämäriä nurkkia.

Törmänen on pappina halunnut olla valaisemassa nurkkia ja yllyttämässä keskustelua, mutta sanoo pettyneensä.

”Hengellisistä kipukohdista ja hengelliseen väkivaltaan liittyvistä kysymyksistä ei voida rehellisesti keskustella. Ei, vaikka elämme vuotta 2020. Pelätään niin paljon, mitä se aiheuttaa itselle.”

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on Törmäsen mielestä myös paljon hyvää.

”Ongelmat ja kipukohdat ovat silti kuin iso haava kirkollisessa elämässä.”

Liike viestii Törmäsen mukaan ulospäin, että rajoja ei ole olemassa tai niitä ei voida määritellä.

”Mutta jos menee kuuntelemaan seurapuheita tai lukee liikkeen omaa Päivämies-lehteä, kyllä minä koen olevani niiden rajojen ulkopuolella. Se ei jää epäselväksi.”

Törmänen yritti rikkoa rajaa omalta puoleltaan ja haki paikkaa, kun Päivämies etsi blogikirjoittajia. Törmästä ei valittu.

Hän suhtautuu epäillen monien esittämään toiveeseen, että vanhoillislestadiolainen liike vähitellen liberalisoituu. ”Näin ei välttämättä käy. Konservatiivisuus voi voimistua, kun vapaamielisempää porukkaa lähtee pois.”

Nuori vanhoillislestadiolainen papisto on Törmäsen havaintojen mukaan jyrkempää kuin vanha papisto.

”Toki moni nuoremmista teologiaa opiskelevista erkanee liikkeestä ja yleiskirkollistuu, mutta ne jotka jäävät, ovat entistä jyrkempiä.”

Vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestön SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara haluaa muistuttaa vapaudesta – uskonnon-, yhdistymis- ja sananvapaudesta.

SRK:n omilla rippikouluilla on Kaarivaaran mukaan ”tärkeä tehtävä nousevan polven juurruttamisessa siihen kristilliseen perinteeseen, minkä näemme tärkeänä”.

Keskusteluissa kirkon johdon kanssa ei ole viime vuosina noussut esiin tarvetta irtautua kirkosta.

”Aika ajoin vanhoillislestadiolaisuudessa on kyllä noussut esille kysymys, minkälaiseen kirkkoon voimme kuulua. Kokemuksemme on, että tähän saakka kirkossa on voitu opettaa niin kuin uskomme”, sanoo Kaarivaara.

”Uskottoman” ja ”uskovaisen” määrittelystä Kaarivaara toteaa, että saarnan ja opetuksen tulee olla sidoksissa Jumalan sanaan. ”Uskollisuudessa Jumalan sanalle ei voi ottaa mittariksi ihmisen miellyttämistä”, hän sanoo.

Uskonvapaudella ei voi Törmäsen mielestä oikeuttaa liikkeen asemaa kirkossa. ”Pappi sitoutuu opettamaan kirkon opetuksen mukaisesti, ei hänellä ole itse vapautta päättää, miten hän opettaa.”

Hurtig tietää, että hengellisissä yhteisöissä on aito halu tervehdyttää käytäntöjä.

”Taustatutkimusta tehdessämme kuulimme hienoja esimerkkejä siitä, kuinka seurakuntien ja yhteisöjen väliset raja-aidat ovat madaltuneet ja hapertuneet ja on löydetty yhteinen kristillisyys. Ei tarvitse olla meitä ja muita.”

Ratkaisukeinoista helpoimpia ovat esimerkiksi häirintäyhdyshenkilön tai puhelinnumeron perustaminen.

”Hengellistä väkivaltaa harjoittavien tahojen sekä niissä piilevien väkivaltaa aiheuttavien toimintojen ja rakenteiden muuttaminen on varmasti vaikeimmasta päästä, eikä siinä ole olemassa pikavoittoja”, sanoo Linjakumpu.

Oulun piispan Jukka Keskitalon näkemyksellä on iso merkitys, koska liikkeen rooli hengellisessä ja yhteiskunnallisessa elämässä on suurin hänen alueellaan.

Keskitalon mielestä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvät kysymykset ovat tärkeitä, mutta myös vaikeita.

Pelastuskysymyksestä Keskitalo toteaa ykskantaan niin, että papin ei ole mahdollista opettaa, että vain tietyn herätysliikkeen sisällä pelastuu.

”Se olisi yksiselitteisesti luterilaisen opin vastaista. En ole tosin koskaan kuullut vanhoillislestadiolaisen papin saarnaavan, että vain liikkeen sisällä pelastuu. Asian tosin tekee monimutkaiseksi se, että tiettyjä ilmauksia tulkitaan liikkeen sisällä ja ulkopuolella eri tavoin.”

”Kysymys on hyvä”, sanoo Keskitalo siihen, miksi tuomiokapitulit myöntävät liikkeelle luvan pitää omia rippikoulujaan. Hän muistuttaa, että kysymys koskee muidenkin kirkon sisällä olevien herätysliikkeiden rippikouluja.

”Järjestöt ovat sidottuja piispainkokouksen hyväksymään rippikoulun opetussuunnitelmaan ja sen noudattamista valvotaan. Rippikoulun pitämisen lupa ei ole pysyvä, vaan harkitaan joka vuosi erikseen”, sanoo Keskitalo.

Keskustelu liikkeen ympärillä vilkastuu ja Keskitalon mielestä esimerkiksi hoitokokousten jättämien haavojen ja hyväksikäyttötapausten perinpohjainen käsittely onkin välttämätöntä.

”Rohkaisen liikkeen johtoa avoimuuteen. Mediassa käytävää keskustelua hallitsevat liikkeen jättäneiden kokemukset. Tämän tärkeän näkökulman lisäksi olisi hyvä kuulla enemmän myös liikkeen sisällä olevien kokemuksia esimerkiksi kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä ja nimittelystä.”

Football news:

Conte on 2-1 with Milan: Before the winning goal, the result was unfair. Their goalkeeper is the best player of the match
Mikel Arteta: Arsenal did everything right, but they lost. Wins give confidence
Nicolo Barella: We proved that we are stronger than Milan
Go do your voodoo shit, you little ass. Ibrahimovic-Lukaku during the Cup match
Pioli on the defeat by Inter: The only difference was the relegation. There could be any result in equal teams
UEFA has no plans to abandon the Euro in 12 cities. Other options are undesirable
Eriksen scored for Inter for the first time in almost six months - Milan in the Cup in the 97th minute from a free kick