Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kiti Kokkonen keksi nerokkaan ratkaisun monen kodin ”purkkiongelmaan” – lopputulos ihastuttaa

Kiti Kokkonen viihdyttää fanejaan jälleen luovalla Instagram-julkaisullaan.

Kiti Kokkonen ilahduttaa fanejaan jälleen uudella somejulkaisullaan. Kuva:  Seppo Samuli

Moni on saattanut huomata, että kaapin pohjalla lojuneet säilytyspurkit ovat kadonneet, mutta niiden kansien olevan edelleen tallella. Monesti ratkaisuna on hankkiutua eroon parittomista kansista, mutta näyttelijä Kiti Kokkonen, 48, on keksinyt pulmaan toisen ratkaisun.

Kokkonen jakoi Instagram-julkaisussaan liki 200 000 seuraajalleen vinkin, miten esimerkiksi parittomien peltipurkkien kannet voi uudelleenkäyttää.

– Ja niin jatkui purkeistaan eksyneiden orpokansien elämä kynttilänjalkoina, Kokkonen kirjoittaa.

Kokkosen julkaisussa näkyy 5 eriväristä kynttilää, jotka ovat peltisten kynttilänjalkojen päällä. Kynttilän varsien alle Kokkonen on kiinnittänyt vanhojen peltipurkkiensa kannet. Kansien värikkäät koristekuviot ja värit korostavat kauniisti kuvassa näkyvää antiikkikaappia, jonka päälle kynttilät on aseteltu.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Monet Kokkosen Instagram-seuraajat ovat ihastuneet näyttelijän luovaan ideaan. Osa jopa miettii, toimisiko sama idea muovipurkkien kansiin.

– Tuo kekseliäisyytesi on kyllä kunnioitettavaa, yksi ylistää.

– Vaude! Ja taas niin ihanat värit. Sulla Kiti on hyvä värisilmä ja kaikki sun askartelut on niin hienoja, toinen kehuu.

Innostuneimmat fanit utelivat, tarvitsiko Kokkonen askarteluissaan järeitä työkaluja vai onnistuiko peltipurkkien kiinnitys pelkällä liimalla. Toistaiseksi Kokkonen ei ole vastannut seuraajiensa kyselyihin.

Askarteluvinkkien lisäksi Kokkosen sometileillä on totuttu näkemään niin näyttelijän hauskoja kommelluksia kuin syvällisiä pohdintoja.

Esimerkiksi viime lokakuussa Kokkonen viihdytti fanejaan Instagram-julkaisullaan, jossa hän lähetti viikonlopputerveiset kuvan kera. Kyseisessä kuvassa kampaamopenkissä istuva Kokkonen asetteli puhelimen laturin nenäänsä ja kannusti kaikkia lataamaan akkujaan viikonloppuna.

Lue lisää: Kiti Kokkonen julkaisi humoristisen kuvan – fanit riemastuivat: "Kiitos vinkistä"

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Fanit ilahtuivat myös Kokkosen viime marraskuun julkaisusta, jossa näyttelijä julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvakarusellin edesmenneen isänsä Ere Kokkosen arkistoista tekemistään löydöistä.

Kuvakarusellin ensimmäisessä kuvassa oli Kokkosen isän ja Spede Pasasen tekemän Liian iso keikka -elokuvan tähtikaartia. Vuonna 1986 ensi-iltansa saaneen elokuvan tekijöihin kuuluivat muun muassa Kokkosen kummisetä Vesa-Matti Loiri, Ritva Valkama, Aake Kalliala ja Pentti Siimes.

Moni kehui tuolloin kyseisten kuvien olevan heillekin valtavia aarteita.

– Voi herran jumala, noi on tosiaan teidän aarteita ja samalla koko kansan aarteita, eräs kommentoi.

Kiti Kokkonen otti parittomiat peltipurkkikannet uuteen hyötykäyttöön. Kuva:  Seppo Samuli / Lehtikuva