Finland

Kokeile tätä | Kesän paras mustikkapiirakka sopii vaativaankin makuun – Rapean murupinnan alla piilee yllätys

Alla murotaikinaa, päällä muruseosta. Välissä sitruunan makuista juustokakkuseosta ja runsas peitto mustikoita. Niistä on mehevät mustikkaruudut tehty.

Sesongin paras mustikkapiiras on kuin kesämorsiamen mekko: jotakin vanhaa tuttua, jotakin uutta, jotakin lainattua ja jotakin sinistä.

Mustikkasadon kypsyessä ensimmäiset siniset pallerot ovat ihan pakko syödä sellaisenaan, sitten leipoa seuraava satsi mamman marjapiirakkaan. Tiedättehän iki-ihanan klassikon, jossa on murumainen pohja, kermaviilitäyte ja kunnon keko marjoja.

Kun ensimmäisen marjapiiraan himo on tyydytetty, niin mieli halajaa jotakin uutta. Kuten esimerkiksi mustikka-juustokakkuruutuja.

Monen kerroksen mustikkaherkku lainaa murotaikinapohjan perinteisestä piiraasta. Sen päälle taiteillaan juustokakun makuinen, sitruunalla höystetty kerros, joka lastataan mustikoilla meheväksi. Pinnalle ripotellaan vielä crumblesta tuttua rapeaa taikinahippua.

Lopputulos? Rapea, makea, tuhti ja juustokakkukerroksen ansiosta myös sitruunaisen raikas. Piiras, jolle haluaa sanoa ”tahdon”.

Football news:

Roma can be awarded a technical defeat in the match with Verona. The club incorrectly stated diavara
Zinchenko and Bernardo Silva will not play against Wolves due to muscle injuries
Racism doesn't stand a chance. Milan against discrimination
Puig does not want to leave Barca and will fight for a place in the squad. Koeman advised him to go on loan
PSG can sign Khedira from Juventus
Ruediger may leave Chelsea. He wants to play regularly before the Euro
Tiago Silva: I am motivated by the chance to play at the 2022 world Cup. I will be about 38, I want to be fit