Annamari Sipilä HS
Ei ole lainkaan naurettavaa miettiä, mitä muut meistä ajattelevat. Päinvastoin. Se on tärkeä osa kansallista itsesuojeluvaistoa ja jopa hyviä käytöstapoja. Muiden sanomisia miettivät kaikki sivistysvaltiot.
On myös maita, joissa ei yhtä lailla välitetä maineesta. Katsokaa vaikka Venäjää.
Sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, on sen maakuva eli maabrändi romahtanut. Lontoolaisen Brand Finance -konsulttiyhtiön torstaina julkistaman maabrändilistauksen mukaan minkään muun maan maabrändin arvo ei ole kokenut vuoden aikana yhtä rajua syöksyä.
Yhtiö laskee, että jokaista venäläistä kohti takkiin on tullut tuhannen dollarin verran. Tämä siis kaiken muun itseaiheutetun pahan päälle.
Mitä Suomesta sitten sanotaan? Sehän meitä kiinnostaa, ja hyvä niin.
Suomen maabrändin arvo on kuulemma kasvanut neljä prosenttia, onhan Suomi ”vakaa maa läheisestä sekasorrosta ja konfliktista huolimatta”.
”
Etelä-Korea jyrää nyt vähän joka alalla: pop-musiikissa, elokuvissa, muodissa, kosmetiikassa ja teknologiassa.
Suomen eduiksi luetaan myös ne tavalliset: elämänlaatu, ympäristö, luotettava media, erittäin tehokas hallinto, laadukas sääntely sekä vahva oikeusvaltioperusta.
No hyvä. Niin kuin viisaammat ovat jo sanoneet: maantieteelle emme mitään voi, pitäkäämme siis oma tontti siistinä – ja rajat kiinni.
Maabrändien mittaaminen ja arvottaminen on tietysti aina tulkinnanvaraista.
Brand Finance -yhtiön mukaan brändin arvo tarkoittaa sitä taloudellista etua, jonka brändin omistaja saisi myymällä sen käyttöoikeuden vapailla markkinoilla. Suurimmasta maabrändin arvosta nauttii Yhdysvallat.
Brändin vahvuus on kuulemma eri asia. Vahvuus on tehokkuutta eri mittarein laskettuna ja suhteessa kilpailijoihin. Vahvimmat maabrändit ovat tänä vuonna Kanadalla, Yhdysvalloilla ja Sveitsillä. Kärkikymmenikköön mahtuvat myös Tanska (5.) ja Ruotsi (10.).
Mittaukset ovat mittauksia, mutta jos haluaa mestarisluokan oppitunnin maabrändin rakentamisesta, kannattaa käväistä Lontoon kuuluisassa Victoria & Albert -museossa.
”
Vaikka finanssikriisi iski Aasiaan vuonna 1997, korealaispäättäjien mielestä juuri kulttuurivienti oli avain tulevaisuuteen.
V & A:ssa avautui viime viikolla Etelä-Korean kulttuuriaaltoa esittelevä Hallyu! – The Korean Wave -näyttely. Etelä-Korea jyrää nyt vähän joka alalla: pop-musiikissa, elokuvissa, muodissa, kosmetiikassa ja teknologiassa.
Jo se, että yhden valtion kulttuurisaavutuksista tehdään oma iso näyttely maineikkaaseen V & A-museoon, on jo maabrändisaavutus sinänsä. Ajatelkaa vain, mikä riemu ja huuto syntyisi, jos Suomi saisi joskus samanlaisen.
Museovieraana kannattaa nyt käydä vakoilemassa, että miten ihmeessä korealaiset sen tekivät: nousivat maailmanluokan kulttuurivaikuttajamaaksi, jonka maabrändin arvokin on (Brand Finance -yhtiön mukaan) maailman kymmeneksi suurin.
Lähtökohdat Koreassa eivät tunnetusti olleet helpot.
Ensin Korea joutui japanilaisen kolonialismin uhriksi. Sitten kun Japanista päästiin, alkoi kylmä sota ja heti perään Korean sota. Maa jaettiin kahtia. Etelä-Korea oli pitkään hyvin köyhä maa (ja Pohjois-Korea on vieläkin).
Mistä etelässä löytyi pelastus? Teknologiasta ja kulttuurista.
Kansainvälisen viestinnän professori Youna Kim kirjoittaa näyttelyn esittelyopuksessa, kuinka Etelä-Korean hallitus teki tietoisen sosiologis-taloudellis-kulttuuris-poliittisen päätöksen ja alkoi panostaa vahvasti kulttuuriin 1990-luvun lopulla.
Vaikka finanssikriisi iski Aasiaan vuonna 1997, korealaispäättäjien mielestä juuri kulttuurivienti oli avain tulevaisuuteen.
”Korealainen kulttuuriteollisuus on kansallinen projekti, jonka ei ole tarkoitus kilpailla globalisaatiota vastaan, vaan sen sisällä”, hän kirjoittaa.
Jo aiemmin Etelä-Koreassa oli alettu panostaa teknologiaan. Yhtenä syynä oli kansallinen turvallisuus: 1800-luvun teknologisen jälkeenjääneisyyden koettiin olevan yksi syy sille, että Korea ajautui Japanin vallan alle.
Teknologian ja kulttuurin pyhä liitto oli selvä viimeistään vuonna 1994. Silloin Etelä-Koreassa kuulemma laskettiin, että amerikkalaisen Jurassic Park -elokuvan lipputulot olivat suuremmat kuin 1,5 miljoonan korealaisen Hyundai-auton myyntituotot.
Etelä-Korean valtio ei jäänyt ihmettelemään vaan alkoi syytää rahaa elokuvatuotantoon. Yritykset tulivat perässä. Rahoitus antoi elokuvantekijöille vapauden kokeilla, mitä taas seurasi K-elokuvan menestys, V & A summaa.
K niin kuin Korea, k niin kuin kulttuuri.
