Kolumni | Suomalaisten poliitikkojen EU-puheista tuli saimaannorppia

Euroopan unionista sanotaan, että se kehittyy kriiseissä. Fraasi on kulunut puhki ehkä siksi, että sitä on paikkansa pitävänä paljon käytetty. EU-komissio, Euroopan keskuspankki (EKP) ja EU:n taloudellinen integraatio ovat kehittyneet lyhyessä ajassa paljon enemmän kuin mitä suomalaisten poliitikkojen puheista voisi päätellä.

Euroalueen velkakriisi viitisentoista vuotta sitten pakotti unionin taloudelliseen itsesuojeluun. Lähtökohtana oli ollut, että järjestelmä kestää, koska jäsenmaat – luonnollisesti – hoitavat finanssipolitiikkaansa parhaan taitonsa mukaan. Yhteisvaluutta oli kuitenkin tarjonnut niin paljon suojaa esimerkiksi korkojen nousulta, että muun muassa Italia ja Kreikka saattoivat jatkaa vuodesta toiseen löperöä taloudenpitoaan.

Kun euromaita pelastettiin, unioni alkoi kääntää suuntaansa. Jäsenmaat tarjosivat rahallista apua toisilleen. Rahoitussektori paketoitiin. Pankkien valvonta tiivistyi, ja pankeilta vaadittiin enemmän pääomia kriisien varalle. Uusia EU:n kriisimekanismeja keksittiin. EKP tuli hätiin ja aloitti matkansa rahapolitiikan puolelta kohti reaalitaloutta.

Koronaviruspandemia kiihdytti muutosta kohti tiiviimpää yhteisvastuuta. Samalla komission rooli alkoi kasvaa. Pandemian vaurioiden korjaamiseen tarkoitettu EU:n elpymispaketti rahoitettiin yhteisellä velalla, mikä oli uusi askel unionille. Elpymispaketin kriteerit rahan myöntämiselle laadittiin komissiossa. Komissio valvoo nyt, että kriteerejä noudatetaan. Valmistelun ja valvonnan kautta valtaa siirtyi samaan aikaan komissiolle muissakin teemoissa – esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisessa.

EKP vauhditti matkaansa kohti reaalitaloutta osto-ohjelmillaan ja pitämällä liian pitkään rahapolitiikkaa elvyttävänä.

Jäsenmaat päättävät kohta vakaus- ja kasvusopimuksen korjailusta. Vanhat velka- ja vajekriteerit joustavoitetaan. Ylivelkaantunut jäsenmaa saa räätälöidyn ohjelman, jonka mukaisesti sen pitäisi palauttaa itsensä taloudelliseen tasapainoon. Komissio tekee räätälöinnin ja valvoo, eteneekö ongelmamaa oikeaan suuntaan.

Yhteisvastuukin voi kasvaa: monet EU-maat ja komissio haluavat lisää yhteistä velkaa. Tällä kertaa sitä käytettäisiin aluksi vihreään siirtymään, sitten Ukrainan avustamiseen ja myöhemmin Ukrainan jälleenrakentamiseen.

Saksa tapasi jarrutella EU:n taloudellista tiivistymistä. Saksa on heikon poliittisen johtajuutensa ja onnettoman Ukrainan-politiikkansa seurauksena menettänyt asemansa. Saksa tyri myös energiakriisin hoitamisen: Venäjän energiaan ripustautunut maa teki muilta EU-mailta kysymättä ja ratkaisuaan koordinoimatta jättimäisen tukipaketin omalle elinkeinoelämälleen.

Ranska on noussut unionin ykkösvoimaksi, ja sen näkemyksillä on suurin paino EU:n kehittämisessä. Varsinkin nyt, kun Britannia ei ole markkinataloutta puolustamassa. Ranska haluaa yhteisvastuuta, protektionismia ja politiikalle enemmän asemaa talouden ohjailussa. Ranska on saanut jo useita tavoitteitaan läpi, ja Ranskan tukena hyvin monissa asioissa on koko Etelä-Eurooppa.

”

Ranska on noussut unionin ykkösvoimaksi.

Ranska haluaa muuttaa EU:n teollisuus- ja kilpailupolitiikkaa niin, että eurooppalaista taloutta olisi helpompi puolustaa sekä kiinalaiselta että amerikkalaiselta kilpailulta. Valtiontukisäännöt ovat jo pandemian vuoksi jäähyllä – ja jos se Ranskasta riippuu, ne saavat sinne jäädäkin. ”Eurooppalaisen suojeleminen” kuulostaa hyvältä, mutta ranskaksi käännettynä ilmaisu on ”protection des intérêts de la France”, Ranskan etujen suojeleminen”.

EU olisi menettänyt merkityksensä, jos se ei olisi kriiseissä muuttunut. Jälkikäteen huomaa kuitenkin, että unioni on kääntynyt hiljalleen suuntaan, jota Suomi aikaisemmin kavahti. Ranskassa kehityksestä ei tarvitse väitellä, koska se koetaan luonnolliseksi ja toivotuksi. Suomessa kokonaiskuva jää politiikassa julkisesti pohtimatta, koska puolueet pelkäävät, että kansa kokee suunnan luonnottomana ja ei-toivottuna.

Suomen EU-politiikan julkilausut periaatteet ja poliitikkojen puheet EU:sta eivät muutu, vaikka EU muuttuu. Niistä tulee reliktejä – pääpopulaatiosta ajan kuluessa eristäytyneitä jäänteitä, saimaannorppia.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja