Urheilujohtajat hokevat Lähi-idässä muutoksen mahdollisuutta uutena hienona argumenttina, mutta todellisuudessa se taitaa olla eräänlainen versio alastoman keisarin uusista hienoista vaatteista, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.
Työntekijä kävelee Dohassa ennen Qatar 2022 jalkapallon MM-turnauksia. Kuva: Anne-Christine Poujoulat / AFP
Ari Virtanen HS
Kun jalkapallon MM-kisat Qatarissa päättyvät kahden viikon päästä, huokaa Qatarin ylimystö helpotuksesta.
Silloin maailman media suuntaa katseensa seuraaviin urheilukalenterissa edessä oleviin tapahtumiin, otteluihin ja sosiaalisessa mediassa syntyneisiin keinotekoisiin kohuihin. Sellainen on urheilumedian logiikka.
Qatarin ihmisoikeustilanteen valtava julkisuus kisojen aikana kutistuu ajoittaisiin uutismainintoihin ihmisoikeusjärjestöjen vuosittaisista raporteista.
Hieman samaan tapaan kuin Kiinan uiguurivähemmistön ongelmat katosivat urheilumediasta.
Kuka niitä enää muistelee. Tuskin yksikään hiihtoharrastaja miettii edes parin potkun verran, käsitteliköhän Xinjiangissa pakkotyössä oleva uiguuri hänen toppatakkinsa puuvillaa.
Qatar saa mitä haluaa, ja huuto siirtotyöntekijöiden ihmisoikeusloukkauksista on pieni hinta saadusta geopoliittisesta vaikutusvallasta ja kaikesta muusta hyvästä julkisuudesta.
Suomen Palloliitto ja Suomen maajoukkue matkustivat harjoitusleirille Qatariin vuonna 2019.
Urheiluprofessori Simon Chadwick sanoi silloin, että Qatar haluaa Suomen Palloliitosta ystävän. Myöhemmin kävi ilmi, että Qatarin todellisena tarkoituksena taisi olla saada Suomesta ystävä. Vuosi sitten Suomi avasi lähetystön Qatariin.
Hyväuskoiset urheilujohtajat toivovat, että dialogilla voi saada aikaan muutosta. Muutosta tapahtunee korkeintaan kauppataseissa.
Onko Qatarin jalkapallon MM-kisoissa mitään hyvää? Vain itsestään ja omasta viihtyvyydestään kiinnostuneille katsojille siellä on toki ollut hyvää jalkapalloviihdettä.
Laajemmassa kontekstissa on ollut hyvä, että ihmisoikeustilanne ja myös kisojen ekologinen kuorma on ollut koko ajan esillä.
Qatarin kisojen saama negatiivinen julkisuus pakottaa myös muut lajit tutkiskelemaan itseään. Autosport-lehti uutisoi, että F1-talli Mercedeksen johtajan Toto Wolffin mukaan F1 ”ei voi piilottaa” Lähi-idän ongelmia.
Mielenkiintoista, katsotaanpas mitä Wolff on sanonut.
”Olen vieläkin siinä uskossa, että suuri urheilutapahtuma laittaa maan valokeilaan. Uskon, että se voi käynnistää muutoksen, kun asioita ei voi piilottaa”, Wolff sanoi.
Urheilujohtajat hokevat Lähi-idässä muutoksen mahdollisuutta uutena hienona argumenttina, mutta todellisuudessa se taitaa olla eräänlainen versio alastoman keisarin uusista hienoista vaatteista, jotka keisari kuvitteli näkevänsä ja luuli muidenkin näkevän.
Ihmisoikeusjärjestöillä ei ole näyttöä siitä, että ihmisoikeustilanteet parantuisivat kisojen avulla.
Todellinen muutos on se, että urheilujohtajat joutuvat vastaamaan ikäviin kysymyksiin.
Myös urheilijat on mielestäni pantava vastaamaan ikäviin kysymyksiin. Vastauksia pitää perätä esimerkiksi suomalaisgolfaajilta, jotka pelaavat ensi vuonna Euroopan kiertueella suomalaisturistien ja somevaikuttajien suosimassa Arabiemiraateissa, jossa työläisiä orjuuttava kafala-järjestelmä on edelleen voimassa.
Entä mitä sanoo ensi F1-kaudella Valtteri Bottas kisatessaan Qatarissa, Bahrainissa, Saudi-Arabiassa ja Arabiemiraateissa?
