Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Koripallo | Mubashar Ali uskoo, että hänet valittiin Susijengiin vain ihon­värinsä vuoksi – Dettmann tyrmistyi

Henrik Dettmannin käsitys tapahtumista poikkeaa Alin kannoista: "Hän ei noudattanut pelisääntöjä".

Mubashar Ali hakee uutta vauhtia uralleen KTP:stä. Kuva:  Sasu Mäkinen / Lehtikuva

Laitahyökkääjä Mubashar Ali debytoi Suomen koripallomaajoukkueessa Tšekkiä vastaan kesäkuussa 2021.

213-senttinen pelaaja oli ensimmäisessä miesten maaottelussaan joukkueen paras korintekijä 10 pisteellä, vaikka pelasi vain 12 minuuttia.

Kahden Prahan-ottelun jälkeen Mubashar Alia ei ole susipaidassa kuitenkaan nähty. Hän kertoo, ettei ole ollut tyytyväinen maajoukkueen toimintaan.

”(Henrik) Dettmannin aikana koin, ettei minua varten ollut suunnitelmaa. Voin olla vaihtopelaajakin, kunhan minua kunnioitetaan. En halua vain käydä harjoituksissa ja olla mukana.”

Siksi Ali sanoo päättäneensä jättää Susijengin toistaiseksi. Hän sanoo myöhemmin saaneensa kutsuja haastajamaajoukkueen leirityksiin, mutta ei ole osallistunut niihin.

”En ole käynyt kokeilemassa, kun Lassi Tuovi on ottanut ohjat. Palaan, jos aistin, että olen haluttu.”

Koripallomaajoukkueen päävalmentajana kesällä 2021 toimineen Henrik Dettmannin käsitys Alin poisjäännistä maajoukkueesta on erilainen.

”Hänet pudotettiin sen takia, että hänellä oli omat bisnekset meneillään, eikä hän käyttäytynyt meidän standardiemme mukaisesti. Hän ei jättäytynyt pois, vaan minä pudotin hänet. Hän ei noudattanut pelisääntöjä. Silloin ei ole vaihtoehtoja”, Dettmann sanoo.

Alin sukujuuret ovat Somaliasta, jonka paitaan vaihtamista mies on pohtinut. Silloin hän voisi omasta mielestään edustaa maaotteluissa suuremmalla kunnialla.

”Usein ajattelen, että olen ollut Suomen ringissä vain, jotta ulospäin voidaan näyttää, että meillä on täällä musta pelaaja.”

Dettmann on eri mieltä.

”Tuosta antaisin punaisen kortin. Niin pitkään kuin minä muistan, ihonvärillä ei ole ollut meillä mitään väliä. Jos katsotaan, kuka oli joukkueen edellinen kapteeni (Shawn Huff), eiköhän se kerro joukkueesta. Mutta todella ikävä, jos pelaaja noin kokee. Silloin pitää katsoa myös peiliin, onko meillä jossain parannettavaa. Olen valmentanut 30 vuotta eri etnisistä taustoista olevia tulevia pelaajia, eikä tällainen ole koskaan noussut esiin”, Dettmann sanoo.

Henrik Dettmann ja Mubashar Ali ovat tyystin eri linjoilla. Kuva:  Jukka Ritola / Aamulehti

Vaikka helsinkiläislähtöinen hujoppi on ollut aina pitkä, hän aloitti koripallon vasta 14-vuotiaana.

Ensimmäinen laji jalkapallo jäi kertapotkulla taakse yhtenä keväisenä kauppakeskuspäivänä.

”TET-päiväni oli juuri päättynyt, kun kuulin kovan hei, sinä siellä -huudon”, Ali kertoo.

Muun muassa tuomareiden lyömisestä tunnettu kohuvalmentaja Chauncey McBride kiirehti ruuhkaisessa Itäkeskuksessa hölmistyneen Alin luokse.

”Chauncey kysyi, pelaanko koripalloa. Sitten hän kutsui minut mukaan juniorijoukkueensa harjoituksiin.”

Vaikka McBride tunnetaan purkauksistaan, kentän ulkopuolella hän on Alin mukaan mukava mies, joka aidosti välittää pelaajistaan.

”Kun äitini oli sairaana, Chauncey hoiti ostoksia ja katsoi, että käyn koulussa ja harjoituksissa.”

Vuonna 1997 syntynyt Ali oli vielä yläasteikäinen, kun hän liittyi helsinkiläiseen Warriorsiin, joka pelasi alle 19-vuotiaiden SM-sarjassa.

McBriden alaisuudessa Ali oppi rakastamaan koripalloa ja kasvoi urheilijaksi.

”Setäni kautta olin tutustunut Kobe Bryantiin, mutta unelma yliopisto- ja ammattilaisurasta syntyi Warriorsissa. Vanhemmat pojat, jotka lähtivät Amerikkaan, olivat esikuvia.”

Edellisen kerran Warriors ja McBride olivat otsikoissa elo-syyskuussa 2021, kun joukkueen pelaajat kävivät turnausottelun lopuksi tuomareiden kimppuun.

Ali on seurannut tapahtuman käsittelyä eikä hyväksy väkivaltaa. Häntä kuitenkin harmittaa, ettei vanhan valmentajan puolta yritetty ymmärtää.

"Jouduimme taistelemaan ihonvärimme vuoksi jo minun Warriors-aikanani. Esimerkiksi pelivarusteita varten keräsimme pulloja festivaaleilta, eikä meillä ollut varaa virallisiin harjoitusvuoroihin. Kuohahdus johtuu tunteesta, että joku yrittää viedä vähäisenkin pois.”

Mubashar Ali vakuuttaa olevansa joukkuepelaaja. Kuva:  Sasu Mäkinen / Lehtikuva

Kun nuori koripalloilija lähtee Yhdysvaltoihin, tavoite on, ettei hän saa lippua maitojunaan.

Vaikka tähtiliiga NBA jäi haaveeksi, Ali pelasi täyden yliopistouran Southern Universityssä ja Florida Memorial Univeristyssa ja valmistui joulukuussa 2021 ympäristötieteiden kandidaatiksi.

Vaikeudet alkoivat vasta ammattilaisuralla, kun maajoukkuedraaman jälkeen Turkin kakkosliigan pelityyli ei tukenut pituisekseen heiveröistä mutta nopeaa pelaajaa.

Hän päätyi nykyiseen seuraansa KTP-Basketiin kuitenkin Etelä-Amerikan kautta.

”Hain itseluottamustani takaisin kesäkaudella Perussa. Minulla ei ole ollut kunnollista taukoa yli 400 päivään eli sen jälkeen, kun viimeinen yliopistokausi alkoi.”

Korisliigassa Ali on tällä kaudella kerännyt KTP:lle 10,3 pistettä, 6,4 levypalloa ja 1,3 torjuntaa ottelua kohti.

”Amerikkalaisvahvistuksille Korisliiga on ponnahduslauta, ja usein mietitään vain omia tilastoja. Olen Kotkassa onnistunut vakuuttamaan, että yhdessä voittaminen on henkilökohtaista saavutusta tärkeämpää.”

”Muiden on helppo ottaa minusta esimerkkiä, koska annan kentällä aina 110 prosenttia.”