Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Korkeakoulut | Muotivaikuttaja Sami Sykkö aikoo olla Suomen ensimmäinen Tiktok-professori

Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston uusi työelämäprofessori Sami Sykkö toivoo, että Suomessa työllistettäisiin kotimaan lahjakkaita suunnittelijoita.

Toimittaja Sami Sykkö aloittaa Lappeenrannan-Lahden teknillisen Lut-yliopiston työelämäprofessorina syyskuussa.

Sami Sykön mukaan muotiin on Suomessa turhan usein suhtauduttu varauksella. Muodin maailma on nähty jossain määrin negatiivisessa valossa.

”Aiemmin täällä on helposti nähty muoti siten, että se on pinnallista ja turhanpäiväistä, nykisin siihen suhtaudutaan julkisessa keskustelussa mielellään niin, että se tuhoaa maailmaa”, Sykkö naurahtaa.

Tähän Sykkö alkaa vaikuttaa.

Toimittaja, ekonomi ja esiintyjä on nimitetty Lappeenrannan-Lahden teknillisien yliopiston (LUT) työelämäprofessoriksi. Sykkö aloittaa pestissään syyskuun alussa. Määräaikainen tehtävä päättyy vuoden 2025 lopussa.

Viime vuodet Sykkö on työskennellyt Kaupan alan liitossa Fashion Finlandissa ja Erikoiskaupan liitossa Etu ry:ssä. Hän on toiminut Glorian päätoimittajana ja kirjoittaa myös Helsingin Sanomiin.

Suomalaisten ei hänen mukaansa tarvitsisi olla huolissaan vaatekulutuksestaan.

”Tilastojen mukaan olemme Euroopan häntäpäässä vaatteiden ostajina suhteessa tuloihimme, taaksemme jää vain muutama entinen itäblokin maa. Kenkien ostajina perässämme on vain Islanti.”

Sykön mukaan hänen yhtenä tehtävänään on etsiä linkkejä kauppakorkeakoulun, muodin ja muotoilun opiskelijoiden välille.

”Kaikissa isoissa muotitaloissa Valentinosta, Yves Saint Laurentiin ja Armaniin bisnes ja luovuus ovat aina olleet rinnakkain. Vain sillä tavalla on voinut syntyä menestyviä brändejä. Lutissa kauppakorkeakoulu ja muotoilu ovat saman sateenvarjon alla, ja se on iso mahdollisuus ja kiinnostavaa. Jos siinä pystyn jollain tavalla avittamaan, sehän olisi hienoa.”

”Yhdessä nuorten opiskelijoiden kanssa yritämme aavistella, mitä muotibisnes voisi tulevaisuudessa olla”, Sami Sykkö sanoo. Kuva:  Sami Kero / HS

Työelämäprofessorin englanninkielinen nimike on Professor of Practice. Yliopistojen mukaan työelämäprofessorin tehtävänä on esimerkiksi jakaa ja siirtää käytännön ajankohtaista tietoa alan ja opetuksen kehittämiseen, rakentaa verkostoja elinkeinoelämään sekä vahvistaa yhteiskuntasuhteita yliopistojen, opiskelijoiden ja työelämän välillä.

Työelämäprofessoreiden tehtävät ja koulutusvaatimukset vaihtelevat eri yliopistoissa. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa työelämäprofessorilta vaaditaan tohtorin tutkinto.

LUT-yliopiston työelämäprofessoreina työskentelevät entuudestaan Myytinmurtajat-ohjelmasta tuttu keksijä ja tuotekehittäjä Jamie Hyneman sekä tuotantotalouden diplomi-insinööri Harri Koponen.

Tulevan professorin asemapaikka on LUT-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Paikalliset OP-pankit rahoittavat professuuria.

Sykön yhtenä tavoitteena on tuoda akateemista maailmaa lähemmäs ihmistä sekä kertoa yliopistosta uusille tahoille. Hän haluaa esimerkiksi olla Suomen ensimmäinen Tiktok-professori. Päämäärä on mennä sosiaaliseen mediaan, jossa nuoret yliopistohakijat pohdiskelevat tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Ensi keväälle Sykkö on ideoinut huippujohtajien haastattelusarjan.

”En ole itse ollut vastuullisuus- tai toimitusjohtajana suuryrityksessä. Mietin, miten voin vastata opiskelijoiden toiveeseen tuoda opetukseen konkretiaa. Olen toimittaja, voin siis kysyä alan ammattilaisilta. Siksi aloitan haastattelusarjan huippujohtajien kanssa opiskelijoiden edessä.”

Unelmissa on, että Suomessa olisi tulevaisuudessa toimivat muotimarkkinat, jotka työllistäisivät kotimaan nuoria, lahjakkaita suunnittelijoita. Suomalaiset ovat Sykön mukaan hyviä käytännöllisessä ja vastuullisessa suunnittelussa. Se sopii tulevaisuuden maailmaan, Sykkö sanoo.

”Täällä tehdään tekstiilikuituinnovaatioita. Samalla suomalaisten asema muotimarkkinassa kasvaa. Siinä missä ranskalaiset ovat ylpeitä muotisuunnittelunsa luovuudesta ja ruotsalaiset hallitsevat markkinoinnin, niin meidän suomalaisten vahvuutena voisi olla kuitutuotannon lisäksi vastuullisten tuotteiden suunnittelu ja kauppa.”

Sykön mukaan nyt tulisi huolehtia siitä, ettei vastuullisuuteen rakentuvia kuituinnovaatiota ainoastaan myytäisi maan rajojen ulkopuolelle. Toivomuksissa olisi, että niistä päästäisiin jalostamaan tuotteita kotimaassa. Sitä kautta maan muotimarkkinoille saisi luotua työpaikkoja, verotuloja ja hyvinvointia.

Sami Sykön mukaan suhtautumista muotiin pitäisi muuttaa, jotta ala pääsisi kehittymään myös Suomessa. Kuva:  Sami Kero / HS

Sykkö ei silti pidä huonona sitä, että nuoret suunnittelijat suuntaavat maailmalle. Myöhemmin sieltä voi palata takaisin kahta kokeneempana.

”Yhdessä nuorten opiskelijoiden kanssa yritämme aavistella, mitä muotibisnes voisi tulevaisuudessa olla”, Sykkö sanoo.

Suhtautumista muotiin pitäisi muuttaa, jotta ala pääsisi kehittymään. Pieniä merkkejä siitä kuitenkin on jo.

”Että LUT ottaa meikäläisen työelämäprofessoriksi on tavallaan yksi osoitus siitä, että muodissa nähdään mahdollisuuksia. Sillä on tulevaisuus ja se voi olla todella valoisa.