YTK Työttömyyskassa kysyi jäseniltään heidän näkemyksiään työelämästä syksyn jäsenpulssissa.
– Kohderyhmänä olivat kaikki meidän jäsenemme, joita on hiukan yli 510 000 tällä hetkellä, viestintäpäällikkö Lauri Hannus kertoo.
Kysely kertoo, että etätyö on vähentynyt selvästi pahimmista korona-ajoista. Vain kahdeksan prosenttia vastaajista ilmoitti, että työskentelee kokoaikaisesti etänä.
Jäseniltä kysyttiin erikseen, mikä on heidän rohkein valintansa työelämässä.
– Tämä ei ole kaikkein helpoin kysymys, mutta tähän saatiin lähes 8 000 avointa vastausta, Hannus sanoo.
Varma työpaikka ja hyvä palkka
Varma työpaikka, hyvä palkka ja muutkaan edut eivät aina riitä, jos työpaikan työkulttuuri on jopa sairastuttava.
"Irtisanouduin niin sanotusta varmasta työpaikasta ja hyvästä palkkatasosta ja pitkistä lomista huolimatta. Irtisanoutuminen oli pitkän työurani ensimmäinen. Työkulttuuri oli aivan ihmeellistä. Jos olisin jatkanut tilanteesta, olisin sairastunut, koska työyhteisö oli "niin sairas". Vaikka olen nyt hieman köyhempi, niin en tarvitse jännittää ja olla pahoinvoiva jo aamusta, ennen kuin työvuoro on alkanut. Lisäksi oireilin hyvin paljon ko. työsuhteessa. Nyt hymyilen ja olen rennompi", rohkean ratkaisun tehnyt kertoo.
Toinen sanoo, että raskaan työn ja vastuiden jättäminen oli fiksu päätös.
”Irtisanouduin raskaasta urheilutoimenjohtajan tehtävästä ja vastuista. Fiksuin päätös koskaan työelämässä oman ja läheisten jaksamisen kannalta. Päätökseen vaikuttivat ympäripyöreät päivät, hoidettavien asioiden määrä ja henkinen jaksaminen. Pääsin nykyiseen työpaikkaan ja säännölliseen rytmiin melkein heti. Edelleen saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta on tietty työaika ja selkeä työnkuva ja vapaus tehdä mielekästä työtä.”
”Johtaminen pimeältä keskiajalta”
Monen vastaajan rohkein valinta työelämässä liittyy siihen, että uskaltaa irtisanoutua ja jättää vanhan taakseen.
”Vaihdoin alaa. Aloin opiskelemaan työn ohella ja lopulta irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta 9 viikon sijaisuuden vuoksi, enkä ollut ehtinyt edes valmistua uuteen ammattiin. Ajattelin, että elämä kantaa, ja on oltava rohkea, jos haluaa muutosta. Päivääkään en ole asiaa katunut, ja lopulta työllistyin firmaan, minne menin kyseistä 9 viikon sijaisuutta tekemään”, yksi vastaaja kertoo.
Aikuisenakin voi vielä lähteä opiskelemaan, varsinkin, jos työ alkaa muodostua liian suureksi taakaksi.
Näin kertoo tällaiseen ratkaisuun päätynyt: ”Olen lähtenyt aikuisiällä opiskelemaan uutta alaa palettuani loppuun työpaikassa, jonka johtamiskulttuuri oli pimeältä keskiajalta. Irtisanouduin tuosta työstä lähes tyhjän päälle, mutta nyt minulla on mielekäs työ paikassa, jossa työntekijöitä arvostetaan.”
Toinen kertoo näin: ”Töihin meneminen ahdisti lähes päivittäin. Avoimen amk:n väylän kautta lähdin opiskelemaan uutta ammattia. Aikuiskoulutustuen avulla olen uskaltanut keskittyä opiskeluihin täysin. Nyt harjoitteluihin lähteminen ei ole ahdistanut ja erään ohjaajan ohjetta olen päättänyt noudattaa tästä lähtien aina. Se kuului näin: Sinun ei tarvitse työskennellä paikassa, jossa sinulla ei ole hyvä olla."
”Vaihdoin pysyvästä virasta”
Joillakin on takanaan pitkä työsuhde ja niin sanotusti varma työpaikka, mutta uutta kohti on lähdettävä, jos loppuun palaminen uhkaa.
”Vaihdoin aineenopettajan pysyvästä virasta noin 30 vuoden jälkeen hanketyöntekijäksi määräaikaisiin työsuhteisiin työvoimakoulutuksen kautta tänä vuonna. Syynä oli sekä psyykkinen että fyysinen loppuun palaminen opettajana. Olen itse asiassa vielä koulutuksen aikaisessa työpaikassa; nyt työsuhteessa. Ja työni jatkuu hankkeen päättymisen jälkeen samassa työpaikassa uudella projektilla.”
Pitkänkin työsuhteen jälkeen työntekijän ja työnantajan näkemykset voivat ajautua niin kauaksi toisistaan, että on tehtävä rohkea ratkaisu.
”Jäin pois 35 vuotta kestäneestä työsuhteesta. Ei ollut joustoa, pyysin vuorotteluvapaata, osa-aikatyötä, palkatonta vapaata, en saanut näistä mitään.”
”Muutimme Lappiin”
Rohkea ratkaisu voi olla muutto toiselle paikkakunnalle.
”Kun valmistuin teologisesta koulutuksestani, hain heti oman alani työpaikkaa. Sain sen. Muutimme Keski-Suomesta Lappiin, josta emme tunteneet ketään. En tiedä ketään toista samanikäistä naista, joka olisi tällaisessa tehtävässä. Stereotyyppisesti pastorit ovat 40–55-vuotiaita miehiä, joten kuulun vähemmistöön oman ammattini edustajissa.”
Jollekin rohkea valinta voi olla muutto toiseen maahan ja takaisin.
”Vaihdoin alaa 10 vuoden kirjanpitokokemuksen jälkeen 1988 it:hen ja samalla aloitin alan opinnot. 2003 sanoin itseni irti, annoin vuokrakämpän pois ja muutin Englantiin. 2008 palasin Suomeen. Löysin töitä ja aloitin ylemmän amk:n it-opinnot. 2016 aloitin yliopiston kyberturvallisuusmaisterin opinnot. Nyt onnellisesti täyspäiväisessä kyberturvatyössä maisterina.”
