Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lähi-itä | Kaaos yltyy eikä se tunnu kiinnostavan ketään, sanoo tutkija

Israelissa valtaan nousi laitaoikeistolainen hallitus, joka lietsoo eripuraa juutalaisväestön keskuudessa ja provosoi palestiinalaisia.

Tässä uutisotsikoita viikon sisältä:

Israelin joukot tappoivat yhdeksän palestiinalaista ratsiassa.

Gazan kaistaleelta ammuttiin raketteja Israelin puolelle. Israel vastasi ilmaiskujen sarjalla.

Synagogan edessä tapettiin seitsemän ihmistä. . Israelin poliisi ampui epäillyn, 21-vuotiaan palestiinalaismiehen. Miehen sukulaisia pidätettiin ja perheen talo määrättiin tuhottavaksi.

Israelin ja palestiinalaisten väliset väkivaltaisuudet kiihtyivät jo viime vuonna, joka oli yksi konfliktin verisimmistä 15 vuoteen.

Viime viikkoina jännitteet ovat kiristyneet entisestään, kun Israelissa valtaan nousi uusi oikeistohallitus. Hallituksessa istuu äärinationalistisia ja ääriuskonnollisia poliitikkoja.

Joulukuussa valtaan astunut hallitus on aiheuttanut eripuraa myös Israelin juutalaisväestön keskuudessa.

Tel Avivissa on nähty useamman viikon ajan yli sadantuhannen ihmisen mielenosoituksia uutta hallintoa vastaan.

Näin suuret ja näin pitkään jatkuneet mielenosoitukset ovat poikkeuksellisia, Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola sanoo.

Erityistä kiukkua juutalaisväestön keskuudessa aiheuttaa oikeistohallituksen pyrkimys kaventaa korkeimman oikeuden valtaoikeuksia.

Juusolan mukaan korkein oikeus on väitetysti ollut vasemmistoeliitin linnake, joka on erityisesti vaalinut ihmisoikeuskysymyksiä alueella.

Kriitikot pitävät hallituksen suunnitelmaa uhkana demokratialla. Toteutuessaan uudistus politisoi oikeuslaitoksen ja vahingoittaa sen riippumattomuutta.

Vaikutukset olisivat laajat, Juusola arvioi. Hallitus voisi muun muassa päättää, että eri etnisiä ryhmiä kohdellaan eri tavoin. Käytännössä se tarkoittaisi palestiinalaisten oikeuksien entistä voimakkaampaa rajoittamista. Myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rajaamisesta on jo puhuttu.

Monet Israelin juutalaiset pelkäävät, että ääriliikkeet saavat kokoonsa nähden liikaa valtaa uudessa hallituskoalitiossa.

Pääministeri Benjamin Netanjahun Likud-puolue on tukalassa tilanteessa, koska maltilliset puolueet eivät halua enää tehdä yhteistyötä Netanjahun rikossyytteiden takia.

Näin radikaalisiivellä on enemmän vipuvartta hallitusyhteistyössä.

Hallitus siis ajaa suurempia toimintavaltuuksia itselleen, ja yhtenä motiivina on pidetty pidetty sitä, että Netanjahu voisi näin kiertää häntä vastaan nostettuja rikossyytteitä.

Usealla nykyhallituksen jäsenellä on jo ennestään rikostuomioita.

Mielenosoitukset uutta hallintoa kohtaan liittyvät maan demokratian kehitykseen juutalaisen kuplan sisällä, uskonnon asemaan maassa ja ihmisten henkilökohtaiseen vapauteen, eivät niinkään konfliktiin palestiinalaisten kanssa, Juusola sanoo.

”Konflikti ei ole se jakava kysymys.”

Mielenosoittajat vastustivat uutta oikeisto hallitusta Tel Avivissa tammikuun lopulla. Kuva:  Corinna Kern / Reuters

Juusolan mukaan oikeistolaisen hallituksen nousua valtaan edesauttoi vihainen nuoriso, jota risoo epätasa-arvoinen yhteiskunta.

Israelissa äärioikeistoa ovat perinteisesti äänestäneet heikoimmassa asemassa olevat, jotka ovat löytäneet nationalismista tavan purkaa turhautumistaan.

Samalla maltillisempi vasemmisto, jolla on historiallisesti ollut vahva rooli Israelin juutalaisten keskuudessa, on jäänyt pikkuhiljaa marginaaliin.

Juusolan mukaan äärioikeiston nousun taustalla on tietysti myös kansainväliset trendit. Suunta, jota on nähty tapahtuvan ympäri maailmaa.

Benjamin Netanjahu Kuva:  Ludovic Marin / AFP

Oikeistohallituksella on jo ollut provosoivia kannanottoja palestiinalaisia kohtaan.

Joulukuun lopussa hallitus ilmoitti, että se sitoutuu laajentamaan juutalaissiirtokuntia miehitetyllä Länsirannalla.

Palestiinalaishallinnolle myönnettävää tukea leikattiin 40 miljoonalla ja hallinnon johtajien matkustuslupia rajoitettiin.

Oikeistohallituksen radikaalisiipi pitää päämäärinään Israelin armeijan voimankäytönsääntöjen höllentämistä ja Israelin hallinnan vahvistamista Jerusalemin pyhissä paikoissa.

Juusolan mukaan vaarana on, että ”ollaan matkalla kohti vakavampaa väkivaltaa ja kaaottisempaa tilannetta”.

Paljon riippuu siitä, miten paljon nykyhallitusta painostetaan maan sisältä ja ulkoa.

”Tämä konflikti on ollut jo hyvän aikaa menossa uuteen kiehumispisteeseen. Sitä voi olla vaikea estää. Sitä ei edes näytetä vakavasti pyrittävän estävän”, Juusola sanoo.

Tällä hän viittaa kansainvälisen yhteisön kykyyn ja haluun puuttua tilanteeseen.

Juusolan mukaan palestiinalaiset itse eivät ole olleet kauhuissaan Israelin uudesta hallituksesta. Heidän näkemyksen mukaan kaikki Israelin hallitukset ovat samanlaisia.

”Tämä voi olla heidän näkökulmasta hyväkin, että avoimesti näkyy, mitä israelilainen politiikka on, eikä sitä kätketä mihinkään”, Juusola sanoo.

Palestiinalaisten tilannetta vaikeuttaa myös heidän oman hallintonsa uskottavuuden puute.

87-vuotias Mahmud Abbas on palestiinalaishallinnon presidentti, joka on ollut vallassa jo lähes 20 vuotta.

Juusolan mukaan olennainen kysymys on, mitä tapahtuu hyvin sirpaleisille ja eriytyneille palestiinalaisalueille, kun Abbas siirtyy tehtävistään.

Israelin poliisi partioi Jabal Mukaberin alueella Jerusalemissa. Kuva:  Saeed Qaq / SOPA Images

Palestiinalaisten elinmahdollisuudet ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä jatkuvasti tukalammiksi. Samaan aikaan Israelin juutalaiset ovat hyötyneet nykyisestä status quo -tilanteesta. Alueella ei ole sotaa, mutta ei missään nimessä rauhaakaan.

Vaikeita päätöksiä alueen tulevaisuudesta ei ole tarvinnut tehdä, mikä olisi vaatinut kummaltakin osapuolelta jonkinlaista kompromissia.

Nyt kuudetta kertaa pääministerinä toimiva Benjamin Netanyahu on status quo -aseman mestari, Juusola sanoo.

Osa uuden hallituksen ministereistä ei kuitenkaan ole samoilla linjoilla.

Heistä yksi näkyvämmistä on kansallisesta turvallisuudesta vastaava ministeri Itamar Ben Gvir. Ben Gvirillä on tuomio palestiinalaisiin kohdistuvasta rasismista ja juutalaisen terroristijärjestön tukemisesta.

Itamar Ben Gvir Kuva:  Saeed Qaq / ZUMA

Vuoden alussa hän vieraili Jerusalemin kiistellyllä Temppelivuorella, jota pidettiin provokaationa palestiinalaisia kohtaan.

Torstaina Ben Gvir kertoi suunnitelmistaan lisätä resursseja aseenkantolupien myöntämiseen, jotta siviilit saisivat aseita suoraviivaisemmin, The Times of Israel -lehti kertoi.

YHDYSVALTAIN ulkoministeri Antony Blinken matkusti alkuviikosta sekä Jerusalemiin tapaamaan Benjamin Netanjahua että Ramallahiin Mahmud Abbasin luo.

Blinken toisti puheissaan Yhdysvaltojen toiveen kahden valtion mallista, jossa Israelin miehittämille palestiinalaisalueille muodostuisi oma palestiinalaisten valtio.

Juusolan mukaan kahden valtion malli tuskin enää on mahdollinen. Alue on jo niin sirpaleinen, että siitä on enää vaikea muodostaa kahta elinkelpoista valtiota.

”Tämä on pelkkää lännen retoriikkaa. Pakollista liturgiaa, jota Yhdysvallat ja EU käyttävät ilman, että tekevät sen eteen yhtään mitään”, Juusola sanoo.

Hän pitää alueen tulevaisuutta hyvin arvaamattomana.

”Tilanne ei ole kenenkään halussa, ja kansainvälinen yhteisö haluaisi vain unohtaa koko asian.”