Finland

Lännen Media: Suomesta puuhataan Aasian ja Euroopan tavaraliikenteen keskusta

Lännen Median mukaan hanketta puoltaa muun muassa se, että Euroopan maista Suomesta on maantieteellisesti lyhin matka Aasiaan.

Kontteja puretaan laivasta satamassa Kotkan Mussalossa.

Kontteja puretaan laivasta satamassa Kotkan Mussalossa.Sakari Saksa / Yle

Etelä-Suomesta puuhataan uutta tavaroiden kauttakulkupistettä Aasian ja Euroopan välille, kirjoittaa Lännen Media.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan lännen ja idän välisen kaupan tavarakuljetuksen tehostamista koskeva esiselvitys on valmistunut kesän lopulla.

Suomi olisi hyvä maa lento-, juna-, maantie- ja laivaliikenteen keskittymälle, sillä Euroopan maista Suomesta on maantieteellisesti lyhin matka Aasiaan.

Trafista kerrotaan Lännen Medialle, että asiasta on jo käyty Kiinan kanssa keskusteluja.

Julkiselta sektorilta hankkeessa ovat mukana liikenne- ja viestintäministeriö, Trafi, Liikennevirasto, Ilmatieteen laitos, Viestintävirasto, Suomen kasvukäytävä, Pohjoinen Kasvuvyöhyke, Etelä-Karjalan liitto ja Tulli sekä kaupungeista Tampere, Vantaa ja Turku. Yrityksistä hankkeessa mukana ovat Vediafi, VTT, Nokia, Infotripla, Dynniq, Indagon ja YTL.

Football news:

Manchester City intends to sign Lautaro, alaba and Coulibaly after the cancellation of the ban on European competitions
Griezmann suffered the first muscle injury of his career. Earlier, Barca players were dissatisfied with the medical staff
Barcelona will lose 100 million euros due to the coronavirus. The club expected to make 200 million euros in profit
Police have opened a case against Ronaldo's 10-year-old son. He was self-driving a jet ski (The Sun)
Lampard on the cancellation of city's ban: I Never hoped that an extra team would get into the Champions League
Thibaut Courtois: to take the title, you have to suffer. It is not easy to win every match
Antonio Conte: I will not hesitate before leaving if Inter are not happy with what I am doing