Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lauri Markkanen kentän kunkku – pussitti komeat pisteet

Markkasen pelitilanteissa tekemistä yrityksistä koriin upposi kaksi kolmesta.

Lauri Markkasen Utah Jazz kärsi koripalloliiga NBA:ssa viidennen perättäisen tappionsa. Utah hävisi kotikentällään Markkasen entiselle seuralle Chicago Bullsille, joka veti pidemmän korren pistein 114–107.

Ottelun ensimmäinen puolisko meni pääosin Utahin pienoisessa hallinnassa johdon käytyä parhaimmillaan 11 pisteessä. Kolmannen neljänneksen lopulla Chicago nappasi johtopaikan, joka säilyi ottelun loppuun asti.

Ennen ottelua Markkasen pelikunto oli kysymysmerkki, sillä Jazz kertoi ennen ottelua Twitter-tilillään Markkasen kärsineen oikeaan polveen tulleesta ruhjevammasta.

Lopulta kentälle päätynyt suomalainen oli ottelun tehokkain pelaaja 32 pisteellä, mikä sivusi hänen toiseksi parasta pistemääräänsä tältä kaudelta. Yhdeksästä levypallosta seitsemän tuli puolustuspäässä, ja koriin johtaneita syöttöjä Markkanen antoi yhden.

Edellisissä neljässä ottelussa Markkasen osumatarkkuus oli alle miehen kauden keskiarvon, mutta nyt suomalaisen pelitilanteissa tekemistä heitoista kaksi kolmesta upposi. Yhdestätoista kolmosyrityksestä koriin suhahti seitsemän.

– Tuntuuhan se ihan hyvältä, että menee välillä pallo koriinkin, mutta ei se oikein auta, jos ei voiteta. Pitää tehdä muita asioita samalla paremmin ja pysyä aggressiivisena, Markkanen kommentoi lehdistötilaisuudessa pelin jälkeen.

Markkasen pisteistä 24 syntyi ottelun ensimmäisellä puoliskolla, mikä on suomalaisen henkilökohtainen ennätyspistemäärä yhdellä ottelun puolikkaalla.

Chicagon tehokkain pelaaja oli DeMar DeRozan 26 pisteellä.

Tällä kaudella 23 ottelua pelannut Utah on voittanut peleistään 12. Alkukaudesta Jazz pyöri länsilohkon kärkikaartissa, mutta on pudonnut viimeisimpien tappioiden myötä lohkon keskikaartiin.

Ottelu Chicagoa vastaan oli ensimmäinen Utahin kuuden kotiottelun putkesta.