Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lukijan mielipide | Ennallistamis­keskustelu halveksii menneiden sukupolvien työtä

Mielipide|Lukijan mielipide

Nyt ne sukupolvet, jotka eivät tiedä todella raskaasta työstä mitään, haluavat ennallistaa suopellot, tukkia ojat ja antaa peltojen rämettyä.

Pellon kyntöä vuonna 1947. Kuva:  Sanoman arkisto

Olen uudisraivaajaperheestä. Isäni, sotainvalidi, ja äitini ostivat niin kutsutun pika-asutustilan valtiolta. Valtio lunasti suurmaanomistajilta maita ja myi ne sitten sotainvalideille, veteraaneille ja Karjalan siirtolaisille. Maanomistajathan eivät tietenkään antaneet kangasmaitaan vaan ne olivat yleensä suomaita, niin kuin vanhempienikin maat. Ajatus kait oli, että kun kaataa puut ja myy ne, niin niillä rahoilla pystyy maksamaan valtiolle maan hinnan. Ainakin vanhempieni ostamalta maalta oli puut kaadettu 14 hehtaarin alueelta, eikä koskaan selvinnyt, kuka laittoi rahat taskuunsa.

Vanhempani ojittivat ja raivasivat 12 hehtaarin suopeltoa 1940-luvun välinein: kuokan, rautakangen ja hevosen avulla. Muistan lapsuudestani ne valtavat kantokasat ja talkoolaiset. Oli proteesin kanssa liikkuvia, niin kuin isäni, oli yksikätisiä. Jollakin oli tekosilmä, joku oli menettänyt kuulonsa. Työmäärä oli valtava, mutta he tekivät sitä ilolla. ”Perkas, hoiti ahkerasti maataan, mutta Jumalalta kasvun toivoi.” Tuloksena olivat kauniit, tasaiset, hyvin kasvavat pellot, joita käyn edelleen ihailemassa.

Nyt sukupolvet, jotka eivät tiedä todella raskaasta työstä mitään, haluavat ennallistaa nämä suopellot, tukkia ojat ja antaa peltojen rämettyä. Voiko enää pahemmin halveksia edellisten sukupolvien työtä?

Luontoa ja eläimiä kunnioitettiin ja suojeltiin.

Talkoo- ja auttamishenki toimi myös metsän raivauksessa. Kirkonkylän sotalesket ja pienituloiset kävivät raivaamassa metsää ja saivat näin polttopuunsa. Joskus he työnsivät niitä käsikärryjen kanssa, joskus pinosivat kasoihin ja isä vei ne hevospelillä heille pihaan. Luontoa ja eläimiä kunnioitettiin ja suojeltiin joka tavalla, koska siitä se ruoka saatiin. Syksyisin kurkiparvi laskeutui kaurapeltoon. ”Tarvii ne linnutkin ruokaa, kyllä siitä riittää meillekin”, oli vanhempieni lausahdus. Saatiin hiljaa ihailla kurkia, mutta ei hätyytellä. Yhtään roskaa ei luontoon jätetty, koska niistä olisi saattanut olla vaaraa metsäneläimille. Aina kun mentiin navettaan tai talliin, eläimiä tervehdittiin, eikä niitä saanut häiritä niitten lepoaikana.

Kiitokseni ja kunnioitukseni sille uudisraivaajasukupolvelle, joka aloitti maamme vaurastumisen. Kiitokset vanhemmilleni siitä, että sain oppia kaikkea mahdollista heidän mukanaan niin metsässä, pellolla, navetassa kuin tuvassakin. Se ei ollut lapsityövoiman käyttöä vaan käytännön oppia omien voimien ja ymmärryksen mukaan.

Hilkka Kiiskinen

82 vuotta, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.