Finland

Lukijan mielipide | Keskuspuistoon tarvittaisiin kipeästi uusia isompia roskiksia

Nykyiset astiat ovat pieniä ja niitä on liian harvassa.

Koronapandemian aikana Keskuspuiston kävijämäärät ovat lisääntyneet huomattavasti. Puiston kulkureiteillä on ajoittain jopa ennennäkemätöntä ruuhkaa. Mukavaa, että helsinkiläiset ovat löytäneet puiston, ja toivottavasti he myös oppivat arvostamaan sen monimuotoisia luontoarvoja.

Mitalin kääntöpuolena on ollut puiston roskaantuminen. Roskien kerääminen ei ikävä kyllä näytä kuuluvan kenellekään, ei edes kaupungille. Toki Stara on kiitettävästi noutanut keräämiämme isompia jätekasoja ilmoittamistamme paikoista.

Monivuotisina puiston käyttäjinä ja roskien kerääjinä haluamme puistoon mahdollisimman pikaisesti lisää isompia roska-astioita. Nykyiset roskikset ovat pieniä pönttöjä, ja niitä on aivan liian harvassa – välimatka astioiden välillä voi olla lähes kilometri. Isommat ja tiheämpään sijoitetut roska-astiat vähentäisivät varmasti roskien maahan heittämistä. Kovin iso kuluerä tämä ei kaupungille olisi, tarvitaan vain tahtoa ja pikainen päätös asiasta.

Toivon myös, että puiston käyttäjätkin ryhdistäytyisivät. Kunnioitetaan luontoa eikä heitellä sinne roskia.

Tarja Kataja

Kivihaka, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude