Finland

Media | Kansan Uutisten johtoon valittu Jussi Virkkunen on jo toisen polven päätoimittaja – kaikki muuttui kuuden vuoden takaisesta ”nolla­sopimuksesta”

Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka irtisanoutui raskaiden yt-neuvottelujen jälkeen ja jatkaa tietokirjailijana.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Jussi Virkkunen on nimitetty Kansan Uutisten päätoimittajaksi ja lehteä kustantavan Kansan Uutiset Oy:n toimitusjohtajaksi.­

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset on valinnut uudeksi päätoimittaja-toimitusjohtajakseen 41-vuotiaan Jussi Virkkusen.

Hän seuraa tehtävässään Sirpa Puhakkaa, joka veti viime vuonna läpi raskaat yt-neuvottelut, irtisanoutui vuoden alussa ja jää tietokirjailijaksi.

Paljon on siis ehtinyt tapahtua kuudessa vuodessa. Vielä vuonna 2015 Journalisti-lehti käytti Virkkusta esimerkkinä siitä, miten huonosti nuorehkoja toimittajia kohdellaan ”nollasopimuksin”.

Canterburyn yliopistossa kansainvälistä politiikkaa opiskellut Virkkunen työskenteli vuodet 2012–2015 MTV:n uutistoimituksessa vuokratyöfirma Nouhau Professionalsin kautta, joten työantaja saattoi katkaista työt ilman irtisanomisia ja yt-neuvotteluja, kuten myös tapahtui.

Virkkunen puhui tuolloin nollasopimusten ”löyhästä hirrestä”.

”En syytä Maikkaria mistään. Päädyin vähän myöhemmin Yleisradioon ja siellä asiat alkoivat rullaamaan tosi hyvin”, Virkkunen muistelee HS:n puhelinhaastattelussa.

Kansan Uutisiin hän siirtyi, kun Yleisradion määräaikaisuuden sijasta tarjolla oli politiikan toimittajan vakituinen työpaikka.

Kansan Uutiset ilmoittaa missiokseen ”vasemmistolaisten arvojen edistämisen”. Onko vasemmistoliitto poliittinen kotisi?

”Kai se jotain kertoo, että hain nyt tämän lehden johtoon. Mutta me teemme journalismia, jossa voidaan suhtautua puolueen asioihin myös kriittisesti.”

Virkkunen nousi suoraan poliittisen toimittajan pestistä päätoimittaja-toimitusjohtajaksi. Kansan Uutisten hallitukseen hänet nimettiin jo viime vuonna.

”Esimieskokemusta ei juuri ole, mutta meillä on äärimmäisen kokenut ja pitkälti itseohjautuva toimitus.”

Mitä muutoksia lupasit valitsijoillesi?

”Monet poliittiset lehdet ovat olleet vaikeuksissa, joten muutoksia tarvitaan. Tällä hetkellä Kansan Uutisten tilanne on saatu vakautumaan, mistä suuri kiitos edeltäjälleni Sirpa Puhakalle. Nyt pitää miettiä, mitä uutta voidaan tehdä ja mitä uusia ilmaisumuotoja voidaan kehittää äärimmäisen niukalla budjetilla.”

Kansan Uutisten toimituksessa on hänen lisäkseen toimituspäällikkö ja kuusi toimittajaa, kun vielä vuosi sitten heitä oli yhdeksän. Printtilehden levikki on noin 30 000 kappaletta ja verkkosivuilla käy Virkkusen mukaan 300 000 vierailijaa kuukaudessa.

Jos ”päätoimittaja Virkkunen” tuntuu tutulta termiltä jo ennen tätä nimitystä, se johtuu suomalaisen journalismin lähihistoriasta. Hänen isänsä on Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana vuodet 1991–2010 toiminut Janne Virkkunen.

”Faijalta opin, että vain laadulla pärjää. Pikavoitoilla ei lukijoita pystytä sitouttamaan.”

Se koskee uuden päätoimittajan mukaan myös Kansan Uutisia.

”Lehdellä on kunniakas historia. Olen todella otettu, että minut valittiin tällaiseen tehtävään. Seuraavaksi täytyy pitää huolta, että myös tulevaisuutemme on hieno.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Neymar: I owe Mbappe the adaptation in France and the joy of being here
Joao Felix was injured again. He will miss 10 days
The Bundesliga said goodbye to Monday's matches with Hoffenheim and Bayer zeros. Their cancellation was sought by fans
Mino Raiola: Borussia do not want to sell Holand in the summer. I respect this position, but this does not mean that I agree with it
Alexander Golovin: I enjoy giving such programs. This is my job
West Brom have scored 8 goals in their last 2 matches. For the previous 10 games, only 6 goals were scored
VAR did not count West Brom's goal for offside. Although the author of the goal was probably in the right position