Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Metron kuljettaja näki möykyn radalla – liikenne pysäytettiin

Laiturin lipan alta löytyi turvatila.

Metroliikenne oli jonkin aikaa pysähdyksissä. Kuva:  M. Partanen / Länsimetro

Metroliikenne piti iltapäivällä pysäyttää Espoossa Kaitaan metroasemalla radalla olleen ”möykyn” takia.

– Kaveri oli horjahtanut tuntemattomasta syystä metrolaiturilta ja tipahtanut kiskojen puolelle, Espoonlahden paloasemalta kerrotaan.

Kaveri pääsi metrolaiturin lipan alle turvaan eikä jäänyt lähestyvän junan alle.

– Kuljettaja oli huomannut, että siinä oli ollut jokin möykky laiturin kohdalla, radan alla.

Kuljettaja pyysi tarkistamaan kameroista, onko radalle joku pudonnut. Kameroista näkyi, että laiturin alla oli joku.

Kaverin saaminen takaisin laiturille oli oma operaationsa. Kuljettaja oli pysäyttänyt junan laiturin kohdalle ja sulkenut kaverin tuloreitin.

Laiturin ja junan väliin jää noin 15 sentin turvatila.

–Kaveria ei saatu suoraan pois lipan alta. Hänet piti kaivaa junan alta toiselle puolelle kiskoa.

Junaa ei voinut pelastusoperaation aikana liikuttaa. Pelastusyksikkö teki radan jännitteettömäksi, jotta rata-alueella on turvallista työskennellä. Kaveri saatiin viimein laiturille.

Metroliikenne oli jonkin aikaa pysähdyksissä.