Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

MLL:n lasten­hoitoavun lakkautusuhka sai puhelimet soimaan: ”Yhteydenottoja hätääntyneiltä perheiltä”

– Meille tulee todella paljon yhteydenottoja hätääntyneiltä perheiltä, kertoo MLL Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Pia Metsähuone.

Yhteydenotot alkoivat, kun MLL tiedotti asiakkailleen, että sen tilapäinen lastenhoitoapu saattaa päättyä Helsingissä vuoden lopussa. Helsingin kaupunki päättää maanantaina esityksestä, jonka mukaan avustusta lastenhoitoavun rahoittamiseen ei enää ensi vuodelle myönnettäisi. Ilman kaupungin apua toimintaa ei järjestön mukaan voida pyörittää.

MLL:n mukaan palvelua on käyttänyt tänä vuonna reilusti yli 600 perhettä.

– Lastenhoitoapua käyttävät perheet, joilla ei ole tukiverkostoa auttamassa. Jos tukiverkostoa ei ole, täytyy apu saada muualta. Kaikki tarvitsevat lastenhoitoapua joskus, Metsähuone sanoo.

Arjen apu

Tilapäisen lastenhoitoavun turvin esimerkiksi käydään töissä ja opiskellaan.

– Jos työpäivä venyy pitkäksi, MLL-hoitaja voi olla auttamassa, tai jos vanhempi opiskelee iltaisin työn ohella, mahdollistaa hoitoapu opintojen suorittamisen, hän kuvailee.

Metsähuone kertoo yhteyttä ottaneesta yksinhuoltajasta, jonka arki pyörii MLL-hoitajan avulla.

– Mitä hän voi nyt tehdä, kun ei ole toista vanhempaa tai tukiverkostoa apuna?

Turvallista hoitoa

Metsähuone huomauttaa, että harvalla MLL-hoitajaa käyttävällä perheellä on taloudellista mahdollisuutta ostaa hoitoa yrityksen kautta. Itse hoitajan etsiminen kaupan ilmoitustaululta tai sosiaalisesta mediasta taas tulee riskien kera.

– Meidän hoitajamme saavat koulutuksen ja heidät on kaikki haastateltu. Lisäksi hoitajille on säännöllisiä työnohjauksia ja jatkokoulutuksia, Metsähuone sanoo.

Tällä MLL pitää yllä hoitoavun laatua ja turvallisuutta.

– Jos yrittää itse saada jonkun avuksi, nämä kaikki elementit puuttuvat.

Valmistelu hakemusten perusteella

Metsähuone kummastelee, ettei kaupungin avustusesityksestä ole keskusteltu MLL:n kanssa etukäteen lainkaan. Tilapäinen lastenhoitoapu on ollut Helsingissä tarjolla jo vuosikymmeniä.

– Minusta olisi ihan hyvää hallintoa käydä etukäteen keskustelua, jos näin tärkeä ja iso toiminto ollaan lopettamassa kokonaan.

Helsingin kaupungin osallisuus- ja neuvontayksikön päällikkö Johanna Seppälä huomauttaa, ettei esityksistä valmisteluvaiheessa keskustella avustusta hakeneiden kanssa

– Helsingin kaupunki ei ole koskaan tehnyt tällaista, että jotenkin etukäteen käytäisiin asiaa läpi jokaisen 200 avustusta hakeneen kanssa.

Seppälä kertoo valmistustyön perustuvan avustushakemuksiin.

Hän sanoo tämänkertaisen prosessin taustalla olevan valtakunnallinen sote- ja pelastustoimen uudistus, jonka myötä kaupungin budjettiprosessi on jakautunut kahteen osaan: kunta-Helsinkiin ja valtiorahoitteisiin sotepe-palveluihin.

– Avustuksiin liittyen olemme joutuneet jakamaan avustusrahat kahtia, ja tämä on nyt sitä perkaamista, mitkä asiat kuuluvat sotepe-puolelle ja mitkä kunta-Helsinki-puolelle. Se on ollut iso uudistus, Seppälä sanoo.

Hän huomauttaa avustusten olevan aina harkinnanvaraisia ja perustuvan käytettävissä olevaan määrärahaan, jonka valtuusto vahvistaa talousarvion yhteydessä.

Eikö tajuta?

MLL:n Pia Metsähuone pohtii, tuleeko lapsiperheiden hätä ja huoli päättäjille yllätyksenä.

– Eikö kaupunki ole tajunnut, kuinka tärkeää tämä on?

Metsähuone kuvailee palvelua ”lapsiperheiden elämän peruspilariksi”.

– Yksi perhe kuvasi, että vaikka he käyttävät palvelua vain pari kertaa vuodessa, auttaa jo sekin jaksamaan kun tietää apua olevan saatavilla, jos sitä tarvitsee.

Yhteyttä ottaneet olevat kysyneet, kenen puoleen he jatkossa kääntyvät avuntarpeessa.

– Siihen minulla ei ole antaa vastausta, Metsähuone sanoo.

Ensi vuoden avustusehdotuksia käsitellään Helsingin kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaostossa maanantaina.