Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Näin Annika Saarikko perustelee keskustan irtiottoa – ”Asia on tärkeä”

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko avasi ensimmäistä kertaa hieman syvällisemmin syitä siihen, miksi puolue äänesti luonnonsuojelulain valiokuntakäsittelyssä opposition rintamassa ja aiemmin sovittua hallituksen muotoilua vastaan.

Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) syysseminaarin paneelissa esiintynyt Saarikko tähdensi, että keskusta halusi pitää kiinni omistusoikeudesta.

”Luonnonsuojelu paranee ja olemme tätä (lakia) koko ajan kannattaneet. Niin ikään koko ajan, kun siitä on hallituksessa neuvoteltu, on ollut ilmeistä, että meidän mielestämme luonnonsuojelunkin yhteydessä omaisuuden suojasta ja reilusta korvauksesta maa- ja metsänomistajille pitää huolehtia”, Saarikko sanoi.

Hänen mukaansa keskusta on esittänyt matkan varrella huolensa omaisuuden suojasta, mikä tulee esiin Saarikon mukaan valtioneuvoston lausumassa ja näkyvämmin eduskuntakäsittelyssä.

Kyse on siitä, että luonnonsuojelulain kaksi – lopulta hylätyksi tullutta – pykälää olisi keskustan ja opposition mielestä avannut lavean ja ennakoimattoman suojelumahdollisuuden. Lakiin jäi näiden pykälien sijaan tarkemmin määriteltyjä kohteita, jotka pitää suojella ja joita ainakin keskustan mielestä voi paremmin ennakoida ja joista ei synny tulkintariitaa.

”On hienoa, että eduskunnassa on enemmistö omaisuuden suojan puolesta. Valitettavaa on, ettei tähän löytynyt yhteisymmärrystä hallituspuolueiden kesken, mutta asia on merkittävä, se on osa perusoikeuksiamme. Se ei vähennä luonnonsuojelun arvoa, vaan minun väitteeni on tämä: kun me huolehdimme vastuullisesti omaisuuden suojasta, se lisää välttämättömän luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä ja sitoutumista siihen. Itse asia on tärkeä ja luonnonsuojelulaki etenee”, Saarikko sanoi.

EK:n paneeliin osallistuivat Saarikon lisäksi kokoomuksen Petteri Orpo, vasemmistoliiton Li Andersson, SDP:n Niina Malm, perussuomalaisten Riikka Purra ja vihreiden Atte Harjanne.

Saarikon hallituskumppanit Andersson, Malm ja Harjanne arvostelivat keskustan käännöstä. Anderssonin mukaan on päivänselvää, että keskusta teki manööverinsä vain heikon kannatuksensa vuoksi. Malm ihmetteli, että luonnonsuojelulakia on tehty kolme vuotta ja nyt loppusuoralla tapahtuu erikoinen käänne.

Luonnonsuojelulaki on vihreille erityisen tärkeä. Lakia on valmistellut ympäristöministeri Maria Ohisalo. Harjanteen mukaan hallituksen johdon on käytävä keskustelut, eikä sitä ennen mikään etene, mukaan lukien päätös maatalouden lisätuesta. Harjanne sanoi, että luottamus keskustaan on mennyt.

”Politiikassa tärkein pääoma on luottamus. Se on aika paljon nopeampi menettää, kun rakentaa. Ja varmaan ymmärrät (Saarikko), mitä sille on tapahtunut tällä viikolla. Sen jälkeen on aivan luontevaa, että juuri nyt ei etene oikein mikään, ennen kuin meillä on selvä käsitys, voidaan teihin luottaa”, Harjanne sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo peräänkuulutti Sanna Marinin vastuuta pääministerinä, kun hallitus riitelee julkisesti jatkuvasti ja omia esityksiä kaatuu eduskunnassa. Hänen mukaansa Marin on ulkoistanut itsensä hallituksen riitelystä.