Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Näin suomalaiskaupungit varautuvat turvallisuusuhkiin – kaikessa hiljaisuudessa on punottu suunnitelma jopa kauppasaarron varalta

Ylen kyselyssä selvisi, että kaupungit varautuvat uusiin turvallisuuskriiseihin monella tavalla. Kaikesta ei voi kuitenkaan tarkkoja tietoja kertoa.

Kaupinojan vedenpuhdistamo.
Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokela kertoo, miten vesilaitokset ovat varautuneet poikkeustilanteisiin jo ennakolta. Video: toimittaja Juha Kokkala, kuvaaja Jani Aarnio / Yle

Suomalaiset kaupungit ovat varautuneet jo monella tavalla uusiin turvallisuusuhkiin. Nord Stream -kaasuputkien räjähdyksien jälkeen turvatoimia tarkistetaan monissa kriittissä paikoissa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kehotti torstaina kuntia tehostamaan kriittisen infran varautumista. Kriittisellä infralla tarkoitetaan esimerkiksi sähköverkkoa ja vedenjakelua.

Turku varautunut lähes kaikkeen, kauppasaartoonkin

Turussa sähköverkkoyhtiö Turku Energia uskoo valtiovarainministerin vetoomuksen infrastruktuurin suojauksesta tulevan hyvään aikaan. Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen painottaa, että varautumista pitää verkkoyhtiöissä tehdä aina.

– Tiedämme, että energiainfrastruktuuri on äärimmäisen arka. Olemme varautuneet mahdollisiin häiriöihin monenlaisin toimenpitein.

Turku Energian toimitusjohtajan Timo Honkasen mukaan yhtiö on varautunut lähes kaikkeen. Kuva: Arttu Kuivanen / Yle

Honkanen muistuttaa, että Turku Energialla oli myös pandemiaa varten tehty varautumissuunnitelma jo ennen kuin koronapandemia alkoi maailmalla.

– Me olemme varautuneet omasta mielestäni lähes kaikkeen, kauppasaartoonkin. Meillä on henkilökunta koulutettu poikkeustilanteisiin ja olemme varanneet osan henkilökunnasta kaikissa tilanteissa käyttöömme.

Tampereella varavoimaa ja lääkintävarastoja

Myös Tampereella on lisätty varautumista ja viranomaisyhteistyötä ihan viime aikoina.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on tuplatsekattu, että varavoima varmasti riittää leikkauksiin ja tehohoitoon ja muuhun kriittiseen hoitoon mahdollisen sähkökatkoksen ajan.

Sairaanhoitopiirin johtaja Juhani Sand sanoo, että sairaanhoitopiiri on pitkään varautunut mahdollisiin kyberhyökkäyksiin ja parantanut tietoturvaa. Myös lääkintämateriaalien omavaraisuutta on parannettu.

– Materiaalivarastojen riittävyyttä on kasvatettu, että pärjäämme jonkin aikaa, vaikka logistiikkaketjuihin tulisi katkoksia.

Vesilaitokset ovat varautuneet häiriöihin, Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokela sanoo. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokela kertoo, että arjessakin talousveden pitää olla puhdasta ja jätehuollon toimia. Pääperiaate on selvä:

– Ei laiteta kaikkia munia samaan koriin.

Vesilaitokset ottavat vettä eri vesistöistä, ja ne voivat korvata toisiaan. Esimerkiksi Tampereella pohjavedenottamot on sijoitettu useisiin eri paikkoihin. Vesijohdoissa puolestaan on rengasrakenne, joka sallii johtojen rikkoutumisen.

Lisäksi vesilaitoksilla on vartiointia ja kameravalvontaa, joista ei kerrota tarkemmin julkisuuteen.

Tampereen kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula kertoo, että infran valvontaa ja suojelua on tehostettu.

– Mitään erityistä uhkaa ei ole ollut, mutta pyrimme ennakoimaan. Varautumisessa ja valmiudessa on paljon asioita, joista ei voi tarkkaan kertoa. Olemme valppaana tilanteen vaatimalla tavalla.

Tampereen kaupunki säästää sähköä ja on tehnyt suunnitelmat sähkökatkosten varalle. Eri yksiköt ovat varautuneet paitsi kahden tunnin kiertäviin sähkökatkoksiin myös pitkiin aikoihin ilman sähköä. Kriittisissä toiminnoissa, kuten sairaaloissa, on varavoimaa käytössä. Kotihoidossa on paljon vanhuksia ja kaupunki on käynyt läpi sitä, miten kotona olevat hoitolaitteiden akut kestävät. Lisäksi sähköverkon kanssa on pohdittu, mitä kriittisiä kohteita jää mahdollisten sähkökatkosten ulkopuolelle. Tamperelaisille asukkaille suunnitellaan viestintäpakettia, miten sähkökatkoksiin voi varautua.

Kriittistä infraa ovat myös vesihuolto, jätehuolto ja kaupungin ruuasta vastaava yhtiö.

Lue lisää: Olkiluodon turvallisuus on kunnossa, vakuuttaa TVO:n turvallisuusjohtaja: “Meillä on massiiviset järjestelyt turvatoiminnan osalta”

Helsinki miettii, miten tukea ja tiedottaa kuntalaisia

Myös Helsingissä on aloitettu varautuminen mahdollisiin sähkökatkoihin. Helsingin kaupungin valmiuspäällikkö Minna Liimatainen kertoo, että kaupungilla on yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

– Varautuminen on kunnille lakisääteinen tehtävä. Meidän tehtävä on mahdollistaa, se, että jos toimintaympäristö muuttuu, meillä on edelleen mahdollisuus tarjota lakisääteisiä toimintoja.

Tällä hetkellä Helsingissä valmistautuminen tarkoittaa lähinnä sähkökatkosten vaikutusten arviointia kaupungin palveluihin ja toimintoihin.

Helsingin kaupunki on tällä viikolla harjoitellut varautumista vakaviin sähkökatkosten ongelmiin. Sama harjoitus on ollut ympäri Suomen viime aikoina.

Liimataisen mukaan heidän tarkasteluissaan tärkeimpinä ovat sosiaali- ja terveysala sekä joukkoliikenne. Kriittisissä kohteissa, kuten sairaaloissa, sähkönsaanti pyritään turvaamaan aina viimeiseen asti muun muassa varavoimalla.

Liimatainen sanoo, että Helsingin kaupunki pyrkii tällä hetkellä lisäämään tietouttaan siinä, miten he voivat tukea kuntalaisiaan mahdollisissa sähkökatkoissa.

Sairaaloiden sähkönsaanti pyritään turvaamaan aina viimeiseen asti. Arkistokuvassa Meilahden sairaala-aluetta Helsingissä vuodelta 2020. Kuva: Silja Viitala / Yle

Yhteistyö sähkönjakeluverkon kanssa on tärkeää.

– Me joko saadaan sähköä, tai ei saada. Me voimme vain ennakoivasti suunnitella sähkön jakelijan kanssa, että onko meillä kriittisiä kohteita, joista ei katkaista sähköä tietyissä tilanteissa ollenkaan, Liimatainen sanoo.

Hän kertoo, että kaupunki on hankkinut myös tietoa sähköä jakelevilta tahoilta, onko heillä ennakkoon tietoa tulevista sähkökatkoksista.

– On esimerkiksi mietittävä, pystymmekö ennakoitavasti kertomaan kuntalaisille, että nyt heidän pitää säästää sähköä tietyllä alueella, Liimatainen konkretisoi.

Vuoropuhelu on tällä hetkellä Liimataisen mukaan kaupungin ja sähkönjakelijan kanssa hyvä.

– Jos sähkön säästötoimet eivät ole olleet riittäviä, sitten sähkönjakeluverkko ryhtyy säätelemään sähkön saantia ja sitten tulee lyhytkestoisia sähkökatkoksia alueellisesti.

Lue lisää: Saarikon mukaan kaasua Suomeen tuovan kaasuputken turvatoimia on tehostettu Nord Stream -vuotojen vuoksi

Kajaanissa valmiusharjoitusten opit viety suunnitelmiin

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen sanoo, että kaupungin varautumissuunnitelmaa on terävoitetty jo vuosien ajan.

– Jos tulee jotain yllättävää lisää, niin painopisteitä pitää silloin muuttaa. Puhutaan vaikka terrorismin uhasta.

Kajaanissa on ollut vuosien saatossa isoja ja pienempiä valmiusharjoituksia esimerkiksi lentoasemalla, kaupungin keskustan alueella ja kouluilla. Niistä saadut opit on siirretty varautumissuunnitelmiin. Kaikki varautuminen tapahtuu yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Nyt Kajaanissa mietitään sitä, kuinka sähkö riittää.

Tolonen korostaa varautumisen olevan ennakointia ja ennaltaehkäisyä. Varautumissuunnitelmaa on saatujen kokemusten perusteella päivitetty ja yhdenmukaistettu.

Johtoryhmä kokoontuu kahden viikon välein, ja erilaisia riskejä kartoitetaan jatkuvasti.

– Niitä ovat esimerkiksi taloudelliset, henkilöstöön liittyvät tai toiminnalliset riskit. Että kaikki tietävät mitä tulee tehdä.

Lue lisää: Pohjolan Voima ja Kemijoki Oy kyberuhkista: Kaikkeen pyritään varautumaan, odottamattomaankin

Kuopiossa päivystetään sähköpulan varalta

Kuopion Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Kari Väänänen pitää ensi talven sähköpulaa täysin mahdollisena, koska Suomi on tällä hetkellä alijäämäinen oman tuotantonsa suhteen.

– Periaate on, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta kaikista tärkeimmissä kohteissa yritetään pitää sähköstä kiinni, ja muille alueille kohdennetaan katkoja.

Väänäsen mukaan Kuopion Sähköverkko Oy:ssa nostetaan vielä varautumistasoa sähköpulan varalta.

– Se pitää sisällään monenlaisia toimia, mutta ne ovat meidän yrityksen sisäisiä.

Kuopion Sähköverkko oy:n toimitusjohtaja Kari Väänänen pitää sähköpulaa mahdollisena. Arkistokuva Kuopiosta Haapaniemen voimalaitokselta. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Yhtiössä on varauduttu myös sähkökatkoksiin.

– Meillä on 24 tunnin varallaolo ja päivystys koko ajan, jossa sitten ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin.

Väänänen kertoo, että kuluttajat voivat myös itse varautua sähkönsäästötoimenpiteillä ja näin onkin jo tehty.

Jos sähköpulatilanteessa tarvitaan sähkön säästötoimia, ne ovat Väänäsen mukaan lyhytaikaisia katkoja.

– Kaikki työ sen eteen, että tämä tilanne vältettäisiin, on tehty. Oletettavasti sähkön hintakin sähköpulassa nousee niin korkealle, että ehkä sekin osaltaan rajoittaa huippukulutusta.

Oulussa luodaan tilannekuvaa

Oulussa on noin kuukausi sitten perustettu tilannekuvatyöryhmä, joka keskittyy energiaan ja sähköön. Toimikunta kokoontuu kahden viikon välein ja tarvittaessa useammin, ja se seuraa Euroopan ja Suomen tilannetta, riskienhallintapäällikkö Kari Broström kertoo.

– Varaudumme siihen, että sähköpulatilanteita saattaisi tulla pakkasen aikaan.

Poikkeustilanteisiin varautuminen ei pääty koskaan, sanoo Oulun kaupungin riskienhallintapäällikkö Kari Broström. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Poikkeustilanteisiin täytyy varautua kaupungeissa muun muassa lämmön, veden, sähkön mutta myös digitaalisten palveluiden saatavuudessa.

– Suunnitelmia on pidetty yllä, mutta se on jatkuva prosessi eikä pääty koskaan. Joudumme vallitsevan tilanteen mukaan jatkuvasti tarkistamaan niitä, Broström sanoo.

Herättääkö aihe ajatuksia? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 1.10. kello 23:een saakka.