Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nato | Haavisto Ylellä: Suomi ja Ruotsi pyrkivät pääsemään Naton jäseniksi kesän alussa

Ulkoministeri vakuutti Ylen Ykkösaamussa, ettei yhteydenpito Turkkiin ole katkennut. Haavisto kommentoi myös Ähtärissä olevien pandojen mahdollista palauttamista Kiinaan.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Suomella ja Ruotsilla on mahdollisuus päästä Naton jäseniksi kesän alussa.

Haavisto kertoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina, että Naton jäseneksi pyritään pääsemään ennen liittouman huippukokousta, joka järjestetään heinäkuussa Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

”Tulee tällainen kesän alun slotti, jota pyrimme käyttämään”, Haavisto sanoi Ylellä.

Turkki perui aiemmin toistaiseksi neuvottelut Suomen ja Ruotsin kanssa maiden Nato-jäsenyyksien ratifioimisesta. Maiden oli määrä jatkaa kolmenvälisiä neuvottelujaan helmikuussa.

Maanantaina Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi, ettei Ruotsin tarvitse odottaa saavansa Turkin tukea Natoon liittymiselle. Taustalla ovat Ruotsissa järjestetyt mielenosoitukset, joissa muun muassa on poltettu Koraani.

Turkin ja Ruotsin tulehtuneet välit ovat synnyttäneet keskustelua siitä, voisiko Suomi liittyä Natoon ilman Ruotsia. Muun muassa puolustusministeri Mikko Savola (kesk) sanoi tiistaina, että on Suomen, Ruotsin ja Naton edun mukaista, että maiden jäsenyydet ratifioidaan yhtä aikaa.

Turkin lisäksi vain Unkari ei ole ratifioinut Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä.

Haavisto vakuutti lauantaina Ylen Ykkösaamussa, ettei yhteydenpito Turkkiin ole katkennut. Hän ei myöskään usko, että Suomen ja Ruotsin tie Naton jäseneksi olisi katkennut.

”Viimeksi puhuimme Turkin ulkoministerin kanssa puhelimessa maanantaina. Sovimme, että yhteydenpito jatkuu. Kahdenvälinen yhteys toimii normaalisti”, sanoi Haavisto.

Haavisto kommentoi Ykkösaamussa myös Ähtärissä olevien pandojen mahdollista palauttamista Kiinaan.

"Se on varmaan Ähtärin asia, ei siihen liity suuria ulkopoliittisia intohimoja”, Haavisto vastasi kysymykseen siitä, pitäisikö pandat palauttaa Kiinaan.

Ähtärin eläinpuisto kertoi perjantaina, että se alkaa valmistella isopandojen Pyry ja Lumi palauttamista Kiinaan. Taustalla on, että eläinpuistolle esitetty viiden miljoonan euron avustuspakettiesitys vedettiin pois valtion lisäbudjetista.

Pandojen tilanteen selvittämiseksi ollaan perustamassa virkatyöryhmää. Ryhmä koostuu maa- ja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön sekä ulkoministeriön edustajista. Sen odotetaan aloittavan työnsä ensi viikolla.

Lue lisää: Ähtäri päätti palauttaa pandat Kiinaan

Lue lisää: ”Ihmiset kyselevät, mitä Lumille ja Pyrylle kuuluu” – Ähtärissä pelätään nyt pandojen puolesta

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoi STT:lle perjantaina, että ministeriöiden pandatyöryhmän keskeinen työ on tarkistaa, kuinka paljon muuta kuin julkista rahaa tai valtion rahaa on löydettävissä pandojen ylläpitoon.

"Lisäksi saattaa nousta esiin se, onko tässä jotakin Suomen Kiina-suhteisiin liittyvää”, sanoi Majanen STT:n haastattelussa.

Majasen mukaan ei ole tiedossa, että Kiina olisi ollut toistaiseksi yhteydessä Suomen viranomaisiin, tai Suomi Kiinan viranomaisiin, pandojen mahdollisesta palauttamisesta.

Myös ulkoministeriöstä ja tasavallan presidentin kansliasta kerrottiin perjantaina STT:lle, ettei Kiinalta ollut tullut pandojen tilanteeseen liittyviä yhteydenottoja.