Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nato | Presidentti Niinistö HS:lle: Suomi otti Turkkiin yhteyden heti Erdoğanin kommenttien jälkeen

Presidentti Sauli Niinistö korostaa Turkin presidentin lausunnon epämääräisyyttä. Hänen mukaansa lausunto ei muuta Suomen linjausta siitä, että Natoon pyritään yhtä jalkaa Ruotsin kanssa.

Presidentti Sauli Niinistö kuvattiin Mäntyniemessä torstaina, kun hänellä oli tapaaminen Ruotsin parlamentin puhemiehen Andreas Norlénin kanssa. Suomi on toistuvasti sanonut pyrkivänsä Natoon yhtä jalkaa Ruotsin kanssa. Kuva:  Markus Ulander / Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistö kertoo Helsingin Sanomille, että Suomi on ollut ”välittömästi” Turkkiin yhteydessä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin sunnuntai-iltaisten Nato-kommenttien jälkeen.

Erdoğan väläytti mahdollisuutta, jossa Turkki voisi ratifioida Suomen jäsenyyden mutta ei Ruotsin jäsenyyttä.

”Voimme antaa erilaisen viestin Suomesta, jos on tarpeen. Ruotsi tulee järkyttymään, kun viestimme eri lailla Suomesta”, Erdoğan sanoi televisioidussa puheessaan, jota hän piti turkkilaisille nuorille.

Presidentti Niinistön mukaan Suomi otti yhteyttä Turkkiin sekä presidentin kanslian että ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kautta.

”Sovimme tästä ulkoministeri Haaviston kanssa. Jo nyt on alustavasti käyty keskusteluja, minun kabinetti Erdoğanin neuvonantajan kanssa ja Haavisto Turkin ulkoministerin kanssa”, Niinistö kertoo HS:lle.

Käytiinkö nämä keskustelut siis tuon Erdoğanin kommentin jälkeen?

”Kyllä, välittömästi. Oikeastaan muuta lausuttavaa tässä vaiheessa ei ole, mutta luulen, että lausuntoja tulee, jatkossakin.”

Niinistö korostaa, että Erdoğanin kommenteissa oli paljon epämääräisyyttä ja ehdollisuutta. Hän myös muistuttaa, että Turkin kanta asiassa on matkan varrella ”muuttunut ja kehittynyt”.

Tähän asti on sanottu, että Suomi menee Natoon yhtä jalkaa Ruotsin kanssa ja että se on tärkeää. Onko se yhä Suomelle tärkeää?

”Nyt ei kannata lähteä niistä kommenteista, joissa on selviä ’mahdollisesti’-sanoja ja ehdollistamisia. Turkin kokonaisuus ei ole tällä kommentilla muuttunut, ja me pysyttelemme edelleen linjassamme.”

Onko viesti Ruotsin suuntaan yhä se, että yhtä jalkaa Natoon mennään?

”Nämä kommentit edustavat Turkin muuntuvan retoriikan kehittymistä, ja se arvo niillä tässä vaiheessa on. Jotenka me pysymme linjallamme.”

Kansalaiskeskustelussa näkee kysyttävän, että mikä olikaan se syy, että Ruotsin kanssa mennään yhtä matkaa. Ja kuulee sanottavan sitäkin, että eikö olisi Ruotsillekin parempi, että edes Suomi pääsisi Natoon nopeasti. Mitä näihin pohdintoihin voisi kansalaisille sanoa?

”Olen useassa yhteydessä todennut, että yhdessä Ruotsin kanssa liikkumisessa ei ole kyse vain siitä, että meillä on siinä kiva kaveri. Vaan minun ajatuksissani osa siitä hyödystä, jonka Suomi saa Naton jäsenenä tulee sitä kautta, että myös Ruotsi on Naton jäsenenä. Osa, ei mikään määräävä osa, mutta kuitenkin huomioitava osa.”

Tämä hyöty tarkoittaa Niinistön mukaan muun muassa ”puolustuksen syvyyttä” ja sitä, että Naton jäseninä Suomi ja Ruotsi voivat mennä huomattavasti nykyistä pidemmälle yhteisessä puolustussuunnittelussa ja puolustuksen yhteisten rakenteiden kehittämisessä.

”Vailla merkitystä ei ole myöskään se, että kriisitilanteessa huoltokanavana Tanskan salmet ja Itämeri on aika haavoittuva mutta Nato-tie Norjan ja Ruotsin läpi olisi huomattavasti selkeämpi.”

Maanantaina Niinistö kertoi myös puhuneensa puhelimessa Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa Nato-hakemuksien tilanteesta.

”Tiivis yhteydenpito jatkuu”, Niinistö kirjoitti viestipalvelu Twitterissä.