Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Oikeudenkäynnit | Syytteet: Sunny Car Centerin puu­hamies siirsi miljoonia ulkomaille ja maksoi itselleen yli­suurta palkkaa

Sunny Car Centeriin liittyvä talousrikosoikeudenkäynti alkoi käräjillä.

Markku Ritaluoma toimi Sunny Car centerin toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Kuva on otettu vuonna 2014. Kuva:  Reijo Hietanen

Syyttäjät vaativat autotalohanke Sunny Car Centerin puuhamiehenä toimineelle Markku Ritaluomalle talousrikoksista vähintään viiden ja puolen vuoden mittaista vankeusrangaistusta.

Tapauksen oikeudenkäynti alkoi perjantaina valmisteluistunnolla Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa. Ritaluoma ei ole itse paikalla valmisteluistunnossa, vaan häntä edustaa asianajaja Riitta Leppiniemi.

Kolmostien varteen Hämeenlinnan pohjoispuolelle oli tarkoitus nousta Euroopan suurin, nähtävyyden kaltainen autokaupan keskittymä Sunny Car Center satoine työpaikkoineen. Se jäi kuitenkin toteutumatta, ja hanke päättyi konkurssiin vuonna 2015.

Markku Ritaluoma toimi Sunny Car Centerin hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Syyttäjien mukaan hän syyllistyi useisiin törkeisiin talousrikoksiin, joista valtaosa liittyy Sunny Car Centeriin.

Rikosnimikkeinä syytteissä ovat törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä kirjanpitorikos, törkeä veropetos ja törkeä petos.

Sunny Car Centeriin liittyviä asioita on käsitelty tuomioistuimissa jo monesti aikaisemmin, mutta nyt oikeussalissa selvitetään ensimmäistä kertaa rikosvastuuta. Aiemmin oikeudessa on käsitelty muun muassa vahingon­korvausvaatimuksia.

Perjantaina julki tulleen haastehakemuksen mukaan Ritaluoma muun muassa järjesti ilman hyväksyttävää syytä useiden miljoonien eurojen edestä Sunny Car Center -yhtiön omaisuutta ulkomaille velkojien ulottumattomiin.

Ritaluoma luovutti syyttäjien mukaan tilisiirtoina ja käteisenä 6,2 miljoonaa euroa yhtiön varoja ulkomaisille tahoille. Sunny Car Center ei saanut niistä mitään vastiketta tai hyötyä.

Luovutetut varat merkittiin kirjanpitoon ja päätösasiakirjoihin investointeihin liittyvinä vakuusmaksuina ja muina rahoituskuluina, vaikka investointeja ei todellisuudessa ollut olemassa.

Ritaluoma jatkoi syyttäjien mukaan rahasiirtojen tekemistä, vaikka aiemmista siirroista ei tullut yhtiölle vastiketta ja varat menetettiin lopullisesti.

Lisäksi Ritaluoma luovutti syytteen mukaan itselleen yli 200 000 euroa yhtiön varoja ylisuurena palkkana. Syyttäjät päätyivät tähän määrään määrittämällä noin 16 000 euron bruttokuukausipalkan ylittävän osuuden liian suureksi.

Ritaluoman epäillään myös luovuttaneen ilman hyväksyttävää syytä eräälle lähisukulaiselleen yli 150 000 euroa yhtiön varoja.

Ritaluoma käytti haastehakemuksen mukaan vuosina 2011–2014 matkalippuihin ja majoituskuluihin yhteensä noin 320 000 euroa yhtiön varoja. Niistä enintään puolia voi pitää syyttäjien mielestä hyväksyttävinä.

”Ostot ovat olleet osin yhtiön toiminnan kannalta täysin tarpeettomia sekä osin huomattavan kalliita ja tuhlailevia etenkin Ritaluoman oman matkustamisen ja majoittumisen osalta”, syyttäjät toteavat matka- ja majoituskuluista haastehakemuksessa.

Syyttäjien mukaan Ritaluoma oli koko ajan tietoinen Sunny Car Centerin taloudellisista vaikeuksista. Yhtiön toiminta oli huomattavan tappiollista koko sen toiminta-ajan. Sillä ei ollut missään vaiheessa sovittuna riittävää rahoitusta hankkeen toteuttamiseen.

Syyttäjien mukaan Ritaluoma jätti myös ilmoittamatta verottajalle 115 400 euroa vuokratulojaan ja 103 000 euroa palkkatulojaan.

Ritaluoma kiistää kaikki syytteet. Hän ei katso hävittäneensä tai luovuttaneen yhtiön omaisuutta perusteettomasti mihinkään.

”Maksuille on ollut yhtiön liiketoiminnan käynnistämiseen liittyvä perusteltu syy. Maksut ovat olleet välttämättömiä liiketoiminnan käynnistämiseksi ja sen mahdollisuuden ylläpitämiseksi, että yhtiöstä ei tule maksukyvytöntä. Myöhemmin on selvinnyt, että Ritaluomaa on asiassa petetty niiden sijoittajaehdokkaiden toimesta, joille syytteessä tarkoitettuja suorituksia on tehty. Maksujen tekohetkellä ei Ritaluomalla ole ollut mitään sellaista tietoa, jonka perusteella maksuista olisi tullut pidättäytyä”, Ritaluoman puolustuksen laatimassa ennakkovastauksessa todetaan.

Ritaluoman mukaan varojen siirrot ulkomaille eivät aiheuttaneet Sunny Car Centerin maksukyvyttömyyttä.

Oikeudenkäynnin varsinainen pääkäsittely alkaa myöhemmin ensi vuoden puolella.