Finland

”Opettajan on oltava jokaisella liikunta­tunnilla hereillä” – Näin opettajia ohjeistetaan huomioimaan oppilaiden terveyden­tilaa ennen Move-mittauksia

Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minttu Korsberg kertoi sunnuntaina, että Move-mittaukset tehdään sovellettuina, eli helpotettuina, jos oppilaalla on jokin tiedossa oleva, pysyvästi suorituskykyä rajoittava sairaus. Lyhytaikaisen sairauden, kuten flunssan saaneille mittauksia ei tehdä.

Espoon sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä sanoi, että Tiistilän koulun tapausta ryhdytään selvittämään maanantaina. Pitkälän tiedossa ei ollut vielä sunnuntaina, oliko sairauskohtauksen saaneella oppilaalla terveysongelmia, jotka olisivat voineet aiheuttaa sairauskohtauksen. Pitkälän mukaan myös Move-mittausten turvallisuutta on syytä tarkastella.

– Turvallisuusnäkökulma on totta kai tärkeä. Opettajan on kuitenkin oltava jokaisella liikuntatunnilla hereillä sen suhteen, onko lapsi siinä kunnossa, että liikuntaa voi harrastaa, korosti myös Korsberg.

Opettajille Move-mittauksia varten laaditussa opettajan käsikirjassa kerrotaan, mitä opettajan tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentilasta ennen mittausten aloittamista.


Mainos (Teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy


– Fyysisen toimintakyvyn mittaukset tehdään koulun liikuntatuntien aikana. Mittauksissa noudatetaan yleisiä koululiikuntaa koskevia ohjeistuksia ja toimintaperiaatteita, mutta koska niitä suoritettaessa lähestytään yksilön maksimaalista suorituskykyä, oppilaan terveydentilasta on tärkeää huomioida muutamia asioita, käsikirjassa todetaan ja annetaan esimerkkejä huomioitavista asioista.

Ensimmäisenä todetaan, ettei oppilas saisi tulla kouluun kuumeisena, kurkkukipuisena tai akuutin infektion aikana. Näissä tapauksissa oppilas ei voi myöskään osallistua fyysisen toimintakyvyn mittauksiin.

Käsikirjan mukaan oppilas ei myöskään voi osallistua fyysisen toimintakyvyn mittauksiin, jos on tiedossa, että hänellä on vakavia sydänoireita, rasittavan liikunnan aikana huimaus- tai tajuttomuuskohtauksia tai lääkärin tai terveydenhoitajan määräämä liikuntakielto.

Oppilas voi osallistua fyysisen toimintakyvyn mittauksiin mahdolliset rajoitteet huomioiden, silloin kun hänellä on esimerkiksi astma tai diabetes.

Astman kohdalla opettajaa ohjeistetaan tarvittaessa muistuttamaan oppilasta ottamaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä ennen mittausten alkamista. Jos taas oppilaalla on diabetes, voi opettaja varmistaa, että oppilas on syönyt välipalan, jos ruokailusta on kulunut pitkä aika.

Jos taas oppilaalla on lääkärin, terveydenhoitajan tai fysioterapeutin asettama liikuntarajoite esimerkiksi nivelten tai lihasten kiputilan takia, kehotetaan käsikirjassa toimimaan ammattilaisten antamien ohjeiden mukaisesti.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n Oulun paikallisosaston puheenjohtaja ja yhtenäiskoulun rehtori Timo Kettunen kritisoi sunnuntaina Kalevan verkkosivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa Move-mittauksia siltä osin, että terveydenhuollon sijaan opettajat toteuttavat ne, vaikka mittaustulokset palvelevat hänen mukaansa ainoastaan terveydenhuoltoa.

Kettunen sanoi IS:n haastattelussa, ettei opettajia pitäisi hänen mielestään altistaa arvioimaan oppilaiden terveystilannetta, vaan arvion pitäisi aina tulla terveydenhuollon kautta.

– Jos testeissä on mitään tällaista riskiä tai vaaraa, voidaanko todellakin velvoittaa, että koulu ja opettaja joutuu vastaamaan tällaisesta, kun kyse ei ole koulun opetuksen mukaisesta toiminnasta?


Football news:

Joan Laporta: if I were Xavi, I would never go to Barca under this management
Bayern, Atletico and Everton are Interested in Zaa
Joan Laporta: Messi is the best in history. We must create appropriate conditions for it
Mourinho on Bergwein in reserve: Klopp, Pep and Lampard you ask such questions
Solskjaer on Pogba: he's been great since the restart. When Paul plays like this, you can't help but include him in the lineup
Alisson: the points Record was not Liverpool's goal. We are still Champions
Inter want to extend Sanchez's lease and are willing to pay extra for him to Manchester United if the clubs play in the Europa League final