Finland

Ovatko sähköautot liian hiljaisia? Kuuntele itse – äänet tulevat pakollisiksi uusiin malleihin: "Ritariässämäinen soundi"

Teemu Aalto liikuttaa sähköautoaa kävelyvauhtia. Eteenpäin mennessä autosta kuuluu kuin sähköistä hurinaa.

– Mielestäni varoitusääni on mukavan kuuloista hyrräystä. Jopa sellainen ritariässämäinen soundi.

Tämä varoitusääni kuuluu sähköautosta, kun se liikkuu alle 20 kilometrin tuntinopeudella.

Ääni kuuluu auton liikkuessa alle 20 kilometriä tunnissa. Kun Aalto laittaa pakin päälle, peruutuksen ajan autosta kuuluu pehmeä piippaus.

Tämä varoitusääni kuuluu sähköautosta, kun se peruuttaa.

Moni on ollut sähköautojen hiljaisesta liikkumisesta kaupunkialueella huolissaan jo vuosia. Äänettömästi kaupunkialueella liikkuvaa sähköautoa on pidetty liikenneturvallisuusriskinä, koska hiljaisen äänen vuoksi auton havaitseminen on ollut jalankulkijoille vaikeaa.

– Vaarana on, että jalankulkija ei katso niin tarkasti ympärilleen katua ylittäessään, sanoo Autoalan tiedotuskeskuksen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja.

Sähköautojen liikenneturvallisuuden parantamiseksi EU:ssa hyväksyttiin vuonna 2017 asetus, joka edellyttää uusilta sähkö- ja hybridiajoneuvoilta varoitusääntä, eli niin sanottua AVAS-järjestelmää (Acoustic Vehicle Alerting System). Osa autonvalmistajista käyttää varoitusäänijärjestelmästä myös nimeä VESS (Virtual Engine Sound System).

Hurinaa eteenpäin mennessä, peruuttaessa piippaus

Varoitusääni kuuluu autosta aina, kun auto liikkuu alle 20 kilometriä tunnissa tai kun autolla peruutetaan. Hybridiautoissa varoitusääni ei kuulu, mikäli polttomoottori on toiminnassa, sillä moottorista syntyy riittävän kova ääni auton havaitsemiseksi alhaisillakin nopeuksilla.

– Järjestelmän käyttöönotossa on kyse on jalakulkijan turvallisuuden parantamisesta, sanoo Kalenoja.

Tällä hetkellä varoitusäänijärjestelmä on jo osassa sähkö- ja hybridiautoja. Järjestelmää on edellytetty kaikissa uusissa tyyppihyväksytyissä malleissa vuoden 2019 heinäkuusta alkaen.

Varoitusääni tulee pakolliseksi kaikissa EU:n alueella ensirekisteröitävissä sähkö- ja hybridiautoissa tämän vuoden heinäkuusta alkaen. Lisä-ääntä edellytetään kaikissa sähkö- ja hybridikäyttöisissä henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autoissa.

Järjestelmän jälkiasennusta ei kuitenkaan vaadita vanhempiin jo käytössä oleviin sähkö- ja hybridiautoihin.

Äänen tulee jäljitellä moottorin käyntiääntä

Pari vuotta sähköautoillut Teemu Aalto ei ole joutunut yllättäviin tilanteisiin hiljaa ajaessaan. Hiljainen auto ei ole aiheuttanut vaaratilanteita.

– Lähinnä ihmiset ovat vain ihmetelleet hassun kuuloista autoa.

Teemu Aallon autossa varoitusääni kuuluu auton keulaan integroidusta kaiuttimesta, joka sijaitsee etupuskurin takana. Hänen mukaansa varoitusääni on tarpeeksi voimakas.

– Pitää olla aikamoinen puukorva, että ei tätä kuulisi, Aalto naurahtaa.

Varoitusääni kuuluu autosta aina, kun auto liikkuu alle 20 kilometrin tuntinopeudella tai autolla peruutetaan. Ääniklipissä auto peruuttaa ensin ja ajaa sitten kohti mikrofonia.
Tässä vertailun vuoksi vuonna 2019 käyttöönotetun bensiiniauton ääni. Ääniklipissä auto peruuttaa ensin ja ajaa sitten kohti mikrofonia. Tallenne tehty eri ympäristössä kuin sähköauton.

Autoalan tiedotuskeskuksen erityisasiantuntija Hanna Kalenojan mukaan autonvalmistajilla on tällä hetkellä melko vapaat kädet suunnitella varoitusääniä autoihinsa, vaikka joitain sääntöjä on. Äänen tulee olla ajoneuvon käyttäytymiselle ominainen moottoriääni.

– Varoitusäänenä ei voi laittaa tulemaan orkesterimusiikkia eikä laulua, Kalenoja sanoo.

Teemu Aalto on ajanut reilun kahden vuoden ajan sähköautolla. Aallon mukaan sähköauton uudet varoitusäänet ovat kuuluvia ja ne eivät häiritse kuljettajaa.

Poistaa pelkoa sähköautoja kohtaan

Varoitusäänijärjestelmä palvelee erityisesti näkörajoitteisia kadullaliikkujia. Näkövammaliiton esteettömyysasiantuntija Juha Sylberg pitää varoitusäänen tuloa sähköautoihin ehdottoman tärkeänä uudistuksena.

– Varoitusääni on merkittävä siinä mielessä, että se poistaa näkövammaisten pelkoa sähköautoja kohtaan, koska aiemmin sähköautot ovat olleet täysin äänettömiä alhaisilla nopeuksilla, Sylberg sanoo.

Näkövammainen kuulee jo taajamanopeutta ajavan auton.

– Yli 40 kilometrin tuntivauhdissa sähköauton renkaista syntyvä rengasmelu on riittävän kova, jolloin varoitusääntä ei enää tarvita, Sylberg sanoo.

Toiveena kehitystyön jatkaminen

Edellisen kerran sähköautojen hiljainen ääni nousi puheenaiheeksi 2010-luvun alussa, kun Posti otti käyttöön sähköllä kulkevat jakeluautot. Myöhemmin yhtiö luopui sähköautojen käytöstä.

– Tuolloin näkövammaisia pelotti, että postiautot ajavat hiljaa jalkakäytävillä vastaan. Nyt autojen äänistä on tullut laajempi ongelma, kun pian kaikki autot ovat hiljaisia.

Esteettömyysasiantuntija Juha Sylbergin mukaan sähköautojen lisä-äänet ovat parannus liikenneturvallisuuteen, mutta hän toivoo, että kehitystyötä jatkettaisiin.

– Toivottavasti se menisi siihen, että äänet osaisivat säätää itse itsensä tilanteen mukaan. Kun on hiljaista, äänikin voi olla hiljaisempi. Ruuhkaisen liikenteen keskellä tarvitaan sitten voimakkaampi ääni. Vaarana on että kuljettaja ei pidä varoitusääntä päällä, jos varoitusääni on ärsyttävä ja koko ajan kovan kuuloinen, Sylberg sanoo.

Tällä hetkellä kuljettaja voi halutessaan kytkeä sähköautostaan varoitusäänen pois päältä. Vuoden 2030 heinäkuusta alkaen asetus muuttuu, että ääni ei saa enää olla pois kytkettävissä.

Omissa sähköautoissaan Teemu Aalto on pitänyt varoitusääntä aina päällä.

– Siitä ei ole kuljettajalle mitään haittaa. En näe siinä mitään hyötyä, että auto olisi täysin äänetön, Aalto sanoo.

Football news:

Real Madrid and City in the semi-finals of the Champions League, Akhmat asks for money, 10 matches for racism to the player of Slavia, clothes for the Olympians and other news
Real Madrid put together a killing center - Modric-Casemiro-Kroos-for just 60 million euros. Even Luka Jovic was worth more
Zidane on 0:0 with Liverpool: We rode the storm and can be proud of our performance
2 Premier League clubs will play in the semi-finals of the Champions League for the 2nd time in 3 seasons
Zinedine Zidane: There are many masters at Real Madrid, but most of all I like the character of the guys
Emre Can: We played against probably the best team in the world. We can be proud of ourselves
Pep broke the curse of the Champions League: he took City to the semi-finals for the first time in five years. Only 4 players remained at the club from the last (and first) time for the club