Pääkirjoitus|Pääkirjoitus
Uusia puusta saatavia tuotteita kehitetään jatkuvasti.
Metsäteollisuus on nykyään paljon muutakin kuin kuljetusta sahalle tai tehtaalle odottava pöllipino. Kuva: Henry Rantaniemi
Viime sunnuntaina (HS 27.11.) kerrottiin uudesta metsäteollisuuden innovaatiosta, jota voidaan käyttää esimerkiksi sähköautojen akuissa. Ainetta kutsutaan kovahiileksi. Sitä saa puusta. Se on siis pohjimmiltaan yhteyttämisessä syntynyttä materiaalia.
Kovahiiltä saadaan sellunkeiton sivutuotteena. Metsää ei siis tarvitse kaataa kovahiilen vuoksi. Meikäläisistä metsäjäteistä Stora Enso aikoo aloittaa kovahiilen tuotannon lähiaikoina.
Ilmakehästä sidottu hiili säilyy akuissa todennäköisesti vuosikymmeniä. Hiilihän on tunnetusti paitsi tärkeä alkuaine myös ilmastonmuutoksen pahis. Akussa se muuttuu hyvikseksi.
Tähän asti sellunkeitosta syntyvä ligniini eli puukuidun sidosaine on poltettu energiaksi. Ligniinissä on hiiltä reilusti yli puolet, joten se on sinänsä myös hyvää polttoainetta.
Kovahiili on tyypillinen metsäteollisuuden uusi tuote: se käyttää hyväkseen metsäteollisuuden niin sanottuja sivuvirtoja, jotka ennen joko poltettiin tai heitettiin menemään. Nykyään puusta yritetään käyttää hyödyksi viimeinenkin tikku.
Lisäksi ligniinin jalostusarvo on aivan toista luokkaa kuin sellun: ligniinin kilohinta on 10–150 euroa kilolta, kun sellukilosta on saanut viime aikojen korkeasuhdanteessa 70 senttiä.
Juuri korkeaan jalostusarvoon kaikki metsäyhtiöt tähtäävät. Tosin sellukin on nyt aiempaa kalliimpaa. Se taas johtuu muun muassa kaupan luonteen muutoksesta: tuotteet tilataan kotiin, ja paketti on useimmiten taivekartongiksi jalostettua sellua. Sellu korvaa nykyään usein muovin myös nestepakkauksissa.
Esimerkiksi UPM:llä on omat liiketoimintayksikkönsä biokemikaaleille, puupohjaisille lääketieteen tuotteille ja komposiiteille eli puun ja muovin yhdisteille – sekä tietenkin biopolttoaineille, joilla korvataan fossiilisia polttoaineita. Tarrapapereita ei uusiksi tuotteiksi edes luokitella.
Suomessa on sellainenkin yritys, joka tekee pesualtaita ja muita kylpyhuonekalusteita puuhakkeesta ja biopohjaisesta hartsiliimasta. Kuten hyvät tarinat yleensä, tämäkin keksintö syntyi vahingossa.
”Suomi elää metsästä”, kuuluu ikiaikainen sanonta. Monta vuosikymmentä se tarkoitti, että Suomesta vietiin maailmalle sahatavaraa, sellua, paperia ja kartonkia. Digitaalisessa maailmassa etenkin painopaperin kysyntä on vähentynyt dramaattisesti. Metsäyhtiöiden on sen vuoksi pitänyt etsiä uusia tulonlähteitä.
Toinenkin trendi on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa: valtavien paperirullien valmistus kannattaa viedä lähelle loppukäyttäjää. Siksi esimerkiksi UPM on tehnyt merkittäviä investointeja Etelä-Amerikkaan.
Uusista puupohjaisista tuotteista on runsaassa kymmenessä vuodessa kehittynyt vaatimattoman alun jälkeen merkittävää liiketoimintaa. Todennäköisesti uusien tuotteiden merkitys kasvaa rutkastikin aiempaan verrattuna.
Vielä kehitysvaiheessa olevista innovaatioista metsäyhtiöt eivät mielellään hiisku, mutta sellaisia on varmasti tulossa.
Oli aika – ennen Nokian nousua – jolloin Suomea ei voinut vakavalla naamalla kehua korkean teknologian maaksi. Vienti nojasi metsäteollisuuteen ja metalliteollisuuteen. Ei siis kovin korkean teknologian tuotteisiin.
Metsäteollisuutta pidettiin pitkään auringonlaskun alana. Uusien puusta jalostettujen tuotteiden myötä Suomi saattaa vieläkin elää metsästä. Esimerkiksi metsästä saatavia lääkkeitä voi vielä olla keksimättä tai löytämättä.
Metsänkin kannalta jalostusarvon nostaminen on hyvä uutinen. Kun puusta saatava rahamäärä kymmenkertaistuu, yhdestä puusta saadaan sama tuotto kuin ennen kymmenestä puusta. Silloin metsään voi jättää enemmän puita kasvamaan tulevien keksintöjen materiaaliksi – tai ihan muuten vain.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
