Main ContentPlaceholder
Antti Reini on oivaltanut, että erilaisuus on kiehtovaa, että rakkautta on helpompi antaa kuin ottaa vastaan ja että vaikka elämä ei mene helpomman kautta, voi silti käydä ihan hyvin.
”Kaikista ilmaisumuodoista olen omimmillani kirjoittaessani. Kirjailija on titteleistä se, joka eniten miellyttää. Jos on neljä kirjaa julkaissut, kai sitä kohta voi kutsua itseään kirjailijaksi”, Antti pohtii. Kuva: Mikko Hannula
Marjo Vuorinen
Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.
ERILAISUUS
”Hyvyys tai pahuus ei ole statuksesta kiinni”
”Näyttelen, kirjoitan, teen musiikkia, valokuvaan, enkä tiedä vielä, mikä minusta tulee isona. Perinteiset ammatit eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Ollessani 4-vuotias vastaani oli kävellyt Kallion kaduilla pari sen ajan bisnesmiestä. Katsottuani heidän peräänsä olin sanonut äidilleni maagiset sanat: älä huoli, minusta ei ikinä tule tuollaista. Vanhuutta ajatellen olisi tietysti hyvä, että olisin pystynyt duunaamaan itselleni omaisuuden ja voisin jäädä joskus eläkkeelle.
Ruttopuisto 1983. ”Silmät-yhtyeen singlenkannen kuvaussessiossa.”
Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta erilaisuudesta – tai onko sitä normaalia ylipäänsä olemassa. Nuoruuteni Kalliossa oppi hyväksymään erilaisia ihmisiä. Hyvyys tai pahuus ei ole kiinni siitä, missä asut tai mikä on yhteiskunnallinen statuksesi.
Kalliossa oli sellainen lungi ilmapiiri ja vahva yhteisöllisyys. Ihmisten kirjo oli mittava, mutta suurin osa ihmisistä käyttäytyi aika hyvin. Toki tietyt piirit selvittelivät keskinäisiä juttujaan, mutta niitähän selvitellään työpaikoillakin.
Äiti ja isä erosivat, kun olin 7-vuotias. Olin jo silloin erittäin onnellinen äitini puolesta, että hän uskalsi tehdä päätöksen ja erota huonosta suhteesta. Hän oli hyvä esimerkki siitä, että hammasta purren ei tarvitse kaikkea kestää.
Koska minulla ei ollut ydinperhettä, opin löytämään turvaa itsestäni sekä tietysti kavereista, joilla ei myöskään sellaista ollut. Jokainen sai olla itsensä ja tuli hyväksytyksi sellaisena kuin oli. Meitä yhdisti sama tilanne, ja varmasti me sitä tiedostamatta kimpassa purimme. Sellainen hulivili vertaistukiryhmä.
70-luvun alku. ”Pera ja mä. Paikka on silloinen Lenininpuisto Alppilassa. Silloin ei pallo ollut vielä hukassa.”
On oma valintani, jäänkö murehtimaan menneitä vai en. Jotkut aiemmin traumoiksi kokemani asiat ovatkin vuosien varrella paljastuneet vain huonoiksi päiviksi tai muistoiksi – ja sellaiset kuuluvat elämään. Näkökulmat asioihin muuttuvat mitä enemmän perspektiiviä niihin tulee.”
PÄIHTEET
”On pakko olla todella rehellinen itselleen”
”Teini-iässä asuin vuoden eräässä maalaistalossa. Menin paikkakunnalle kouluun ja vähän rauhoittumaan. Koulu ei ollut minua varten. Minulla oli ongelmia auktoriteettien kanssa. Nykyään koulussa otetaan onneksi huomioon muunkinlaisia tyyppejä kuin kilttejä ja kuuliaisia. Minun aikani oli vielä keppiaikaa, porkkanoita ei paljon jaettu.
Koulut jäivät kesken. Teatterikorkeakoulun pääsykokeistakin lähdin kesken päivän pois.
Nuoruudessa, Ruotsin-vuosien aikana, menin päihteiden ja muidenkin asioiden kanssa kaikkien limittien yli – ja tulin takasin.
Kirjoittelin samaan aikaan myös runoja ja juttuja muistiin. Se oli jotain myyttisen vapauden ja totuuden etsintää. Tutkimusmatka sieluni sisälle. Syy päihteiden käyttöön oli ennemminkin uteliaisuus kuin halu saada pää sekaisin. Minulla oli hauskaa, mutta jossain vaiheessa sekin kokemus muuttui helvetiksi. Elin vuosia ristiriidassa itseni kanssa.
Minut on aina pysäyttänyt oma sisäinen ääneni ja oivallus siitä, että ei minun ei tarvitse tehdä kaikkia asioita, kuten muut tekevät. Kun olen kokenut, että nyt on aika muutokselle, olen mennyt sitä kohti huolimatta siitä, mitä muut ajattelevat.
Kun oman addiktionsa tunnistaa ja tunnustaa ensimmäisen kerran, on pakko olla todella rehellinen itselleen. Kun tajusin, että alan olla valmista kauraa enkä pääse enää eteenpäin, tiesin, että on aika valita polulle uusi suunta. Raitistumisestani on nyt 18 vuotta.
En tiedä, tekisinkö asioita toisin. Tämä on ollut aika mielenkiintoista elämää. Monen asian olisin voinut toki tehdä tyylikkäämmin ja suunnitellummin, mutta olen elänyt hetkessä. Ja hyvinhän tässä on käynyt. Olen hengissä, ruokaa on jääkaapissa, ja paljon on vielä tekemistä jäljellä.”
IKÄÄNTYMINEN
”Elämä paranee vanhetessa”
”En ole koskaan oppinut elämään tai käyttäytymään ikäni mukaisesti. Ikä ei määritä sitä, mitä teen tai en tee.
Tunnen olevani nyt 58-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin koskaan. Mikäli voiman tuotosta on kyse, se myös pitää paikkansa ja tuntuu hyvältä. Kuntosalitreenini ovat rajuja, mutta kuuppani pitää siitä. Treenit ovat minulle kuin sisäisen kovalevyni buuttaus ja uudelleen lataaminen. Keho ja mieli yhdistyvät.
Salilla. "Tunnen olevani nyt 58-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin koskaan. Kuntosalitreenini ovat rajuja, mutta kuuppani pitää siitä.” Kuva: Anna Huovinen
Ei tällainen treenaaminen elämääni tällä boltsilla ikuiseksi tee, mutta todennäköisesti – jos kaikki menee hyvin – lähden omilta jaloiltani.
On mielenkiintoista huomata, että elämä vain paranee vanhetessa. Ymmärrys laajenee, huumorintaju paranee ja tummenee entisestään. Vanheneminen ei saa minua elämää ainakaan pelkäämään. Päinvastoin: se saa minut nauttimaan enemmän kuin aiemmin.”
HENKISYYS
”Henkisyys ei kaipaa mystiikkaa”
”Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut tuntemus siitä, että elämä on paljon laaja-alaisempaa kuin tämä meidän rationaalinen meininkimme. Olemme kaikki samaa avaruuspölyä ja laajempia kuin uskommekaan.
Jo nuorena nukkumaan mennessäni matkustelin mielessäni. Tunnen olevani yhteydessä intuitioon tai sisäiseen ääneeni. Ne ovat hetkiä, näkyjä ja tuntemuksia, joista on tullut todella rauhallinen olo.
Tietoisemmaksi havaintoni muuttuivat, kun rupesin 90-luvun alussa meditoimaan ja tekemään shamaanimatkoja. Nykyään riisun henkisyydestä mystiikan pois. Olen luopunut kaikista ismeistä, koska ne herättävät vääränlaisia mielikuvia ihmisissä, jotka eivät tunne asiaa. Yhden totuuden liikkeet ja tyypit, joilla on ratkaisu elämän ongelmiin, kierrän kaukaa.
Minulla on kolme itse rakentamaani ’walo-rumpua’, joiden kanssa matkustelen vaikka missä. Teen myös healing voicea, ääniresonanssihoitoa. Se on yksi rauhoittumisen muodoista ja keino olla omassa itsessään, tuntea yhteyttä kaiken ympäröivän kanssa – tai miten sen kukin kokeekaan. Ei henkisyys ole sen ihmeellisempää. Joku kuuntelee musaa perjantaisin mökkilaiturilla. Minä lakkaan suorittamasta. Silloin asiat ovat hyvin."
RAKKAUS
”Rakkauteen eivät kuulu vaateet”
”Rakkaus ei merkitse minulle pelkästään kahden ihmisen välistä tunnetta. Aika usein kuullut lauseet ovat: ’Sä et rakasta mua, koska…’ Tai ’Jos sä rakaistaisit mua, niin… ’, mutta minusta rakkaus on noiden lauseiden vastakohta. Rakkaudesta puuttuu vaade, valat ja toisen omiminen. Saatan tietysti olla väärässäkin.
Mitä rakkaus todella merkitsee, sitä en tiedä, sillä sanana se on menettänyt merkityksensä minulle. Rakkauden tunne sen sijaan on vahvistunut ja laajentunut vuosien varrella niin monitasoisiksi tuntemuksiksi, että en osaa sitä parilla sanalla kiteyttää. Siksi käytän sitä sanaa enää hyvin harvoin.
Sitten on tietysti rakkaus lapsia kohtaan, joka on ihan omanlaisensa. Selitäpä se nyt jollekin, jolla ei lapsia ole.
Ehkäpä kauneuden, myös rosoisen ja rospuuttoisen, kokeminen muistuttaa joiltakin osin rakkauden tunnetta. Näen paljon kauneutta maailmassa, myös sen varjoisemmilla alueilla. Sen voi nähdä ihmisen pienessä eleessä, kiukaan tulipesässä tai jäätävän kylmässä, hylätyssä virastorakennuksessa. Aina kun huomaa, että elämällä on merkitystä, se on omalla tavallaan kaunista.”
Silmät-yhtye -84. ”Zape, mä, Jesu ja Jore Lepakossa Helsingissä.”
PARISUHDE
”Erotessa ihmisen todellinen luonne paljastuu”
”Rakkauden vastaanottaminen on ollut minulle paljon hankalampaa kuin sen antaminen. Se on hassua. Pikkuhiljaa olen saanut kiinni siitä, miksi näin on. Rakkauteen, varsinkin parisuhteessa, liittyy usein suuria odotuksia, joita kukaan ei pysty täyttämään.
Minulla ei ole odotuksia parisuhteelle. Nuorempana varmaan oletin, että se on ikuista. Sitten jonkun vuoden päästä huomasin, että eihän se ollutkaan. Mutta niinhän sen pitää mennä – ainakin nuorena.
En myöskään seurustele vain sen takia, että pitäisi olla joku.
Parisuhteeni ovat olleet opettavaisia. Olen oppinut niiden kautta varsinkin itsestäni todella paljon. Osaan nykyisin avata suuni paremmin ja useammin kuin nuorena.
Portugali 89. ”Asuttiin syksy silloisen tyttöystäväni kanssa saarella teltassa, rakentamattomalla tontilla. Kävin paikalla muuta vuosi sitten. Tontti on edelleen rakentamaton.”
Ajattelen, että en voi omistaa ketään enkä vaatia keneltäkään mitään. Minusta olisi ihan älytöntä vaatia toiselta, että olisin hänelle se number one. Sellaiset asiat tulevat itsestään, jos ovat tullakseen. Sellaiseen ei voi pakottaa ketään. Se olisi erittäin itsekästä.
Suhde pitäisi lopettaa myös rakkaudessa. Eron hetkellä näkee ihmisen todellisen luonteen.”
LAPSET
”Luota siihen, mikä oikeasti tuntuu hyvältä”
”Minulla on kolme tytärtä. Isyys toi mukanaan elämääni asian, jonka puolesta voi kuolla. Suunnattoman ilon lisäksi.
Tyttäret ovat muistuttaneet minua asioista, joita elämässä ei saa unohtaa. Nuorempana he muistuttivat minua elämän ihmeellisyydestä, jokainen omalla tavallaan. Tyttärien kautta myös näkee, miten maailma laajenee. Se muistuttaa itseäni siitä, ettei saa pysähtyä.
Isyys on myös auttanut minua kohtaamaan muita ihmisiä – sellaisena kuin itse olen. Skideille ei oikein voi valehdella.
Yritän tukea tyttäriäni heidän valinnoissaan. Olen aina sanonut, että luottakaa siihen, mikä tuntuu oikeasti hyvältä. Eikä väliä, vaikka mieli matkan varrella muuttuisi.
Silloinkin jos lapsi on sössinyt jotain, en ole tuominnut vaan tsekannut, että hän on kunnossa. Sen jälkeen mietin, miten otan aiheen esille lähes huomaamatta niin, että hän saa itse ajatella asiaa ilman syyllisyyden tunnetta. Tärkeää on, että heillä olisi luotto siihen, että mitä tahansa tapahtuu, olen lähellä ja läsnä.”
Jonesport, Maine, 2014. ”To Keep the Light -elokuvan kuvaustauolla ”.
KUOLEMA
”Kannattaa elää rennosti”
”Nuorempana ajattelee, että elämä on niin lyhyt, ettei hetkeäkään ole tuhlattavaksi. Sitten alkaa aikuisuus. En tiedä mitä se on, olen jättänyt sen väliin. Olen hypännyt suoraan siihen, että minulle on tullut ikää. Elän nykyään entistäkin rennommin, koska tiedän, kuinka vähän aikaa täällä oikeasti vieraillaan. Turha enää hakata päätä seinään, koska siihen menee älyttömästi energiaa.
Hyväksyn sen, että täältä lähdetään. Olen käynyt moikkaamassa kuolleita frendejä ja nähnyt heidät meikattuina. Pienen väärinkäsityksen vuoksi näin äitini ruumiin niin, ettei sille ollut tehty mitään. Hän oli ollut jo pitkään kuolleena ja oli kuin kutistunut nukke, jonka sukupuolta ja ihonväriä ei tunnistanut.
Se oli hurja, mutta hieno ja lohduttava kokemus, joka pyöri pitkään mielessä.”
Romantiikkaa ja kauneutta voi Antin mielestä löytää lähes mistä vain. ”Romanttista voi olla myös se, että ajaa Raisioon, ostaa purkin jugurttia ja lihapiirakkaa tai jos on vegaani, banaanin, ja syö sen ostoskeskuksen pihassa marraskuussa vihmovassa sateessa.” Kuva: Mikko Hannula
YKSIN ELÄMINEN
”Yksin voin elää, mutta täydellisenä erakkona en”
”Olen tottunut elämään itsekseni. Myös viimeisimmän pitkän suhteen aikana – josta on jo vuosia – asuimme eri osoitteissa. Olen pikkuhiljaa ruvennut avautumaan ajatukselle siitä, että voisi olla mielenkiintoista joskus kokea saman katon alla asuminen näin vajaan parinkymmenen vuoden jälkeen.
Olen niin kutsuttu sosiaalinen erakko. Minulla on jonkin verran sosiaalisia kontakteja, mutta viihdyn pitkiäkin aikoja vain itseni seurassa. Jos olisin luonteeltani täydellinen erakko, olisin lähtenyt jo johonkin metikköön tai autiosaarelle.
En ole yksinäinen. Yksin oleminen on eri asia. Todennäköistä kuitenkin on, että kahdeksankymppisenä, kun en enää pysty tällä samalla vauhdilla tekemään kaikkea itse, vierellä korisee joku samanlainen rollaattorin rullaaja. Tosin en aio koskaan rollaattoriin tarttua. Ehkäpä silloin liidellään jo lentävillä potkukelkoilla.
Hoivakodeista minun ei myöskään tarvitse olla huolissani. Nuorin tyttäreni sanoi taannoin, että hän pitää huolen minusta vanhana. Ilmaiseksi, not bad at all.”
Asuu yksin Helsingissä. 25-, 23- ja 16-vuotiaat tyttäret.
Romaani Sunnuntai (Like) ilmestyy 21. syyskuuta.
