Finland

Päivän horoskooppi 5.3.

Jousimies! Välillä on ihan ok taputtaa myös itseään selkään.

KALAT

Mieti tarkkaan, mihin olet ryhtymässä. Harkitsemattomat liikkeet voivat viedä nyt ojasta allikkoon. Älä ota ilmassa pyöriviä huhuja todesta.

OINAS

Olet nyt parhaimmillasi, kun saat tehdä hommia itsenäisesti. Nyt kannattaa kyseenalaistaa kaikki epäselvältä tuntuva. Rohkeat kysymykset vievät sinut oikeaan osoitteeseen.

HÄRKÄ

Sinulla piisaa nyt ideoita. Valikoi niistä yksi kerrallaan testiin ja lähde kokeilemaan jotain uutta. Luota siihen, että kysymyksiin löytyy vastauksia pikkuhiljaa.

KAKSONEN

Avoin mieli vetää puoleensa positiivisia tapahtumaketjuja. Joustava asenne on sinulle eduksi. Viime hetken muutoksia on tänään tiedossa joka käänteeseen.

RAPU

Pidä tunne-elämäsi järjestyksessä. Tänään on tärkeää, että pystyt keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja ajattelemaan myös tulevaisuutta. Pidä jalat tiukasti maan pinnalla.

LEIJONA

Muutoksia on tulossa. Anna asioille aikaa edetä omalla painollaan, sillä mikään ei tapahdu nyt pakottamalla. Ole kärsivällinen myös itseäsi kohtaan.

NEITSYT

Anna intuitiosi johdattaa sinua. Ole tarkkana uusien tuttavien kanssa ja pidä huoli siitä, ettei kukaan käytä ystävällisyyttäsi hyväkseen. Anteliaisuudellakin on rajansa.

VAAKA

Satsaa enemmän omiin projekteihisi ja henkilökohtaiseen kehitykseesi. Nyt ei ole aika asettaa muiden tarpeita itsesi edelle. Luovu yrityksistä olla kaikille mieliksi.

SKORPIONI

Muutos tekee sinulle hyvää. Anna menneiden unohtua ja käännä huomiosi nykyhetkeen. Muistoihin takertuminen ei tee sinulle hyvää.

JOUSIMIES

Usko itseesi. Hillitse haluasi tuomita tekemisiäsi ja pyri sen sijaan kiittelemään itseäsi saavutuksistasi. Olet paras kannustajasi ja motivaation lähteesi.

KAURIS

Ota haltuun uusi harrastus, josta voi olla suurta iloa myös arjen harmaissa kohdissa. Liikkeellä pysyttely on nyt tärkeää. Negatiivisiin yksityiskohtiin takertuminen olisi virhe.

VESIMIES

Varaa päivästä aikaa pelkälle rentoutumiselle. Hyvinvointisi on nyt pääasia. Tee asiat omalla tavallasi pelkäämättä joukosta erottumista.

Football news:

Real Madrid expects Ramos to leave. The club thinks it has a better offer (Cadena SER)
Owen Hargreaves: Cavani as an insurance policy for Manchester United. He needs to be kept, he is a great scorer
Armed men robbed Smalling's home in Rome. A player with his wife and child were inside
He was such a small, fat kid who was always hanging around with his PlayStation. Remembering Sergio Aguero before City
Pique and Fati are in Barca's bid for the Spanish Cup final with Athletic. Ansu's participation in the match is questionable
Real Madrid will not sell Vinicius, Valverde, Edegor and Rodrigo in the summer. They are considered key players for the future of the club
Arteta on Arsenal's kneeling players: They had their reasons. I think this is the right gesture