Yhä useampi suomalaislapsi kasvaa ilman biologista sisarusta. Silti yllättävän moni tuntuu olettavan, että lapsen elämä on parempaa, jos hänellä on sisarus, kirjoittaa Johanna Malinen kolumnissaan.
Johanna Malinen HS
Johanna Malinen Kuva: Juha Salminen / HS
Lapsella on tärkeää olla sisarus.
Tämän lausahduksen olen kuullut lukemattomia kertoja mitä erilaisemmissa keskusteluissa.
Moni tuntuu uskovan, että sisarussuhde tekee lapsen elämästä merkittävästi paremman ja auttaa tätä kasvamaan kunnolliseksi kansalaiseksi.
Ovathan sisarukset vauvasta vaariin toistensa vankkumaton tuki. He opettavat jo pikkulapsina toisilleen, kuinka nallekarkit jaetaan tasan. Lopulta sisarukset huolehtivat yhdessä raihnaiset vanhempansa palvelutaloon.
Siinä missä sisarussuhteella ajatellaan olevan monia etuja, liitetään ainoana lapsena elämiseen uhkia. Ainokaisesta voi tulla yksinäinen ja itsekäs mulkero, joka ei osaa ottaa muita huomioon.
Minua moiset stereotypiat huvittavat. Oma kokemukseni nimittäin on päinvastainen: olen ainoa lapsi ja kiitollinen siitä.
En muista koskaan toivoneeni sisaruksia. Lapsena hämmästelin, kuinka pienistä asioista kaverini saivat sisarustensa kanssa kinan aikaiseksi.
Olen saanut vanhempieni jakamattoman rakkauden, ajan ja huomion, mikä on suuri etuoikeus. Lisäksi olen oppinut jo varhain viihtymään itsekseni. Ehkä sen ansiosta nautin edelleen kahvilassa ja elokuvateatterissa käymisestä yksinkin. Ja kyllä naapuruston lapsista aina leikkikaverikin löytyi.
Sosiaaliset taidotkin voi oppia, vaikkei tappelisi joka lauantai siitä, onko karkit laskettu sisaruksen kanssa grammalleen tasan.
”
Ehkä olisi aika irrottaa vanhentuneista stereotypioista.
Hienoimmillaan sisaruussuhde on epäilemättä ainutlaatuinen ja antoisa ihmissuhde, joka kantaa läpi elämän. Sellaista kannattaa vaalia, mutta sen puutetta ei kannata surra.
Suomalaisten perheiden lapsiluku on vuosikymmenten saatossa pienentynyt, ja nykyään jo yli 40 prosenttia lapsiperheistä on yksilapsisia. Yhä useampi lapsi siis elää ilman biologista sisarussuhdetta.
Ehkä olisikin siis aika irrottaa vanhentuneista stereotypioista, joissa ylistetään sisarussuhteiden auvoisuutta ja surkutellaan sitä, kuinka ainoa lapsi jää väistämättä jostain tärkeästä paitsi.
Sitä paitsi sisarellista sielujen sympatiaa voi löytää muualtakin kuin ydinperheen sisältä.
Itse olen tuntenut tietynlaista sisarellisuutta pitkissä ystävyyssuhteissa. Elämässäni on monta läheistä ystävää, jotka ovat kulkeneet rinnallani pikkutytöstä saakka.
Olemme kokeneet yhdessä lapsuuden mielikuvitusleikit ja ensimmäiset ihastumiset. Olemme juhlineet ylioppilaslakkia, opiskelijabileitä ja uusia työpaikkoja.
Ja mikä parasta, heidän kanssaan minun ei ole koskaan tarvinnut tapella lauantaikarkeista.
Kirjoittaja on HS:n hyvinvointitoimituksen toimittaja, joka nauttii pitkistä pyöräretkistä yksin ja ystävien kanssa.
Juttu on julkaistu HS Meidän perhe -lehden numerossa 8/22. HS Meidän perhe on vanhemmuuteen ja kasvatukseen keskittyvä aikakauslehti, jota tehdään HS:n toimituksessa.
Lue lisää: Vain yhden lapsen haluaminen näyttää yleistyvän perhesuunnittelussa
